Luettelo jääkiekon SM-mitalisteista


Vaikka HPK seuraavassa pelissä ylsi tasapeliin viimeisen minuutin tasoitusmaalillaan, oli Tapparan lohkovoitto ja finaalipaikka jo käytännössä varma, vaikka vielä kolme ottelua oli jäljellä. Matemaattisesti tarvetta oli vielä yhdelle pisteelle, joka tuli seuraavan pelin HIFK-voitolla. Samaan aikaan Ilveskin oli ainakin käytännössä jo varma finaalijoukkue, joten Tampereelle oli luvassa herkkua.


1957–58 – Kausi huipentuu Ilveksen ja Tapparan finaalisarjaan. Tappara voittaa ensimmäisen ottelun, mutta Aarne Honkavaaran valmentama Ilves kaksi seuraavaa ja vie kirkkaimmat mitalit. KalPa pelaa ensimmäisen kautensa pääsarjatasolla.

Ilves voitti jääkiekkohistorian toistaiseksi ainoat Tampereen paikallisfinaalit, Tappara kirkasti kahden edelliskauden pronssinsa hopeaksi. Pronssiotteluissa Hämeenlinnan Tarmo oli parempi, kun se Hämeenlinnassa pelatun tasurin jälkeen voitti TPS:n Turussa.

Ilves pääsi pudotuspeleihin viimeisenä eli kymmenentenä joukkueena

Tappara ja Ilves kohtasivat mestaruussarjan finaalisarjassa, joka on edelleen ainoa kerta, kun tamperelaisfinaalit on nähty, vaikka jääkiekkoa on tämän jälkeenkin pelattu jo 65 vuotta ja yksi jäähallikin pelattu jo loppuun. Ilves oli parempi voittamalla kaksi ottelua kolmesta.

Tappara ja Ilves ovat kohdanneet toisensa harvinaisen harvoin playoffien 41-vuotisen historian aikana. Edellisestä kerrastakin on kulunut jo 16 vuotta: vuonna 2001 Tappara eteni välieristä finaaleihin suoraan voitoin 3-0. Välierissä on kohdattu myös 1990 ja 1978, Ilves meni jatkoon ensin mainitusta, Tappara vanhemmasta sarjasta. Lisäksi on pelattu pari keskinäistä pronssiottelua, mutta siinä ne sitten ovatkin. Tappara on kohdannut Lukon useammin neljän edelliskauden aikana kuin Ilveksen kaikkien näiden vuosikymmenten aikana!

Tampereen paikallistaistossa Tappara oli selvä suosikki paitsi hallitsevana mestarina myös senkin takia, ettei se ollut hävinnyt Ilvekselle kertaakaan runkosarjassa (kolme voittoa ja tasapeli). Tappara ottikin helpohkosti edun itselleen voittaen kaksi ensimmäistä ottelua, joissa Ilves kykeni tekemään vain kaksi maalia. Kolmannessa Ilves kuitenkin heräsi hetkeksi ja otti voiton jatkoajan jälkeen. Neljäs ottelu oli taas selkeästi Tapparan ja sen myötä Tappara meni kolmannen kerran kolmesta mahdollisuudesta finaaleihin.

Mestaruuteen tarvittiin kaksi voittoa toisen lohkon voittajasta, joka oli ei-niin-yllättävästi Ilves. Tampere sai siis ensimmäistä kertaa nähtäväkseen paikallisfinaalit. Tappara vei ensimmäisen finaalipelin maalein 6-4, mutta sitten Ilves-maalivahti Juhani Lahtinen pisti luukut kiinni eikä päästänyt kuin yhden maalin kummassakin kahdessa seuraavassa ottelussa. Tappara hävisi toisen ottelun peräti 1-7, ja voittojen ollessa tasan tarvittiin kolmas ottelu. Kaikki kolme finaalipeliä pelattiin peräkkäisinä päivinä. Kolmannessa pelissä mentiin tarkemmin ja vähämaalisemmin kuin aiemmissa, joko väsymyksen tai sitten vain kovan panoksen vuoksi. Ilves teki maalin sekä ensimmäisessä että toisessa erässä ennen kuin Esko Luostarinen onnistui kaventamaan kolmannessa erässä. Pian sen jälkeen Ilves onnistui kuitenkin maalaamaan vielä kerran. Tappara jäi hopealle. Koulukadulla oli ensimmäisessä pelissä reilut 3500 katsojaa, kahdessa viimeisessä reilut 3800.


SM-liigan unelmafinaali on lähempänä kuin koskaan

1993–94 – Jokerit voittaa finaalisarjassa TPS:n 3–1. Mestaruus on Jokereille sen seurahistorian kolmas. Reipas Lahti putoaa SM-liigasta, tilalle nousee TuTo. Winnipeg Jets vierailee Suomessa syyskuussa ja kohtaa Tapparan ja HIFK:n. Joulukuussa Wayne Gretzkyn tähdistöjoukkue pelaa Jokereita ja Ilvestä vastaan. Jokerit voittaa Euroopan cupin NHL-lakossa olevien Jari Kurrin ja Teemu Selänteen johdolla.

Ilves, joka oli saanut sulatella jo muutaman päivän omaa ..

2016–17 – Tappara on runkosarjassa selvä ykkönen, mutta joutuu tiukoille neljännesfinaalisarjassa Ilvestä vastaan. Tappara voittaa tamperelaisten välisen ottelusarjan voitoin 4–3 ja kaataa semifinaaleissa HIFK:n 4–1. Finaalisarjassa Tappara kaataa KalPan 4–1 ja ottaa seurahistoriansa (TBK+Tappara) 17. mestaruuden.

Ilves pelaa Tampere Cupin finaalissa lauantaina

2022–23 – Tappara voittaa runkosarjan toisen kerran peräkkäin ja yhdeksännen kerran Liigan aikakaudella. Tamperelaisten runkosarjamenestyksen täydentää Ilves, joka jää Tapparasta vain kahden pisteen päähän. Finaalisarjassa Tappara voittaa toisen kerran seurahistoriassaan mestaruudesta pelaamaan päässeen Pelicansin otteluvoitoin 4–1. Mestaruus on Tapparalle sen seurahistorian 19:s. Mestaruuksista 16 on tullut Tapparan, kolme sen edeltäjän TBK:n nimellä. Liigan toimitusjohtaja Kati Kivimäki jättää tehtävänsä yhden toimikauden jälkeen. Tilalle valitaan KooKoon puheenjohtajana toiminut Mikko Pulkkinen.