Our 8️⃣ most productive players heading into next week’s games! 🚨


Jääkiekon Mestarien liigassa pelaa viime kausina tutuksi tulleen 32 joukkueen sijaan 24 joukkuetta alkaen kaudesta 2023-24. Lohkojakoa ei enää ole käytössä, vaan CHL:ssä siirryttiin yhden lohkon systeemiin, jossa joukkueet on jaettu neljään koriin, ja ne kohtaavat aina kaksi tiimiä kolmesta muusta korista. Kuudesta ottelusta kolme pelataan kotona ja kolme vieraissa. 16 parasta pääsee pudotuspeleihin.


CHL-kaudella 2024-25 pelataan 5.9.2024 - 18.2.2025. Alla voit tutustua ohjelmaan runkosarjan osalta, minkä lisäksi päivitämme tulokset jokaisen kierroksen jälkeen. Suomalaisjoukkueiden pelit on lihavoitu.

Tämän jälkeen jääkiekon Mestarien liigaan tuli viiden kauden tauko, jonka jälkeen palattiin jälleen kisailemaan Euroopan joukkueiden kesken nykymuotoisessa CHL:ssä. Kaudella 2014-15 mukana oli jo huimat 44 joukkuetta, minkä jälkeen joukkuemäärä on jälleen lähtenyt vähenemään.

Jääkiekon CHL on vaivihkaa saanut tuulta purjeisiinsa

Champions Hockey League -nimellä palattiin kaukaloihin kaudella 2008-09, joka oli IIHF:n 100-vuotisjuhlavuosi. Vaikka joukkueita oli mukana tässäkin aluksi vain 12, tavoitteet olivat kenties jalkapallon Mestarien liigan suuren suosion ja arvostuksen myötä kunnianhimoiset. Esimerkiksi palkkiorahat olivat Euroopan kiekkoilun mittapuulla jättimäiset, paljon suuremmat kuin nykyään: palkintorahoina jaettiin 10 miljoonaa euroa, joista voittaja sai miljoonan. Lisäksi voittaja pääsi pelaamaan Victoria Cupissa NHL-joukkuetta vastaan.

Sen jälkeen alkoi Euroopan seurajoukkueiden mestaruusturnauksen eli European Champions Cupin aikakausi, joka jäi niin ikään vain neljän kauden mittaiseksi. Turnaukseen otti osaa huomattavasti vähemmän joukkuetta, ainoastaan kuuden kärjessä kunakin vuonna olleen maan pääsarjojen mestarit, mistä syystä sitä kutsuttiin myös Super Six -turnaukseksi. Suomesta oli edustusta mukana kaikkina kausina, tuloksena kolme hopeaa.

Esiaste Euroopan joukkueiden väliselle kilpailulle oli jääkiekon Euroopan cup, jota pelattiin vuodesta 1965 aina vuoteen 1997 saakka. Tämä kisa oli pitkälti punakoneen juhlaa: HK TsSKA Moskova voitti turnauksen peräti 20 kertaa kausien 1968-69 ja 1989-90 välillä eli 22 kauden aikana - välissä oli kertaalleen vain toinen neuvostoliittolaisjoukkue Krylja Sovetov Moskova ja tshekkoslovakialaisjoukkue Poldi Kladno. Loppuvuosina myös suomalaisjoukkueille tuli menestystä, kun TPS voitti Euroopan-mestaruuden kaudella 1993-94 ja Jokerit tämän jälkeen kaksi kertaa peräkkäin.

Jääkiekon Mestarien liigaa on pelattu nykymuodossaan yhdeksän kauden ajan, mutta jo 60-luvulta saakka ovat eurooppalaiset joukkueet mitelleet keskenään erilaisissa kilpailuissa ja turnauksissa, joiden voitosta on toisinaan saanut virallisen Euroopan-mestarin tittelin, välillä ei. Myöskään tämänhetkisen Champions Hockey Leaguen voittaja ei ole virallisesti Euroopan-mestari.


Alta näet katsoa Tapparan tilastot mestarien liigan sivuilta

CHL ei ole vielä niin tunnettu sarja, että bookerit tekisivät sitä varten yleensä räätälöityjä erikoistarjouksia. Tavalliset kannattaa silti tuttuun tapaan poimia, jotta et missaa ilmaista pelirahaa ja ilmaisvetoja myöskään CHL:ää veikatessa. Alta näet VL:n suositukset jääkiekon veikkaamiseen, sekä parhaiden bonusten että kohdevalikoimien ja muun tarjonnan osalta!

CHL 2024/2025 tulokset, Jääkiekko Eurooppa

CHL-vihjeitä VL tarjoaa merkittäviin otteluihin, varsinkin suomalaisjoukkueiden osalta. Uudet vihjeet päivittyvät automaattisesti alle, kun niitä on julkaistuna. Muista huomioida myös muut hyvien vinkkien osalta, joita julkaisemme niin jääkiekosta kuin muistakin lajeista.

CHL 2024-25: Vedonlyönti, pudotuspelit, suomalaiset & ohjelma

Jääkiekon CHL:n pudotuspelit käynnistyvät 12.11. ja mukana olleista neljästä suomalaisjoukkueesta vain Tappara jatkaa sarjassa mukana. Millainen sarja CHL on ja miten isoista rahapalkkioista siinä pelataan? Sarjan slovakialaisjoukkueen hyökkääjä Joona Jääskeläinen avaa sitä, kuinka merkittävästä sarjasta on kyse.

Jääkiekon CHL 2024 / 2025 pelit ilmaiseksi netistä

Tappara on perustajajäsen Jääkiekon Mestarien Liigassa (CHL) ja on ainoana joukkueena kilpaillut siinä jokaisena vuonna. Osallistuminen kansainväliseen huippujääkiekkoon tarjoaa Tapparan pelaajille ja katsojille kosketuksen kansainvälisen huipputason vaatimuksiin ja palvelee näin myös kotimaisessa Liigassa menestymistä.

Jääkiekon Mestarien liigan kausi 2023–2024

Jääkiekon Mestarien liiga, eli CHL (Champions Hockey League), on käynnissä! Suomesta CHL-kaudella 2024–2025 mukana taistelussa Euroopan herruudesta ovat molemmat tamperelaisjoukkueet Ilves ja Tappara sekä Lahden Pelicans. Kokonaisuudessaan turnauksessa pelaa 24 joukkuetta ympäri Eurooppaa. Viime kaudella mestaruuden voitti sveitsiläinen Genève-Servette HC, jossa suomalaisista pelasivat jääkiekon olympiakultajoukkueessakin pelanneet Valtteri Filppula, Sami Vatanen, Teemu Hartikainen, Jussi Olkinuora sekä Sakari Manninen. Seuraa suomalaisjoukkueiden Euroopan valloitusta ja katso tulokset ja otteluohjelma

jääkiekon MM-kisat, NHL, CHL, UFC ja golf

Jotta seurat ja myös kannattajat suhtautuisivat vakavasti Mestarien liigaan, se vaatisi merkittävästi suurempia palkintorahoja. Nykyisellä kiinnostavuudella se ei ole kuitenkaan yksinkertaisesti mahdollista.