Wilma Murto seiväshypyn EM-kultaa 2022


Suomalaisen yleisurheilun ykköstähti Wilma Murto keskittyy poikkeuksellisen huolellisesti Rooman EM-kisojen karsintahyppyihin. Hänellä on kahden viime vuoden arvokisoista Euroopan mestaruus, Euroopan hallimestaruus ja MM-pronssi, mutta nyt hänen pitää saada kiireesti hyppy kuosiin täydellä kilpailuvauhdilla.


Jännityksellä odotettu naisten seiväshyppy Rooman EM-kisoissa kääntyi suomalaisittain päälaelleen. Vahvana mitalisuosikkina pidetty Wilma Murto joutui tyytymään kahdeksanteen sijaan hänelle vaatimattomalla tuloksella 443, mutta Elina Lampela teki elämänsä kilpailun ja oli jaetulla neljännellä sijalla ennätystään lähentelevällä tuloksella 458.

Stefanídin tulos oli tällä kertaa 475. Kolmanneksi sijoittui Slovenian Tina Šutej samalla tuloksella. Oulun Pyrinnön Elina Lampela oli 11:s tuloksella 440.

EM-finaaliin hypännyt Wilma Murto jakoi hellevinkkinsä

EM-kultaa voittanut Wilma Murto katkaisi Suomen vuosien mitalittoman putken. Murto paransi sensaatiomaisessa seiväsfinaalissa Suomen ennätystä kolmesti.

Wilma Murto lähtee puolustamaan kultamitalia EM-kisojen seiväsfinaalissa tänään. Miten Murron loppukilpailupäivä etenee, ja mitä hän esimerkiksi ottaa finaaliin evääksi? Se selviää tästä jutusta.

Wilma Murto hämmästytti yleisurheilumaailmaa Münchenin EM-kisoissa 2022: hän paransi seiväsfinaalissa ennätystään kaikkiaan 14 sentillä ja vei kultamitalin huipputuloksella 485. Kyseessä oli Suomen ensimmäinen yleisurheilun aikuisten arvokisamitali kuuteen vuoteen.

Wilma Murto avasi Suomen mitalitilin historiallisella tavalla seiväshypyn mestaruudella Münchenin EM-kilpailuissa ja palautti Suomen ulkoratojen EM-kilpailuissa mitalimaiden joukkoon ensi kertaa kuuteen vuoteen. Murto paransi kolmesti Suomen ennätystä!


Wilma Murto kertoi, mikä meni vikaan EM-finaalissa

Seiväshyppääjä Wilma Murto on voittanut Euroopan mestaruuden yleisurheilun EM-hallikilpailuissa Istanbulissa Turkissa. EM-kulta varmistui tuloksella 480, joka on myös Murron halliennätys.

Wilma Murto voitti seiväshypyn EM-kultaa

Wilma Murto joutui pettymään seiväshypyn EM-finaalissa, kun hän jäi avauskorkeuteensa 443. Päällimmäisenä tunteena suomalaisen mielessä oli pettymys, mutta Murto oli osannut myös varautua epäonnistumiseen viimeaikaisten tapahtumien vuoksi.

Wilma Murto paljastaa, mitä syö ja tekee EM-finaalin alla

Wilma Anna Helena Murto (s. ) on . Murto voitti EM-kultaa Suomen ennätyksellä 485 cm. Tulos sivusi EM-kilpailuiden ennätystä. Hän voitti Euroopan-mestaruuden myös tuloksella 480 cm sekä saavutti MM-pronssia tuloksella 480 cm. Murron nimissä on alle 20-vuotiaiden maailmanennätys 471 cm.

EM-yleisurheilu: Wilma Murto odotetusti seiväsfinaaliin

Tiistaina 26 vuotta täyttävä seiväshypyn Euroopan mestaruutta puolustanut Wilma Murto sai Rooman EM-finaalissa murheellisen syntymäpäivälahjan.