Englannin Valioliigassa 20 joukkuetta taistelee sarjan ..


Englannin Valioliiga sarjataulukot ovat tärkeitä, koska ne osoittavat joukkueiden sijoituksen ja taistelun sarjassa. Ne auttavat faneja seuraamaan joukkueen kehitystä kauden aikana ja ennakoimaan tulevia otteluita. Valioliigan kauden kulkua seuratessaan jokainen ottelu ja jokainen pisteen muutos sarjataulukoissa on osa suurempaa jalkapallon draamaa, joka pitää fanit kiinnostuneina ja intohimoisina koko kauden ajan.


Vuonna 2017 Valioliigaan nousut Brighton & Hove Albion Football Club on eräs viime vuosien pirteimmistä yllättäjäjoukkueista. Etelä-Englannissa sijaitseva seura tunnetaan myös lempinimellä ”Seagulls”. Brighton on tarjonnut faneilleen jännittäviä otteluita ja on taistellut Valioliigassa urheasti esimerkiksi pääsystään eurokenttien otteluihin.

Englannin mestaruussarjan ja Valioliigan välillä on selkeä rahallinen ero. Nouseminen Valioliigaan tarkoittaa käytännössä lähes kymmenien miljoonien lisätuloja kyseiselle joukkueelle. Erilaiset tutkimukset ovat osoittaneet tilastollisesti Valioliigaan nousevan joukkueen saavan noin 90 miljoonan euron lisätulot kun taas puolestaan Valioliigasta putoaminen on tarkoittanut 50 – 70 miljoonan euron rahallista menetystä.

Tarkastelussa Englannin Valioliigajoukkueet 2013–2020

Heikon ensimmäisen omistusvuoden jälkeen rahahanat avattiin uusia hankintoja varten ja Manchester City käytti yli 100 miljoonaa puntaa pelaajahankintoihin. Kauden alku vaikutti lupaavalta neljän perättäisen voiton jälkeen, mutta pahamaineinen Manchester Derby päättyi Cityn tappioon. Tappiota seurasi tasapelien putki, mikä ei omistajia miellyttänyt, joten valmennusjohto vaihdettiin. Muutama vuoden päästä saatiin jo parempia tuloksia ja kauden 2011 – 2012 voitto meni Manchester Citylle. Loppuvuosikymmen oli joukkueelle hyvin menestyksekäs ja joukkue otti paikkansa yhtenä Valioliigan jokavuotisista mestarisuosikeista.

Blackburn Rovers on joukkue, jonka alkutaival valioliigassa povasi tästä joukkueesta suuren luokan kiintomenestyjää. Todellisuus on kuitenkin se, että menestys Valioliigassa ei koskaan tule helpolla ja siihen ei tule tuudittautua. Voitettuaan 1994 -1995 kauden Valioliigan sarjamestaruuden, alkoi joukkueen alamäki. Hyvään pelimenestykseen totuttautunut joukkueen johto ei jatkanut pelaajainvestointeja ja päävalmentaja siirtyi toiseen joukkueeseen. Vuosien saatossa joukkueen taso laski tasaisesti pudoten lopulta Valioliigasta ensin Englannin Mestaruussarjaan ja lopulta vielä kolmannelle sarjatasolle Englannin Ykkösliigaan. Vuonna 2018 Rovers pääsi takaisin Englannin Mestaruussarjaan, mutta ei ole vielä kyennyt nousemaan takasin Valioliigaan.

Yksittäisten ottelujen pitkävetokertoimien lisäksi tarjoavat Valioliigaan myös monia kausivetoja, joita voi asettaa niin ennen kautta kuin sen aikana. Suosituimmat kausivedot koskevat mestarijoukkuetta voittajavedossa ja maalikuningasta, mutta myös esimerkiksi putoajien ja top-4-joukkueiden veikkaaminen on suosittua.

