Euroviisuvoittajan solistin huumetestin tulos negatiivinen
Moni äänestää tiettyä maata, ja pistää tämän jälkeen vedon menemään kyseiselle maalle. Euroviisujen markkina kertoimet ennakoivatkin melko tarkasti lopputulosta, joten altavastaajan puolesta ei kannata asettaa vetoja, toisin kuten urheilussa. Sama ilmiö on nähtävissä myös esimerkiksi vaalivedoissa.
Saariston tulosta voidaan tavallaan pitää Marion Rungin kuudetta sijaa parempana, sillä ”Tom tom tomin” sijoittuessa kuudenneksi 1973 kilpailijamaita oli vain 17, kun Anneli Saariston kilpailuvuonna niitä oli 22. Vasta vuonna 2014 tuli parempi ei-voittaneen laulun sijoitus suhteessa osallistujamäärään. Ossi Runne päätti näissä kilpailuissa pitkän kapellimestarin uransa Euroviisuissa. Hän johti Suomen edustuslauluja kaikkiaan 22 kertaa.
2000-luvun alkupuolella Euroviisukarsinnan formaatti toimi siten, että Yle kutsui 12 laulajaa tai yhtyettä kilpaan. Alkukarsintoja oli kolme ja kustakin kaksi pääsi suoraan finaaliin, ja loput kuusi kilpailivat kahdesta viimeisestä finaalipaikasta. Seuraavaksi loput kahdeksan kilpailivat kolmesta viimeisestä finaalipaikasta. Voittaja valittiin yleisön puhelinäänestyksellä. Monimutkaisesta karsinnasta huolimatta tulos useimmiten jäi heikoksi.