Katso presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulokset
Tarja Halosen saaliiksi jäi 46,3 prosenttia äänioikeutettujen antamista äänistä. Halosen haastaa toisella kierroksella kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö, jonka äänimäärä nousi 24,1 prosenttiin. Niinistö voitti toisen kierroksen paikasta kamppailleen keskustan ehdokkaan Matti Vanhasen 5,5 prosenttiyksikön erolla. Vanhanen on ilmoittanut antavansa tukensa toisella kierroksella Niinistölle. Niinistö ohitti ääntenlaskennan aikana Vanhasen, joka keräsi kaikkiaan 18,6 prosenttia äänistä.
Äänestysprosentti laski vuoden 2000 presidentinvaalin ensimmäisestä kierroksesta. Kaikkiaan 73,9 prosenttia äänioikeutetuista antoi tänä vuonna äänensä. Tulos on 3,0 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2000. Halosta äänesti kaikkiaan 1 396 161, Niinistöä 725 213 ja Vanhasta 561 555 äänioikeutettua. Äänensä antoi kaikkiaan 3 014 520 suomalaista. Presidentinvaalin toinen kierros pidetään 29. tammikuuta. Ennakkoäänestys alkaa jo ensi keskiviikkona. Muista ehdokkaista perussuomalaisten Timo Soini sai 3,4, kristillisdemokraattien Bjarne Kallis 2,0, vihreiden Heidi Hautala 3,5, Rkp:n Henrik Lax 1,6 ja valitsijayhdistyksen ehdokas Arto Lahti 0,4 prosenttia.
Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulokset löytyvät englanniksi oikeusministeriön verkkosivuilta.
Luennoitsija Saara Huhtasaari (sit.) ilmoitti 5. heinäkuuta 2023 tavoittelevansa ehdokkuutta presidentinvaaleissa 2024. Hän alkoi kerätä kannattajakortteja valitsijayhdistyksen kautta. Huhtasaaren ehdokkuutta tuki -puolue. Huhtasaaren vaaliasiamies arveli päivää ennen määräaikaa, että vaadittu määrä ei tule täyteen. Reilua viikkoa ennen keräyksen määräaikaa kortteja oli koossa noin 10 000. Huhtasaaren valitsijayhdistys ei saanut tarvittua 20 000 kannattajakorttia kerättyä määräaikaan 12. joulukuuta 2023 mennessä. Huhtasaari sai syksyn 2023 mittauksissa 0–1 % kannatuksen.
Lisäksi ehdolle yrittivät entinen liikennelentäjä Kimmo Rantanen, bloggaaja Sami Parkkonen ja yksityisyrittäjä Jouni Kuitunen, joille ei mittauksissa näkynyttä kannatusta tullut. Rantanen ilmoitti 6. elokuuta 2023 tavoittelevansa ehdokkuutta presidentinvaaleissa 2024. Parkkosen vaaliasiamies kertoi ennen määräaikaa, että kortteja puuttui vielä paljon. Kuitunen puolestaan aloitti ehdokkuuden tavoittelemisen keräämällä nimiä ruutuvihkoon hirvensalmelaisessa baarissa – virallisia kortteja ei silloin ollut kirjoitettavana. Hän arvioi joulukuussa 2023, että kortteja oli kerättynä alle tuhat.