USA presidentinvaali vedonlyönti 2024: Ehdokkaat & puolueet
Trump ja Harris vedonlyönti on jo kiivaassa käynnissä, vaikka lopullisiin vaaleihin on vielä aikaa. Muita nimiä, joita presidentinvaaleihin tällä hetkellä yhdistetään, ovat muun muassa Michelle Obama ja Gavin Newsom.
Usa presidentinvaalit 2024 vedonlyönti voi aiemman perusteella vaikuttaa selkeältä kahden kaupalta. Voittajasta ei kuitenkaan vielä ole mitään varmuutta, vaikka ehdokkaiden uskollisimmat kannattajat niin haluaisivatkin uskoa.
Kahden pääpuolueen ulkopuolisilla ehdokkailla on vain hiuksenhienot mahdollisuudet presidentinvaaleissa. He voivat kuitenkin osaltaan vaikuttaa vaalien lopputulokseen viemällä pääpuolueiden ehdokkailta ratkaisevia ääniä, joten myös heidän kampanjoitaan kannattaa seurailla USA vaalit vedonlyönti kertoimia silmällä pitäen.
USA presidentinvaalit 2024 vedonlyönti: Ehdokaskertoimet
Esimerkiksi Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom on nostettu yhdeksi potentiaalisimmista haastajista, mutta hänelle saa monen pelisivuston vedonlyönnissä jopa kertoimen 200.00. Kuvernööri on itse ilmoittanut tähtäävänsä tosissaan vasta vuoden 2028 presidentinvaaleihin.
Toki. Lähes kaikki vedonlyöntisivut tarjoavat kohteet ja kertoimet USAn presidentinvaaleihin. Tulevan presidentin lisäksi voit veikata muun muassa osavaltiokohtaisia vetoja siitä, kuka ehdokas voittaa milläkin alueella.
Vedonlyöntiyhtiöt ovat pitäneet lähes tasavahvoina suosikkeina tulevaksi presidentiksi Donald Trumpia ja Kamala Harrisia. Kesän mittaan kumpikin on ollut lievä suosikki, mutta vaalien lähestyessä lokakuun lopussa on Trump jo hyvin selkeä suosikki.
Yhdysvaltain presidentinvaalit vedonlyönti ehdokkaita on toki Trumpin ja Harrisin lisäksi muitakin. Vedonlyöjät eivät juuri usko muiden ehdokkaiden mahdollisuuksiin, jonka vuoksi USA presidentinvaalit kertoimet keskittyvätkin näin loppusuoralla enää kahteen kärkinimeen.
Vedonlyönti USA Presidentinvaaleista 2024: Ehdokkaat ja kertoimet
Harris vedonlyönti kertoimet ennustivat naisen lähtevän pitkältä takamatkalta Trumpiin nähden, mutta kampanja starttasi erinomaisesti Bidenin astuttua hänen taakseen. Harris toimii jo nyt Bidenin varapresidenttinä ja on ottanut roolia monissa julkisissa esiintymisissä ehdokkuutensa tultua julki.
USA:n presidentinvaalien vedonlyöntikertoimet keikahtivat
Presidentinvaali kertoimet vedonlyönti Harris vs Trump ovat heilahdelleet voimakkaastikin viime kuukausien aikana, mikä johtuu pitkälti viime hetken muutoksista ehdokasasettelussa. Harrisia jo kesäkuussa veikanneet ovat voineet onnistua haalimaan lapulleen jopa 70-kertoimia.
USA Presidentinvaalit ja vedonlyönti
Jatkuuko Donald Trumpin suosio myös itse presidenttikilvassa? Lähde mukaan jännittämään vaaleja meidän kanssa ja katso kuinka vedonlyönti Trump Harris -vaaleista toimii.
Yhdysvaltain presidentinvaalit suosittu vedonlyönnissä
Sittemmin hän on saanut pakettinsa kasattua ja vaalijuna puksuttaa oikeaan suuntaan. Joe Bidenin kömmähdellessä median edessä vedonlyönti Trump puolesta kasvoi, mutta sittemmin tilanne on tasoittunut Kamala Harrisin noustessa esiin.
USA:n presidentinvaalit 5.11.2024 | Katso vetovihje & kertoimet
USA presidentinvaalit kertoimet ovat vahvasti Trumpin voiton puolella. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä että Trump varmasti voittaisi, sillä kyseessä on vain vedonlyöjien mielipide. Pääasiassa vedonlyöjät kuitenkin ovat oikeassa pitkällä aikavälillä. Alta näet suosituimmat kertoimet niin voittajiin ja puolueisiin, kuin myös tärkeimmät osavaltiokohtaiset kertoimet.
USA Presidentinvaalit 2024 – Vedonlyönti ja Kertoimet!
Suosittelemme myös hyödyntämään , joiden avulla Trump Harris vedonlyönti onnistuu suuremman pelikassan turvin. Bonusten avulla voit asettaa panoksesi suuremmin ja rohkeammin, ikään kuin olisit itse vaalitaistelukentällä.