Miehet 75-vuotiaat · Tapiolan Honka II
Tapiolan Honka on erikoistunut juniorikoripalloiluun ja sillä on noin tuhat juniori-ikäistä pelaajaa. Junioreiden lisäksi seurassa on miesten ja naisten kehitysjoukkueet nuorille lupaaville pelaajille, miehissä Tapiolan Honka ja naisissa Honka Akatemia, molemmat pelaavat valtakunnallista I divisioonaa. Lisäksi naisten mestaruussarjaa pelaava Espoo Team on Hongan ja toisen espoolaisen koripalloseuran yhteinen edustusjoukkue. Aikuisten kilpajoukkueiden lisäksi seuralla on lukuisia aikuisten harrastejoukkueita kaikilla alemmilla sarjatasoilla aina ikämiehiin asti sekä pyörätuolikorisjoukkue.
Tapiolan Hongan kotina voidaan pitää Tapiolan Urheilupuistossa sijaitsevaa . Tapiolan Urheiluhallissa pelataan pääsääntöisesti kaikki edustusjoukkueiden ottelut. Honka on myös rakentanut sen taakse Honkahallin. Hallissa on kolme täysmittaista kenttää, oheisharjoittelutilat, seuran toimisto sekä kahvila. Hallin kokonaispinta-ala on 3 000 m2.
Tapiolan Honka on valittu kymmenen kertaa (2001–2010) peräkkäin Suomen laadukkaimmaksi seuraksi Suomen Koripalloliiton Kultainen Kori –kilpailun perusteella ja on yhteensä valittu kolmetoista kertaa. Kilpailu mittaa seurojen laadukkuutta ja laajuutta.
Otteluraportit | Tapiolan Honka ry
Vimpelin Veto taisteli erinomaisesti Naisten Korisliigan vierasoottelussa Tapiolan Honkaa vastaa. Jännittävä ottelu ratkesi vasta loppuhetkillä Hongalle 89-86 (15-21,19-18,26-24,29-23).
Tapiolan Honka kattaa lasten liikuntaleikkikoulutoiminnan, iltapäiväkerhotoiminnan, junioritoiminnan, aikuisten harrastetoiminnan, erityisryhmät sekä naisten huippukoripallon. Seuran toiminta-alueena on Etelä-Espoo ja Suur-Tapiola.
Tapiolan Honka ja Lahti Basketball pelasivat viime torstaina erittäin kuuman miesten I-divisioona B:n avausfinaalin, jonka Lahti vei nimiinsä. Sunnuntaina Lahdessa molemmat joukkueet keskittyivät itse peliin ja tarjosivat kannattajille huikean kahden jatkoajan trillerin. Honkalaisittain valitettavasti voittajaksi selviytyi jälleen Lahti Basketball, joka johtaa finaalisarjaa nyt voitoin 2-0. Kolmas ottelu pelataan keskiviikkona Tapiolassa.
Tapiolan Honka ja Lahti Basketball tarjosivat torstai-iltana Tapiolan urheiluhalliin saapuneille katsojille kuuman ja kiihkeän ottelun. Kentältä voittajana poistui vierasjoukkue Lahti, joka repi ratkaisevan eron kolmannella neljänneksellä.
Tapiolan Honka livetulokset, otteluohjelma, pelaajat
Tapiolan Hongan pelanneen miesten edustusjoukkueen taustayhtiö Korishonka Oy kärsi taloudellisista vaikeuksista ja lopetti toimintansa kauden 2014–2015 jälkeen. Samalla Honka pudottautui Korisliigasta. Päätöksellä ei ollut vaikutusta seuran junioritoimintaan.
Tapiolan Honka kotiottelu, koripallon 1
Tapiolan urheiluhallin torstai-illassa oli hienoa pudotuspelitunnelmaa naisten Korisliigan toisessa puolivälieräottelussa. Kentällä kaksi joukkuetta taisteli 45 minuuttia tasapäisesti voitosta ja katsomossa oli mukavasti molempien joukkueiden kannattajia. Kotiyleisön pettymykseksi vierasjoukkue Forssan Alku oli jatkoajalla kotijoukkue Tapiolan Honkaa terävämpi ja tasoitti otteluvoitot 65-74 voitolla.
Tapiolan Honka – Miesten Korisliiga 2024-25 – Kausiennakko
Tapiolan miesten joukkueen upea kausi koripallon I-divisioona B:ssä sai eräänlaisen kruunun jo tiistai-iltana Tapiolan urheiluhallilla. Honka kaatoi kolmannessa välierässä Namika Lappeenrannan lukemin 96-59 ja varmisti voitolla nousun sarjatasoa ylemmäs kaudelle 2016-2017. Vaikka Divari B jatkuu Hongan osalta vielä finaalisarjalla Lahti Basketballia vastaan, on joukkueen päällimmäinen tavoite eli sarjanousu nyt saavutettu.
PeKa W – Tapiolan Honka W, Ottelutulokset
Seura perustettiin vuonna yleisseurana nimellä Tapion Honka. Vuonna lajit erkanivat emoseurasta omiksi seuroikseen. Koripalloilijat perustivat vuonna lajiseuran Koripallo Honka. Miesten mestaruussarjassa pelasi toinenkin espoolaisseura , jolla oli Hongan tapaan talousvaikeuksia. Niinpä seurat yhdistyivät keväällä 1976 Playhonka-nimiseksi seuraksi. Kausilla 1983-1985 edustusjoukkueen nimi oli pääyhteistyökumppanin mukaan Scotch Team. Kesän 1985 aikana neuvoteltiin uusi yhteistyösopimus vakuutusyhtiö kanssa, jolloin nimi vaihtui lähelle alkuperäistä. Uusi nimi oli Tapiolan Honka. 2000-luvun alussa miesten edustusjoukkueen toiminta luovutettiin sopimusyhteisölle Espoon Hongalle, jonka toimintaa johti Mika Sohlberg. Espoon Honka voitti 2000-luvulla viisi Suomen mestaruutta ja sen nuoria pelaajia olivat muun muassa ja . Naisten joukkue yhdistettiin 2004 toisen espoolaisseuran EBT:n kanssa ja nimeksi tuli Espoo Team. Espoon Honka ajautui konkurssiin kaudella 2010-2011 ja miesten edustusjoukkueen toiminta palautui Tapiolan Hongalle. Seuraavan kauden jälkeen myös naisten joukkueen toiminta palautui emoseuraan. Näiden toimintaa vasten perustettiin Korishonka-niminen sopimusyhteisö.
Preseason-ottelussa vastaan asettuu Tapiolan Honka
Tapiolan Hongan ja Namika Lappeenrannan välinen miesten I-divisioona B:n välieräsarja jatkui sunnuntaina Lappeenrannassa toisella ottelulla. Keskiviikkona kotisalissa Honka oli ajoittain vaikeuksissa Namikan puolustuksen kanssa eikä asia muuttunut sunnuntainakaan.