Brasilian presidentti Lula pääsi pois teho-osastolta


Vaalikampanjassaan Lula da Silva on keskittänyt huomionsa erityisesti Brasilian keskiluokkaan. Nykyinen presidentti on korostanut hallintokautensa positiivisia tuloksia, muun muassa Brasilian ulkomaanvelan pienentämistä ja köyhiin kohdistuvia sosiaalisia ohjelmia, joista tärkein on "Nälkä nolla".


Uusimman mielipidetiedustelun mukaan kaksi kärkiehdokasta, presidentti Lulan PT-puolueen Dilma Rousseff ja oppositiossa olevan PSDB-puolueen José Serra ovat tasapisteissä presidenttikilvassa. Molemmat ehdokkaat saavat 37 prosentin kannatuksen, kun vielä kuukautta aiemmin kannatusluvut olivat 42 % - 30 % Serran hyväksi.

Brasilian presidentinvaalikampanjaa ovat leimanneet korruptiosyytteet. Erityisen voimakkaasti nykyistä presidenttiä vastaan on hyökännyt korruption takia sosiaalidemokraatti Fernando Henrique Cardoso , joka toimi Brasilian presidenttinä vuosina 1995-2002.

Brasilian presidentti päässyt teho-osastolta

Tällä viikolla julkistettujen viimeisimpien mielipidemittausten mukaan Lula da Silvan kannatus on yli 63 prosenttia brasilialaisten äänestäjien keskuudessa. Lulan vastaehdokkaan, keskustaoikeistolaista Brasilian sosiaalidemokraattista puoluetta (PSDP) edustavan Geraldo Alckminin kannatus jää mielipidemittausten mukaan ainoastaan 37 prosenttiin. Ennen presidenttiehdokkuutta Geraldo Alckmin toimi muun muassa tärkeän Sao Paulon osavaltion kuvernöörinä. Koulutukseltaan Alckmin on nukutuslääkäri.

Brasiliassa järjestetään sunnuntaina presidentinvaalien toinen kierros. Vaalien ehdoton ennakkosuosikki on Brasilian nykyinen presidentti, vasemmistolaisen työläisten puolueen PT:n ehdokas Luiz Inacio da Silva . "Lulaksi" kutsuttu PT:n ehdokas oli hyvin lähellä voittaa presidentinvaalit jo ensimmäisellä kierroksella lokakuun ensimmäisenä päivänä.

Ukrainan sotaan liittyvät kommentit voivat vaikeuttaa Lulan pyrkimyksiä lämmitellä uudelleen diplomaattisia suhteita, jotka olivat jäisiä Lulan äärioikeistolaisen edeltäjän Jair Bolsonaron valtakaudella. Yhdysvallat on syyttänyt Brasiliaa venäläisen ja kiinalaisen propagandan toistelusta.

Miamissa oleileva Bolsonaro tuomitsi Twitterissä sunnuntaina kannattajiensa toimet ja sanoi, että vaikka rauhanomaiset ja lailliset mielenosoitukset olivat osa demokratiaa, ”julkisten rakennusten ryöstöt ja hyökkäykset, kuten nyt tapahtui sekä vasemmiston vuosina 2013 ja 2017 tekemät hyökkäykset, ovat poikkeus säännöstä”.


Israel julisti Brasilian presidentin persona non grataksi

Brasilian presidentiksi tuoreeltaan palannut Luiz Inacio Lula da Silva on aloittanut kautensa ensimmäisen Euroopan-matkan vierailulla Portugalissa. Vierailu Brasilian entisen siirtomaaisännän luona alkoi kireissä tunnelmissa, sillä Lula on herättänyt närkästystä Euroopassa kommenteillaan Ukrainan sodasta.

Brasilian uusi presidentti Lula vannoi virkavalan

Brasilian presidentti Luiz Inacio Lula da Silva, 79, on päässyt pois sairaalan teho-osastolta, kertoi häntä hoitava sairaala perjantaina. Lulalle tehtiin aikaisemmin kuluvalla viikolla jo toinen leikkaus, jolla poistettiin aivoihin tihkunutta verta.

Brasilian presidentti Lula da Silva saanee tänään jatkokauden

Brasilian kasvanut itseluottamus näkyy muun muassa siten, että presidentti Lula sekä ulkoministeri Celso Amorim lobbaavat Lulalle tukea joko YK:n pääsihteeriksi tai maailmanpankin johtajaksi. Presidentillä on lehtitietojen mukaan jo Ranskan, Espanjan, Portugalin, Intian, Venezuelan ja Argentiinan johtajien tuki YK:n pääsihteeriksi. Mutta Lulaa ei kuitenkaan kiinnosta pääsihteerin tehtävät ellei YK läpikäy perusteellista muutosta, alkaen turvallisuusneuvostosta.

Brasilian presidentti Bolsonaro kieltäytyy noudattamasta ..

Brasiliaan presidentti Luiz Inácio Lula da Silva lupasi sunnuntaina :n mukaan rangaista satoja maan entisen presidentin Jair Bolsonaron kannattajia sen jälkeen, kun he hyökkäsivät hallintorakennuksiin, tärvelivät omaisuutta ja tekivät barrikadeja turvallisuusjoukkoja vastaan.

Brasilian uusi presidentti Lula vannoi virkavalan kongressin edessä

Presidentti Lula havittelee YK:n tai Maailmanpankin johtoon. Brasilia valmis vastatoimiin, mikäli Argentiina ottaa käyttöön elintarvikkeiden tuontirajoitukset. Tieverkot kaipaavat 80 miljardin euron parannuksia. Aiheet ovat esillä Suomen Brasilian suurlähetystön viikkokatsauksessa 22. – 28. toukokuuta.

Brasilian presidentti Lula pääsi pois teho-​osastolta

Luiz Inacio Lula da Silva toimi jo aiemmin Brasilian presidenttinä vuosina 2003–2010. Tuoreimmassa virkaanastujais­puheessaan hän lupasi parantaa köyhien asemaa sekä edistää tasa-arvoa.