Jalkapallon MM-kisat: Saksaa uhkaa nolo putoaminen
Saksa on yksi historian menestyneimmistä miesten jalkapallomaajoukkueista. Se on voittanut enemmän MM-kisojen mitaleita kuin mikään toinen maa. Maailmanmestaruutta Saksa on juhlinut neljästi, vuosina 1954, 1974, 1990 ja 2014. Kolme ensimmäistä mestaruutta tulivat Länsi-Saksan aikana, mutta maan saavutukset lasketaan yleisesti osaksi yhdistyneen Saksan historiaa. Enemmän maailmanmestaruuksia on vain Brasilialla, jolla niitä on viisi. Lisäksi Saksa on poistunut finaalista hävinneenä osapuolena neljästi. Myös pronssimitaleita Saksalla on neljä. Saksa on selvinnyt MM-kisoihin joka kerta, kun se on osallistunut karsintoihin, ja selvinnyt vuosia 2018 ja 2022 lukuunottamatta aina vähintään turnauksen toiseen vaiheeseen.
Akatemioissa harjoituksissa on taas ollut taktinen fokus. Pelinavaamista ja prässäämistä on harjoiteltu suurten pelaajamäärien pelimuotojen ja ylivoimapelimuotojen eli rondojen avuilla. Tämän myötä erityisesti hyökkäyspään pelaajat ovat saaneet liian vähän toistoja. Näiden asioiden myötä ei ole ihme, että että viime vuosikymmeninä Saksa on tippunut aivan kansainvälisen pelaajakehityksen terävimmästä kärjestä, mitä tulee laitapelaajiin ja jopa keskushyökkääjiin – vaikka keskushyökkääjät olivat aiempina vuosikymmeninä olleet saksalaisen jalkapallon ylpeydenaihe.
Vaikka menestystä maajoukkueelle on historian aikana tullut, korjattavaa löytyy Saksankin nykyjalkapallon rakenteista. Kirjassaan Nordling kertoo pyöritelleensä päätään seuratessaan saksalaisen jalkapallon ruohonjuuritasolla, miten pikkulapset edelleen lämmittelevät kierroskaupalla ilman palloa ja seisoskelevat treeneissä minuuttitolkulla jonon perällä. Lasten harjoitusten sisällöstä ei ole Saksassa vuosikymmeniin juuri puhuttu, mikä heijastuu siihen, että maassa jotkut junioripelaajat harjoittelevat edelleen aataminaikaisin harjoitusmetodein.
Saksa Jalkapallo Saksa, MM-kisat, Urheilu,Lahja - Rintamerkit pienet
Jalkapallo on Saksaan kuuluvan kulttuurin ja identiteetin tärkeä osa. on yksi menestyneimmistä jalkapallomaista maailmassa, ja sen joukkue on saavuttanut lukuisia merkittäviä voittoja kansainvälisissä turnauksissa. Erityisesti Saksan menestys jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa on vertaansa vailla.
Harjoitusfilosofian muuttaminen koko Saksassa on kuitenkin helpommin puhuttu kuin tehty. Reilun 24 000 seuran ja ties kuinka monen juniorivalmentajan kokoinen saksalainen jalkapallo on kuin valtava laiva, jota ei ihan hetkessä käännetä.
Saksan menestys Euro Cupsissa kertoo maan vahvasta jalkapallotraditiosta ja pelaajien ammattitaidosta. Saksalainen jalkapalloskene on tunnettu korkeasta laadustaan ja useat saksalaiset pelaajat ovat menestyneet myös kansainvälisillä kentillä. Saksan joukkueessa on nähty lukuisia maailmanluokan pelaajia kuten Franz Beckenbauer, Gerd Muller, Lothar Matthaus ja Lukas Podolski.
Myös naisten puolella Saksa on yksi historian menestyneimpiä jalkapallomaita. Saksa on ylivoimaisesti eniten Euroopan mestaruuksia voittanut joukkue, ja on niittänyt menestystä myös MM-kisoissa. Saksa on jokaisessa turnauksessa varteenotettava voittajaehdokas. Joukkue on voittanut MM-kultaa kahdesti – vuosina 2003 ja 2007 – ja selvinnyt lisäksi finaaliin kertaalleen, vuonna 1995.
