Suomi on Euroviisujen finaalissa vuonna 2024.
Vuonna 1969 saivat neljä parasta maata yhtä monta pistettä ja ne kaikki julistettiin voittajaksi, sillä Eurovisio-säännöissä ei mainittu menettelytapaa tasapelitilanteessa. Niinpä sääntöihin tehtiin vuonna 1970 lisäys, että jos kaksi tai useampi maa jakavat pisteidenannon jälkeen ykköstilan esittävät nämä maat kappaleensa uudestaan ja tämän jälkeen eri maiden tuomaristot tasatilanteessa olevia maita lukuun ottamatta äänestävät niistä suosikkiaan. Sääntö oli voimassa , jolloin sen korvasi käytäntö, jossa voittajan ratkaisee tasatilanteessa suurimpien pistemäärien lukumäärä. Vuonna 1991 Ruotsi ja Ranska saivat saman pistemäärän ja yhtä monta kertaa täydet 12 pistettä, mutta koska Ruotsi oli saanut toiseksi suurimpia pisteitä (10) useammin kuin Ranska, Ruotsi julistettiin voittajaksi. Vuodesta 2003 lähtien tätäkin käytäntöä on muutettu siten, että tasatilanteessa korkeamman sijoituksen saa laulu, joka on saanut useammalta maalta pisteitä. Vuodesta 2016 tasatilanteessa korkeamman sijan saa laulu, joka on kerännyt suuremman pistemäärän puhelinäänestyksessä. Tilanteen ollessa edelleen tasan verrataan äänestäneiden maiden määrää, sitten suurimpien pisteiden määrää. Tilanteen ollessa yhä tasan saa korkeamman sijoituksen esiintymisjärjestyksessä aikaisemmin esiintynyt kappale.
1960-luvulta alkaen kilpailussa menestyneet kappaleet menestyivät usein myös kaupallisesti hyvin Länsi-Euroopassa. Tunnetuimpia ja menestyneimpiä euroviisuvoittajia on ruotsalainen , jonka kansainvälinen ura käynnistyi "" voitettua kilpailun vuonna . Vuonna edustanut nousi kansainväliseksi tähdeksi joitakin vuosia viisuvoittonsa jälkeen alettuaan laulaa englanniksi. Irlannin on voittanut kilpailun kahdesti laulajana ( ja ) ja kerran säveltäjänä (1992), mutta ei siitä huolimatta ole saavuttanut kovin suurta kansainvälistä menestystä Euroviisujen ulkopuolella. Vuonna 2019 Alankomaiden edustaja voitti kilpailun ja hänen edustuskappaleensa "" nousi kuuluisuuteen kilpailun jälkeen ja saavutti miljardin striimauksen rajan. Vuonna 2021 italialainen yhtye voitti kilpailun ja nousi kansainväliseksi menestykseksi. Vuonna 2022 Armenian edustajan kappaleesta "" tuli maailmanlaajuinen viraali-ilmiö ja kappale on saavuttanut runsaasti striimauksia.
Suomea edusti toistamiseen kappaleella ””. Marion oli ensimmäinen Suomen edustaja, joka on laulanut viisunsa . Vuosina 1973–76 laulut sai esittää millä tahansa kielellä, näinä vuosina Suomikin vaihtoi laulukielensä kansainväliseen kisaan englanniksi. Marionin esiintymistä vaikeutti se, että kilpailupaikalta katkesi saliääni. Marion joutui laulamaan ns. sokkona. Suomi sai 93 pistettä ja sijoittui kuudenneksi. Se oli Suomen paras euroviisusijoitus vuoteen 2006 asti.
Euroviisut järjestetään ensi vuonna Sveitsissä.
Puhelinäänestyksen aikana pisteidenjakajiksi on kutsuttu monia julkisuuden henkilöitä, useimmiten maan entisiä euroviisuedustajia. Raatiäänestyksen aikana pisteidenjakajat ovat yleensä olleet kunkin maan tuomariston puheenjohtajia. Vuosina 2006–2015 pisteidenjakajat ilmoittivat pisteidenlaskun nopeuttamiseksi ääneen vain kolme suurinta pistemäärää, ja pienimmät pisteet ilmestyvät välittömästi ruutuun. Vuodesta 2016 alkaen pisteidenjakaja on ilmoittanut ainoastaan tuomaristolta täydet 12 pistettä saaneen maan muiden pisteiden ilmestyessä ruutuun.
