Portugalin MM-ralli 2022 tulokset, Autourheilu WRC
Lopulta vaarallinen käytös ja olematon yleisökontrolli johtivatkin katastrofiin. Kahdentenatoista autona ensimmäiselle erikoiskokeelle lähtenyt isäntämaan menetti -autonsa hallinnan ja pyörähti sankan yleisön sekaan. Onnettomuudessa kuoli heti yksi nainen ja kaksi lasta ja myöhemmin sairaalassa vielä kolmas lapsi. Lisäksi kymmeniä loukkaantui. Kansainvälinen autourheiluliitto ja rallin järjestäjät halusivat tapahtuneesta huolimatta kuitenkin jatkaa rallia, ja kärkikuljettajille kerrottiin tapahtumista vasta kahta erikoiskoetta myöhemmin. Ford päätti vetäytyä rallista, ja muutkin huippukuljettajat olivat samaa mieltä, ettei rallia tulisi jatkaa. Järjestäjät suostuivat kuitenkin perumaan vain kyseiselle päivälle suunnitellut erikoiskokeet, ja niinpä MM-sarjan tehdastallien ammattilaiskuljettajat päättivät yhdessä vetäytyä rallista. Huippukuljettajien jätettyä rallin kesken sen voittajaksi ajoi portugalilainen .
2010-luvulle tultaessa Portugalin ralli sai uuden mestarin. voitti vuosikymmenen viiden ensimmäisen vuoden aikana rallin neljästi. Vain teki poikkeuksen. Tuona vuonna rankkasateesta kärsinyt reitti osoittautui autoille äärimmäisen rankaksi. oli maalissa nopein, mutta hänen todettiin sääntöjen vastaiseksi ja hänet hylätiin tuloksista, jolloin voittajaksi nousi Adapta-tallin ajanut . Kyseisessä kilpailussa myös yön pimeydessä ajettavat erikoiskokeet tekivät paluun, kun ensimmäinen kilpailupäivä päättyi vasta pimeän tultua.
Portugalin MM-ralli 2024 oli täynnä jännitystä ja dramaattisia hetkiä. Mutta kuinka hyvin muistat, mitä Portugalin sorateillä tapahtui? Testaa tietosi nyt!
Portugalin MM-ralli 2024, lauantain liveseuranta
Portugalin rallin juuret ulottuvat vuoteen 1963. Tuolloin maan kansallinen lentoyhtiö alkoi järjestää kilpailua, joka oli tarkoitettu vain sen omalle henkilöstölle. Kuuden onnistuneesti järjestetyn TAP:n sisäisen tapahtuman jälkeen lentoyhtiön johtaja päätti avata kilpailun muillekin osallistujille. TAP:n kulttuuri- ja urheilukerho järjesti ensimmäisen ( ), jonka voittajaksi ajoi isäntämaan .