Suomi 2007, Euroviisut BL 45 normaali läviste
Euroviisu-maat pitävät omia kansallisia karsintojaan, joiden kautta erilaiset asiantuntijaraadit ja yleisö äänestävät oman maansa Euroviisu-edustajan. Suomessa Euroviisu-karsinnat tunnetaan nimellä Uuden musiikin kilpailu. Vuoden 2024 UMK pidettiin 10. helmikuuta, ensimmäistä kertaa Tampereen Nokia Arenalla.
Euroviisut näkyvät Suomessa jälleen YLE TV2 -kanavalla ja ilmaisina suorina lähetyksinä. Suomi Euroviisut juontaja on jälleen kerran Mikko Silvennoinen.
Suomi on osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuoteen 2023 mennessä 56 kertaa. Yhdestä voitosta huolimatta menestys on ollut suhteellisen vaatimatonta. Suomelle huonoin vuosikymmen oli 1990-luku, jolloin se ei yltänyt kertaakaan 15. sijaa paremmaksi. Kuitenkin on mielenkiintoista huomata, että Suomen menestys Eurovision laulukilpailussa ei ole ollut niin heikkoa kuin yleisesti uskotaan. Suomi on päässyt kymmenen parhaan joukkoon kilpailussa huomattavasti useammin kuin on jäänyt viimeiseksi. 2020-luvulla Suomen viisumenestys on kohentunut, sillä Käärijä saavutti toisen sijan vuonna 2023 ja Blind Channel sijoittui kuudenneksi vuonna 2021.
Suomi menestyi mainiosti vuoden 2021 Euroviisuissa
Vennamolaisuuden vyöryessä halki maan 1970 Suomi piti välivuoden euroviisuista. Riitti, että SMP sai yleisöäänestyksessä järisyttävät 266 000 ääntä – eikä voittanut sekään.
Euroviisut Suomi on voittanut kerran vuonna 2006, kun vei euroviisuvoiton kappaleella . Alta näet kaikki Euroviisu-voittajat nykyisellä aikakaudella, jossa finalistit on ratkaistu semifinaalien kautta eli vuodesta 2004 alkaen. Katso historian kaikki Euroviisu-voittajat.
Maiden jako eri semfinaaleihin ja semien esiintymisjärjestys arvottiin helmikuussa. Suomi kisaa huomattavasti kovatasoisemmassa 1. semissä, jossa sen vuoronumero on 10/15, toisin sanoen toisen puoliskon kolmantena. Vedonlyönti Euroviisut kohteista onnistuu myös semifinaaleissa, joissa voit veikata niin semin voittajaa kuin jatkoon menijöitä. Suomen Euroviisu-kertoimet ovat välierän voiton osalta muhkeat 10, finaaliin etenemisen suhteen puolestaan vaivaiset 1,04.
Suomi on osallistunut Euroviisuihin vuodesta 1961 lähtien. Suomen ensimmäinen euroviisuedustaja oli Laila Kinnunen kappaleella . Suomesta on ollut Euroviisu-edustaja jokaisena vuonna vuoden 1961 jälkeen, eivätkä yhdetkään järjestetyt Euroviisut ole jäänyt väliin. Euroviisut Suomi on järjestänyt kerran vuonna 2007 Lordin voittovuoden jälkeen.
Suomi 2007 Rahasarja Euroviisut BU · 49,90€ · Hard Rock Hallelujah
Suomi on nykyään jo kilpailun eräänlainen kulttimaa, vaikka voittoja maamme historiassa onkin vasta yksi. Tämä johtuu pitkälti UMK:n kovasta tasosta vuodesta toiseen. Myös 2024 Suomen sijoitus Euroviisu-kertoimissa oli Cha Cha Chan menestyksen jälkeen mukavasti 7., ennen kuin edustajat julkaistiin.
Rahasarja 2007 Euroviisut Suomi
Suomi voitti historiallisesti ensimmäistä kertaa Euroviisut legendaarisissa vuoden 2006 Viisuissa. Tuolloin siivitti Suomen voittoon kappaleella .
Suomi on osallistunut Euroviisuihin vuodesta 1961 lähtien
Suomea edusti kappaleella ””. Esityksen oli säveltänyt ja sanoittanut , joka myös samoihin aikoihin aloitti työnsä Yleisradion orkesterin johtajana. Runne aloitti näissä kilpailussa pitkän kapellimestarin uransa Euroviisuissa, sillä hän johti yhteensä 22 Suomen Euroviisua. Saavutuksen on rikkonut vain Irlannin , joka hänkin toimi tuona vuonna ensimmäistä kertaa kapellimestarina. Lisäksi ranskalainen oli johtanut 23 viisua eli yhden enemmän kuin Runne, mutta osallistumiskertoja oli hänellä vähemmän. Suomi sai kilpailussa seitsemän pistettä ja sijoittui kymmenenneksi.
Sveitsi voitti Euroviisut, Suomi jäi sijalle 19
Nimellisarvo 1c, 2c, 5c, 10c, 20c, 50c, 1€, 2€. Rahasarja sisältää Euroviisut muistomitalin.
Laatu: BU
Vuosileima: 2007
Lyöntimäärä: 20 000 kpl
Julkaisumaa: Suomi
Suomi osallistuu vuoden 2025 Euroviisuihin!
pidettiin , 8. toukokuuta. Tapahtumapaikkana oli Wiener suuri juhlasali. Vuonna 1967 järjesti tuttuun tapaan avoimen sävellyskilpailun, josta ammattilaisraati valitsi yhdeksän sävelmää jatkoon. voitti laululla ””. Kappale on säveltämä ja Alvi Vuorisen sanoittama. Fredi tunnettiin myös nimellä Folk-Fredi, mutta nimen etuliite pudotettiin heti pois, kun meni pois muodista. Poikkeavuus muista tuon vuoden euroviisuista ei miellyttänyt tuomaristoa sen kummemmin, eikä se tuonut Suomelle kuin kolme pistettä, ja laulu sijoittui jaetulle 12. sijalle. Suomi sai pisteen , sekä . Kapellimestarina toimi toista kertaa Ossi Runne.
Selkokieliset sivut » Voittaako Suomi Euroviisut
Rahasarja 2007 Euroviisut Suomi - Historialliset euroviisut Suomessa. Vuosilajitelma sisältää kaikki Suomen kahdeksan eurokolikko leimakiiltoisina, yhdestä sentistä kahteen euroon.