Saksa vahvisti joukkueensa jalkapallon MM-kisoihin
Leikkimielisen määritelmän mukaan jalkapallo on peli, jossa ”22 miestä jahtaa palloa 90 minuuttia ja lopuksi Saksa aina voittaa.” Kirjailija ja jalkapallon rakastaja Esa Mäkijärvi pureutuu teoksessaan Wunderball – Saksan jalkapallon tarina pintaa syvemmälle asettaen Kuningaspelin avariin kulttuurisiin kehyksiin. Hän käsittelee kirjassa hävityn toisen maailmansodan raunioista nousseen Saksan taloudellista ja poliittista kehitystä pohtien samalla jalkapallon merkitystä tässä muutoksessa. Teoksessa käydään läpi jalkapallon historia Saksassa 1800-luvulta nykyaikaan. Kirja sisältää myös tiiviin tietopaketin Franz Beckenbauerin, Gerd Müllerin, Sepp Mayerin, Lothar Matthäusin ja muiden legendaaristen pelaajien ikimuistoisimmista hetkistä kansallisilla ja kansainvälisillä pelikentillä.
Jalkapallo: Saksa on ulkona MM-kisoista
Saksan jalkapalloliitto perustettiin vuonna 1900 86 seurajoukkueen edustajien välisessä kokouksessa. Ensimmäisinä vuosina virallisia maaotteluita ei kuitenkaan järjestetty, johtuen suurelta osin saksalaisen jalkapallon tuolloisesta voimakkaasta alueellisesta jakautumisesta. Maaottelutoiminta aktivoitui vasta mainitussa ottelussa Sveitsiä vastaan vuonna 1908, ja Sveitsistä muodostuikin saksalaiselle maaottelutoiminnalle perinteinen avausvastustaja - myös molempien maailmansotien ja toisaalta yhdistymisen jälkeiset ensimmäiset ottelut pelattiin juuri Sveitsiä vastaan.
Saksa on ulkona jalkapallon MM-kisoista
Berliinin kisojen jälkeen uudeksi valmentajaksi nousi entinen maajoukkuepelaaja , joka lunastikin odotukset murskaamalla seuraavana vuonna ystävyysottelussa lukemin 8–0, ja joukkue saikin ottelun pelipaikan mukaan lempinimekseen . Breslaun joukkue pelasi vuoden aikana 11 ottelua, voittaen niistä kymmenen. Joukkuetta pidettiinkin yhtenä ennakkosuosikeista maailmanmestariksi, kun karsinnassa Saksa voitti Ruotsinkin 5–0. Keväällä 1938 ennen MM-kisoja marssivat Saksan sotajoukot Itävaltaan, ja uusi jalkapallomaajoukkue määrättiin muodostettavaksi valiten tasapuolisesti saksalaisia ja itävaltalaisia pelaajia. Ranskaan matkustikin epäyhtenäinen joukkue, joka putosi Sveitsiä vastaan jo ensimmäisellä kierroksella. Tämä oli ainoa kerta, ennen vuotta 2018, kun Saksan maajoukkue ei MM-kisoissa selviytynyt vähintään puolivälierään (tilanne 2018). Sotavuosina Saksa pelasi noin 30 maaottelua 1939–1942 Euroopan maita vastaan kunnes ne Stalingradin tappion myötä lopetettiin. Viimeisen kerran sodan aikana Saksan maajoukkue oli koolla 1943 jolloin se voitti harjoitusottelussa Hessenin 4–0. Saksan toiseksi suurin maaotteluvoitto tuli sekin sodan aikana 1940 Leipzigissa vastaan 13–0. Saksa oli merkittävin ehdokas vuoden 1942 MM-kisojen isäntämaaksi, mutta sodan vuoksi niitä ei pelattu. Saksan jalkapalloliitto DFB oli alistettu 1933–1938 Saksan valtakunnan urheiluliiton osastoksi (DRL) ja 1938–1945 (NSRL).
Länsi-Saksan MM-kisat 1974 – Totaalinen jalkapallo esittäytyy ..
Toisen maailmansodan jälkeen marraskuussa 1945 miehitysvyöhykkeisiin jaettu Saksa suljettiin kansainvälisestä jalkapallosta, eikä sen sallittu osallistua ensimmäisiin sodanjälkeisiin arvoturnauksiin. Saksan jalkapallokomitea (DFA) perustettiin 1948 ja jalkapalloliitto uudelleen 1950 ja syksyllä se hyväksyttiin uudelleen jäseneksi. Nyt jalkapalloliitto edusti länsiliittoutuneiden miehitysvyöhykkeistä muodostettua aina Saksojen jälleenyhdistymiseen asti.