Jalkapallon peliaika tuntematon | Uusi Suomi Puheenvuoro


Onko se sitten jonkinlainen versio Superliigasta tai mikä tahansa malli, mutta suurseuroilla on käsissään jalkapallossa kaikista arvokkain pääoma ja siksi heillä on viime kädessä myös suurin valta.


Poikkeava on myös peliajan käsite. Kun useimmissa lajeissa peliaika on joko suoraa eli kello käy koko ajan tai tehokasta eli pelikatkojen aikana kello pysähtyy on amerikkalainen jalkapallo näiden välimuoto.

Kuten pallopeleissä yleensä, amerikkalaisessa jalkapallossakin lopullisena tavoitteena on peliajan puitteissa tehdä enemmän pisteitä kuin vastustaja. Ensisijaisena pyrkimyksenä on kuitenkin eteneminen kentällä ja pisteet tulevat ikäänkuin sen seurauksena.

Jalkapalloon 60 minuutin tehokas peliaika

Peliajan pidentyminen milloin mist’kin syystä on uusi oire jalkapallon sääntöjen useista valuvioista. Tällainen käytäntö antaa ottelun tuomarille taas uusia diktaattorin valtuuksia vaikuttaa ottelun kulkuun.

Kyllä paikalla olevien katsojien, TV- katsojien ja pelaajien on syytä tietää ajallisesti täsmälleen koska jalkapallopeli päättyy. Tuomari viheltää lopun nykyisin koska viheltää. Esimerkiksi peliä ei vihelletä koskaan päättyneeksi kun jompikumpi joukkueista on hyökkäämässä, hyökkäys viedään loppuun, vaikka peliaika lisäaikoineen on ummessa. Kaikki lisäajan lisäajalla tehdyt maalit ovat tuomarimaaleja!

Jalkapallon peliaika on aikojen alussa määrätty sääntöjen mukaan 45+45 minuutin mittaiseksi, mutta kellojen kehittyminen ja muiden lajien siirtyminen seinäkellosta digitaaiseen ajanottoon ei ole tuonut tarkkuutta jalkapallo-ottelun pituuteen. Ottelut päättyvät juuri silloin, kun erotuomari puhaltaa kolmesti pilliinsä.

Neljä yritystä edetä Peli etenee kentällä yrityssarjojen muodossa ja tämä on keskeisin erottava tekijä muiden pallopelien ja amerikkalaisen jalkapallon välillä. Kun muissa peleissä peli aaltoilee eri puolilla kenttää ja peliaika on koko ajan käynnissä, amerikkalaisessa jalkapallossa asiat tapahtuvat lyhyissä, mutta tapahtumantäyteisissä pätkissä.


Nykyisellään jalkapallon peliaika ei toimi

Jalkapallo-ottelussa peliaika on yleensä kaksi puoliskoa, joista kumpikin kestää 45 minuuttia. Tauko pidetään puoliajalla, ja tarvittaessa ottelua voidaan jatkaa lisäajalla, jos tasapeli ei riitä.

Miksi jalkapallon MM-kisoissa pelataan niin paljon lisäaikaa?

Veikkausliigassa ja Ykkösliigassa järjestetään vuosittain SK- ja OK-kilpailut, jossa palkitaan rahapalkinnoilla molemmissa sarjoissa laskennallisesti eniten peliaikaa SK-pelaajille ja OK-pelaajille tarjonneet seurat. Kilpailun tavoitteena on kannustaa seuroja suomalaisen jalkapallon strategian mukaisesti omien ja/tai kotimaisten pelaajien käyttöön pääsarjoissa. Veikkausliigassa järjestetään lisäksi vuosittain Fair Play-kilpailu, jossa palkitaan kolme kauden Fair Play-henkisintä joukkuetta.

Kaikki mitä sinun tulee tietää jalkapallo-ottelun kestosta

Onko toista joukkuepalloilua, jossa pelin päättyminen on katsojille ja pelaajille loppupelissä täysin tuntematon? Jalkapallon lopullista peliaikaa ei näytä tietävän edes pelituomari. Viheltää pelin päättyneeksi milloin minkäkinlaisen odotuksen ja oman halunsa jälkeen. Lisäajan lisäaikaa saattaa tulla minuuttitolkulla.

Kun muissa peleissä peli aaltoilee eri ..

Palloa myös potkitaan Jos eteneminen ei onnistu ja yrityksiä on jo käytetty kolme, käyttää hyökkäävä joukkue yleensä viimeisen yrityksensä pallon potkaisemiseen mahdollisimman kauas vastustajan suuntaan. Tätä kutsutaan puntiksi tai punttaukseksi, virallisesti lentopotkuksi. Potkaisija ottaa vastaan sentterin aloitussyötön ja potkaisee pallon käsistään kuin perinteisen jalkapallon maalivahti. Jos ollaan lähellä vastustajan maalialuetta eikä punttaamalla saavuteta mainittavaa etua ja pisteiden teko tuntuu houkuttelevammalta, neljäs yritys saatetaan käyttää sekin etenemisyritykseen tai potkumaalin yrittämiseen, mutta siitä lisää tuonnempana.

Näin päästään eroon jalkapallon ongelmakohdista

Arsenalin manageri Mikel Arteta arvioi jalkapallo-otteluiden peliajan lyhentämisen olevan ottelumäärien kasvaessa ”täysin mahdollista”. Jukka, ollaanko jalkapallossa siirtymässä lyhyempiin otteluihin?

Erityisesti hampaissa on 90 minuutin jatkuva peliaika

Peliaika Suomessa amerikkalaisessa jalkapallossa käytetään 4 x 12 minuutin peliaikaa. Kekseliäästi kutakin 12 minuutin erää kutsutaan neljännekseksi. Joka neljänneksen jälkeen vaihdetaan puolia ja toisen ja kolmannen neljänneksen välissä pidetään tauko. Pelikellon kulku on muista lajeista täysin poikkeava ja säännöt tarjoavat huikeita mahdollisuuksia sekä peliajan nopeaan kuluttamiseen että sen pitkittämiseen. Pääsääntöisesti peliaika on suoraa. Kello pysähtyy, kun pallonkantaja menee yli sivurajan tai heittoyritys epäonnistuu ja pallo putoaa maahan. Luonnollisesti ottamalla aikalisän kello voidaan myös pysäyttää.