Ennen vuotta 1975 viisuissa oli erilaisia äänestyskäytäntöjä, esimerkiksi jokaisella tuomarilla oli käytettävissään yksi ääni tai paikan päälle lähetettiin jokaisesta maasta kaksi tuomaria arvioimaan kaikki kappaleet samalla arvosteluasteikolla. Vuonna 1997 viidessä maassa kokeiltiin puhelinäänestystä, joka otettiin jo seuraavana vuonna käyttöön lähes jokaisessa maassa. Norjalaisen Dagbladet-lehden tietojen mukaan vuoden 2002 kilpailussa eräiden maiden tuomaristot olivat sopineet pisteidenvaihdosta keskenään. Vuonna 2003 EBU määräsi jokaisen osallistujamaan käyttämään puhelinäänestystä ainoana tapana äänestää Euroviisuissa. Jokaisessa maassa istui kuitenkin edelleen kahdeksanhenkinen raati, jonka tuloksia käytettiin, mikäli puhelinäänestys epäonnistui. Raadin äänet on otettu käyttöön myös, mikäli puhelinääniä on annettu niin minimaalisen vähän, ettei se edusta tarpeeksi laajan joukon mielipidettä. Vuoden 2009 Euroviisuista lähtien finaalissa ja vuosina 2010–2022 myös semifinaaleissa on käytetty sekatekniikkaa, jossa puolet pisteistä määritetään puhelinäänestyksen avulla ja puolet asiatuntijaraatien avulla. Vuodesta on pystynyt myös äänestämään kilpailun virallisen kautta.
Vuoden 2020 Euroviisut jouduttiin äkillisesti perumaan takia. Kyseessä oli ensimmäinen viisujen peruminen. Viisujen isäntämaa olisi ollut , .
9. Marokko on osallistunut yhden kerran Eurovision laulukilpailuun, vuonna 1980. Maata edusti laulaja Samira Saïd, jonka arabiankielinen kappale Bitakat Hob sijoittui sijalle 18. eli toiseksi viimeiseksi juuri ennen Suomea.
Ylen uutiset aiheesta ”Euroviisut” nopeasti ja luotettavasti.
3. Vuoden 1969 kilpailusta tuli historiallinen, koska ensimmäisen ja ainoan kerran euroviisujen historiassa voittajia oli useita. Neljä maata, Alankomaat, Espanja, Iso-Britannia ja Ranska, saivat kaikki saman pistemäärän. Koska säännöissä ei kerrottu mitään tasapisteistä, maat jakoivat voiton keskenään.
Suomi Eurovision laulukilpailussa
Osallistujayhtiöiden on lähetettävä kilpailu suorana televisiolähetyksenä. Euroviisujen isäntämaaksi pääsee edellisen kilpailun voittaja, mutta tästä kunniasta syntyvät suuret kulut ovat ajoittain muodostuneet ongelmaksi televisioyhtiöille.
Euroviisut järjestetään vuonna 2024 toukokuussa
Kymmenen kärkeen sijoittuminen on Euroviisuissa merkityksellistä. Jokainen osallistujamaa antaa sekä raatien että yleisön äänestyksessä pisteitä kymmenelle parhaalle maalle. Semifinaaleista aina kymmenen parasta maata etenee finaaliin. Yhden semifinaalin aikana (2004–2007) finaaliin pääsi myös edellisvuoden kärkikymmenikkö.
Euroviisut 2024 | Veikkaa suosikkiasi Unibetilla
Vuonna 2015 poiketen aiempaan menettelyyn finaaliin meni automaattisesti 7 maata, kun Euroviisut täytti 60 vuotta ja niiden kunniaksi EBU kutsui mukaan. Oletuksena oli, että Australian osallistuminen olisi kertaluontoinen, eikä näin ollen haittaisi semifinaalissa kilpailevien maiden mahdollisuuksia päästä jatkoon. Syksyllä 2015 EBU ilmoitti, että Australia tulee kuitenkin osallistumaan jatkossakin, mutta ilman oikeutta päästä automaattisesti finaaliin.
Sveitsi voitti Euroviisut – Tässä ovat tulokset
Koska viisujen osallistujamäärä lisääntyi Euroopassa, vuoden 2003 alkupuolella EBU:ssa päätettiin muuttaa kilpailu kaksipäiväiseksi vuodesta 2004 lähtien, jolloin vuosittain viisuihin voi osallistua korkeintaan 40 maata. Vuoden 2007 kilpailuun päästettiin mukaan kaikki 42 ilmoittautunutta osallistujamaata. Suora finaalipaikka oli edellisen vuoden finaalin kymmenellä parhaiten menestyneellä maalla sekä BIG5-mailla. Muut joutuivat lunastamaan finaalipaikan ensimmäisenä kisapäivänä (usein torstai) järjestetyn karsintakilpailun, semifinaalin kautta. Eurovision laulukilpailun suosion edelleen kasvaessa päätettiin jakaa semifinaali kahteen osaan vuodesta 2008 lähtien. Uusien sääntöjen mukaan vain järjestäjä ja BIG5 ovat automaattisesti finaalissa. Karsintakilpailuissa valitaan kaksikymmentä maata loppukilpailuun, eikä niiden tuloksia ilmoiteta ennen loppukilpailun äänestyksen päättymistä. Karsintakilpailujen lopussa ilmoitetaan ainoastaan finaaliin selvinneet satunnaisessa järjestyksessä.