Näin Stubb ja Haavisto tunnistetaan maailmalla
21.27 Kun äänistä on laskettu noin 80 prosenttia, Stubb johtaa noin 27 prosentin kannatuksella. Toisena on Haavisto noin 25 prosentin kannatuksella ja kolmantena Halla-aho noin 18 prosentin osuudella.
– Suomalaiset hakevat keskustaehdokasta. Jos katsotaan arvokarttaa, mihin ehdokkaat sijoittuvat niin Stubb on hiukan oikealle ja hiukan arvoliberaaliin suuntaan. Haavisto on vielä arvoliberaalimpi ja enemmän vasemmalla, Elo arvioi.
21.02 Myös Ylen vaaliennusteen perusteella toiselle kierrokselle ovat menossa Stubb ja Haavisto. Ennusteen mukaan kannatukset olisivat Stubb 27,3 %, Haavisto 25,8 % ja Halla-aho 18,6 %.
Stubb ja Haavisto lähes yhtä mieltä ihmisoikeuksien edistämisestä
22.46 Sunnuntain varsinaisen vaalipäivän äänikunkku koko maassa oli Pekka Haavisto (noin 329 000 ääntä), toisena oli Alexander Stubb (noin 324 000 ääntä) ja kolmantena Jussi Halla-aho (hieman alle 300 000 ääntä).
Stubb voitti Hämeessä, Kaakkois-Suomessa, Uudellamaalla, Vaasan alueella sekä Varsinais-Suomessa. Haavisto oli ykkönen Ahvenanmaan maakunnassa, Helsingissä, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla ja Savo-Karjalassa.
23.08 Alexander Stubb ja Pekka Haavisto voittivat ensimmäisellä kierroksella tasaisesti eri vaalipiirejä. Molemmat nousivat kärkipaikalle viidessä vaalipiirissä.
Kärkinelikosta Stubbin kannatus on lopulta 27,2 prosenttia, Haaviston 25,8 prosenttia, Halla-ahon 19 prosenttia ja Rehnin 15,3 prosenttia. Viidennelle ja kuudennelle sijalle jääneet Andersson (4,9 %) ja Urpilainen (4,3 %) jäivät molemmat alle viiden prosentin kannatukseen. Essayahin ja Aaltolan molempien kannatus oli 1,5 prosenttia ja Harkimon 0,5 prosenttia.
Alexander Stubb ja Pekka Haavisto väittelivät kahdestaan
Presidenttiehdokkaat Pekka Haavisto ja Alexander Stubb ovat vieraina vaaliviikonlopun Levyraati-jaksossa. Ehdokkaiden musiikkimaku poikkeaa melkoisesti toisistaan, mutta miten on puolisoiden laita? MTV Uutiset selvitti myös, mikä on pariskuntien lempikappale.
Stubb ja Haavisto edelleen kärjessä Ylen kannatusmittauksessa
Espoolainen Haukilahden lukio sai keskinäiseen väittelyyn koululle presidentinvaalin kaksi kannatussuosikkia, kun eräät muut ehdokkaat peruivat tulonsa. Alexander Stubb ja Pekka Haavisto kohtasivat koulun lavalla ensi kertaa kahdenkeskisessä vaalimittelyssä.
Näissä neljässä asiassa Stubb ja Haavisto eroavat eniten
Hän arvioi miesten olevan poliitikkoja tai liikemiehiä. Joka tapauksessa he ovat kuuluisia ja menestyneitä ihmisiä. Myöskään Zhang ei tunnista Stubbia tai Haavistoa, mutta arvelee heidän olevan Unkarista tai jostain muusta Nato-maasta.
Stubb ja Haavisto pelaavat kehnoa avopokeria yhdessä asiassa
Yhdysvalloissa asuva saksalainen Ulrike Grünberg arvelee, että Stubb voisi ulkonäkönsä perusteella olla yrityksen hallituksen puheenjohtaja tai sairauskassan johtaja. Haaviston ammatti ei mene ihan pieleen.
Kaikki äänet laskettu: Stubb ja Haavisto äänestettiin ..
Alexander Stubb ja Pekka Haavisto etenevät presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Jussi Halla-aho jäi 6,8 prosenttiyksikön päähän toisesta sijasta ja toisesta kierroksesta.
Haavisto ja Stubb nokittelivat jälleen ydinaseista
Ehdokkaat saivat vastata väitteisiin viisiportaisella asteikolla: täysin samaa mieltä, jokseenkin samaa mieltä, ei samaa eikä eri mieltä, jokseenkin eri mieltä tai täysin eri mieltä. Haavisto vastasi olevansa kaikkien väittämien kanssa täysin samaa mieltä. Stubb oli pääsääntöisesti jokseenkin samaa mieltä väittämien kanssa. Haavisto ja Stubb olivat täysin samaa mieltä siitä, että presidenttinä he tukisivat aktiivisesti naisten, tyttöjen ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien toteutumista globaalisti. Eniten heidän vastauksensa erosivat siinä, edistäisivätkö he presidenttinä Suomen globaalia vastuunkantoa maailman pakolaistilanteesta: Haavisto oli täysin samaa mieltä väittämän kanssa, ja Stubb ei ollut samaa eikä eri mieltä.