Vedonlyöjillä on USA:n presidentinvaaleissa selvä suosikki
Vaikka kertoimet eivät vielä ole saatavilla, Pinnacle, 1XBET ja Netbet ovat sivustot, jotka tarjoavat presidentivaalien vedonlyöntikohteita. Nappaa presidentivaalit 2024 veodnlyöntivinkit ja tsekkaa ovatko ne oikeita.
Valitse puolesi, laita sopiva panos vetämään ja muista käydä myös äänestämässä vaaleissa. Toivottavasti ehdokkaasi pärjää hyvin paitsi itse kisassa, myös presidentinvaalien 2024 vedonlyönnissä!
Edelliset, vuoden 2018 vaalit olivat vedonlyöntimielessä melko tylsät, sillä Sauli Niinistön jatkokausi oli odotettavissa. Niinistö oli jo tuolloin voittanut suuren osan suomalaisia puolelleen.. Luonnollisesti presidentinvaalien vedonlyönti on vähän erilainen mutta on hieman kuin viihdeveonlyönti. Jos veikkaa esim. Euroviisut kilpailua, voi tiedä jo mutta siinä tapauksessa kannattaakin seurata uutisia, koska kampanjan aikana kaikki voi muuttua.
Vedonlyönti USA Presidentinvaaleista 2024: Ehdokkaat ja kertoimet
Vaalitulokseen vaikuttaa moni asia, mutta presidentinvaalien vedonlyönnin kannalta voittajaveikkaus on hyvä valinta, sillä presidentivaalit kertoimet ovat lähtökohtaisesti okei kävipä lopputuloksen suhteen kummin päin tahansa.
Vaalien voittajiin kuului Ron DeSantis, joka valittiin jatkokaudelle suurella marginaalilla, mikä oli siivittämässä häntä myös suosikiksi vedonlyöntiyhtiöiden laskelmissa seuraavaksi republikaaniehdokkaaksi ja seuraavaksi presidentiksi.
Vaikka vuoden 2020 USA Presidentinvaalien voittajan valinta on suosituin veto vedonlyönnissä, on sen lisäksi olemassa kymmeniä muita vedonlyöntikohteita, jotka ilmestyvät vedonlyöntisivustoille 3. marraskuuta edeltävinä kuukausina. Tällaisia vetoja ovat muun muassa:
Poliittinen vedonlyöntiala ja presidentinvaalit-vedonlyönti ovat kuitenkin aktiivisia, ja muut alustat täyttävät tyhjiön. Esimerkiksi toinen vedonlyöntialusta Kalshi käynnisti äskettäin presidentinvaalisopimukset Washingtonissa annetun liittovaltion tuomioistuimen myönteisen päätöksen jälkeen. CFTC on kuitenkin edelleen kyseenalaistanut sen oikeuden isännöidä tällaisia vetoja.
USA Presidentinvaalit ja vedonlyönti
Uusille pelaajille vedonlyöntisivustoilla näkyvät numerot voivat olla hieman hämmentäviä. Esimerkiksi Joe Bidenin -110 tarkoittaa sitä, että Joe Bidenin todennäköisyys voittaa 2020-vaalit on 52,38 prosenttia ja presidentti Trumpin ”EVEN” kerroin tarkoittaa 50 prosenttia. Trumpilla oli -180 kerroin, eli 64,29 % todennäköisyys voittaa vaalit helmikuun viimeisellä viikolla.
USA presidentinvaalit vedonlyönti
Trumpin kertoimet voittaa vuoden 2016 vaalit olivat lähellä 5:1 vain päivää ennen vaaleja. Vedonlyönti politiikasta on paljon viihdyttävämpää ja myös taloudellisesti fiksumpaa, kuin kiistelty tuntemattomien ihmisten kanssa sosiaalisessa mediassa.
Robinhood: Presidentinvaalit-vedonlyönti onnistuu meillä
Trump ja Harris vedonlyönti on jo kiivaassa käynnissä, vaikka lopullisiin vaaleihin on vielä aikaa. Muita nimiä, joita presidentinvaaleihin tällä hetkellä yhdistetään, ovat muun muassa Michelle Obama ja Gavin Newsom.
lokakuuta, että presidentinvaalit-vedonlyönti on nyt sen tarjonnassa
Vaikka vedonlyöntibonuksissa voi olla omanlaisiaan rajoituksia ja ehtoja, kuten minimikerroin, ei niitä tavallisesti ole rajattu käytettäväksi mihinkään tiettyihin lajeihin. Näin ollen voit hyvinkin hyödyntää esimerkiksi talletusbonuksen tai ilmaisvedon USA presidentin vaalit vedonlyöntiin.
Presidentinvaalit 2024 vedonlyöntivinkit | kertoimet ja ennusteet
Usa presidentinvaalit 2024 vedonlyönti voi aiemman perusteella vaikuttaa selkeältä kahden kaupalta. Voittajasta ei kuitenkaan vielä ole mitään varmuutta, vaikka ehdokkaiden uskollisimmat kannattajat niin haluaisivatkin uskoa.
Nappaa Presidentinvaalit 2024 vedonlyöntivinkit
Kahden pääpuolueen ulkopuolisilla ehdokkailla on vain hiuksenhienot mahdollisuudet presidentinvaaleissa. He voivat kuitenkin osaltaan vaikuttaa vaalien lopputulokseen viemällä pääpuolueiden ehdokkailta ratkaisevia ääniä, joten myös heidän kampanjoitaan kannattaa seurailla USA vaalit vedonlyönti kertoimia silmällä pitäen.