Leichester City vei Valioliigan kauden 2015 – 2016 voiton. Joukkueen taival on ollut täynnä ylä- ja alamäkiä. Leichester City on useampaan kertaan pudonnut Valioliigasta Englannin Mestaruussarjaan ja noussut jälleen takaisin. Muutaman viime vuosikymmenen aikana joukkue käynyt myös kolmannella sarjatasolla, mutta on onnistunut lopulta kampeamaan itsensä takaisin Valioliigaan. 2019 – 2020 kaudella Leichester City oli sarjan viidentenä ja kärkkyy tänä päivänä edelleen kohti kärkisijoja ja saattaa vielä jonain päivänä uudestaan kyetä Valioliigan sarjamestaruuteen.


Valioliigan sarjataulukko 2024-25

”The Spurs” eli Tottenham Hotspur FC, on myös lontoolainen Valioliigan suurseura. He ovat voittaneet Englannin mestaruuden kahdesti, tosin nykymuotoisen Valioliigan ajalta mestaruus antaa vielä odottaa itseään. Myös Tottenham on tunnettu vahvasta joukkueestaan ja intohimoisista kannattajistaan. Spurs on aina ollut pelottava vastustaja kentällä ja on tarjonnut faneilleen lukuisia jännittäviä hetkiä vuosien varrella.

Valioliiga 2024-25: Vedonlyönti, joukkueet, suomalaiset & ohjelma

Liverpoolin maineikas jalkapallojoukkue omaa pitkän listan erilaisten turnauksien voittoja. Nykymuotoisen Valioliigan voiton joukkue on onnistunut taistelemana itselleen yhden kerran voittaessaan kauden 2019 – 2020. Valioliigaa edeltäneen korkeimman sarjatason englantilaisen jalkapalloliigan mestaruuden Liverpool on voittanut toistakymmentä kertaa. Valioliigan voitto oli ollut jo muutaman vuosikymmenen ajan tähtäimessä kunnes joukkue sen lopulta saavutti ennätysmäisellä pistesaaliilla. Liverpoolin Valioliigakauden voitto sinetöitiin kun seitsemän ottelua oli vielä kaudesta jäljellä. Ero seuraavaksi tulleeseen joukkueeseen oli kasvanut voittamattoman suureksi. Liverpoolilta odotetaan vahvoja näyttöjä tulevilla kausilla nyt, kun se vihdoin onnistui Valioliigan mestaruuden voittamisessa.

Valioliigan kausiennakko 2024-25

Valioliigassa pelaa tutusti 20 joukkuetta. Joka vuosi kolme joukkuetta putoaa toiselle sarjatasolle , josta puolestaan tilalle nousee kolme joukkuetta. Ensi kaudelle pääsarjaan nousevat Leicester, Southampton ja Ipswich, joista kaksi ensimmäistä ovat pääsarjassa tuttu näky, kun taas Ipswich nousee 22 vuoden tauon jälkeen.

Englannin Valioliigan kausi 2024–2025

Valioliigassa pysyminen edellyttää valtavia rahallisia investointeja sekä ylläpitokuluja, jolloin Valioliigasta putoava joukkue on helposti suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Pysyvä paikka Valioliigassa edellyttää käytännössä hyvin rahakkaan omistajatahon, joka on valmis käyttämään varojaan joukkueen pelaajatason ylläpitämiseen. Tämän myötä osasta Valioliigan joukkueista on muodostunut lähes ylivoimaisia vastustajia pienemmän budjetin omaaville joukkueille. Negatiivisena ilmiönä tästä on kehittynyt tilanne, jossa Valioliigaan nousevat joukkueet eivät panosta täysillä joukkueen rakentamiseen, vaan säästävät Valioliigakaudella saatuja varoja vähemmän varakasta tulevaisuutta varten. Ilman säästöjä pudotus Valioliigasta takaisin alemman sarjan peleihin olisi muuten liian raju.