Suomen saldo Eurovision laulukilpailuissa on pahasti negatiivinen


Vuodesta 1960 vuoteen 1969 radiossa ja televisiossa oli sama kommentaattori, . Vuodesta 1971 alkaen lukuun ottamatta vuotta 1974 radiossa on ollut televisiosta oma erillinen selostuksensa. Vuonna 1970 Suomi ja Yleisradio eivät osallistuneet Eurovision laulukilpailuun eikä kilpailua lähetetty Suomen televisiossa ja radiossa. Vuosina 2014 ja 2015 televisiossa ja radiossa käytettiin samaa juontoparia.


Vuosina 1956–1998 Eurovision laulukilpailussa lauluja säesti suuri viihdeorkesteri jousineen, puhaltimineen ja komppiryhmineen. Jokainen maa lähetti kilpailuun oman kapellimestarin, joka vastasi laulun sovituksesta ison orkesterin säestämänä. Suomen kapellimestarina toimivat , sekä

Vuonna 2013 Suomen edustajaksi valittiin , joka voitti . Hän lauloi euroviisuissa kappaleen ””. Hän pääsi semifinaalista jatkoon ja sijoittui finaalissa 24:nneksi. Pisteitä tuli 13.

Suomi ampaisi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä

Vuonna 2010 voittaja oli folkduo kappaleella ””. Yhtye edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa ja kilpaili ensimmäisessä semifinaalissa 25. toukokuuta. Aiemmin käytössä ollut pelkkä puhelinäänestys olisi oikeuttanut karsinnassa kuudenteen sijaan, mutta ammattilaisraatien äänet mukaan laskettuna Kuunkuiskaajat jäi yhden sijoituksen päähän loppukilpailusta. Viimeisen finaalipaikan Suomelta vei kolmella pisteellä. Kuunkuiskaajien ”Työlki ellää” -kappale oli myös historian ensimmäinen finaalin ulkopuolelle jäänyt suomenkielinen laulu, sillä sekä Jasmine että Teräsbetoni pääsivät karsinnasta läpi. Myös superfinaalin esityksiä kommentoineen väitetään vaikuttaneen äänestyksen lopputulokseen kritisoimalla humppayhtye esitystä.

Suomi joutui pitämään välivuotta Euroviisuista edellisvuoden huonon menestyksen takia. Tällä kertaa kysymyksessä ei kuitenkaan ollut enää huono pistekeskiarvo, vaan pelkästään edellisvuoden sijoitus. Mukaan päästäkseen Suomen olisi pitänyt olla edellisenä vuotena vähintään sijalla 18. Suomi jäi edellisvuonna kyseisestä sijasta vain 2 pisteellä.

Vuoden 1996 Euroviisujen alkukarsinnoissa ilmenneiden ongelmien vuoksi esitteli uuden kilpailujärjestelmän vuodelle 1997. Maat, joilla on alhaisin pistekeskiarvo viimeiseltä neljältä vuodelta joutuisivat jättämään vuoden 1997 kilpailun väliin ja maat, joilla on alhaisin pistekeskiarvo viimeiseltä viideltä vuodelta joutuisivat jättämään tulevat kilpailut väliin. Jos maa joutuu jättämään yhden vuoden väliin, se saa osallistua automaattisesti seuraavana vuonna. Kilpailevien maiden lukumäärä laski 25:een ja Italia oli jo ilmoittanut, että tämä olisi heidän viimeinen vuotensa Euroviisuissa, mutta he kuitenkin palasivat vuonna 2011. Suomi jätti kilpailun väliin edellisen vuoden huonon menestyksen (ja viimeisen sijan) takia.

Suomi joutui pitämään välivuotta Euroviisuista edellisvuoden huonon menestyksen takia. CatCatin olisi pitänyt edellisvuonna sijoittua vähintään 18. sijalle, jotta Suomi olisi päässyt mukaan. Viimeisen paikan vei Espanja, joka sijoittuikin vuonna 1995 erinomaisesti toiseksi.


Suomi innostuu Euroviisuista | Selkomedia

Suomea edusti Eurovision laulukilpailussa kappaleella ””. Suomi jäi kilpailun 19. eli viimeiselle sijalle kuudella pisteellään. Niistä viisi tuli Norjalta ja yksi Ranskalta. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, jolloin Suomi sijoittui viimeiselle sijalle yksin, sillä kaikki edelliset jumbosijat olivat olleet jaettuja.

Eurovision laulukilpailu | Uusi Suomi

Sibeliuksen, Mannerheimin ja Raimo Helmisen rinnalle saatiin uusia kansallissankareita:Suomi oli äkkiä Euroopan kartalla ja Helsingin Kauppatorilla suurin tungos sotien jälkeen. ”On oudolla tavalla luonnollista, että kun Suomi viimein Euroviisut voittaa, se tapahtuu koko muun maanosan yhteisellä päätöksellä. Ainoastaan Armenia, Monaco ja Albania jättävät monsterit nollille”, Itkonen kirjoitti.

Suomalainen väliaikanumero | Eurovision laulukilpailu 2024

Suomea edusti toistamiseen kappaleella ””. Marion oli ensimmäinen Suomen edustaja, joka on laulanut viisunsa . Vuosina 1973–76 laulut sai esittää millä tahansa kielellä, näinä vuosina Suomikin vaihtoi laulukielensä kansainväliseen kisaan englanniksi. Marionin esiintymistä vaikeutti se, että kilpailupaikalta katkesi saliääni. Marion joutui laulamaan ns. sokkona. Suomi sai 93 pistettä ja sijoittui kuudenneksi. Se oli Suomen paras euroviisusijoitus vuoteen 2006 asti.

Ruotsi voitti Euroviisut, Suomi sijoittui toiseksi ja lopusta ..

Tuskin CatCat sai keväällä 1994 laulettua kun kansa jo syksyllä äänesti Suomen unioniin. Maa kallistui idästä länteen, euroviisut lännestä itään. Suomi janosi molempiin, mutta jäi rannalle kevään 1995 viisuista ja voitti kostoksi jääkiekon MM-kultaa.

Suomessa jo nyt ”euroviisuskandaali” – katso video! | Uusi Suomi

Suomi velkaantui. Tuli 1990-luvun lama, armoton ja , kriisien ja kelluvan rahan vuosikymmenen. Neuvostoliitto hajosi, ja Suomi suljettiin euroviisuista joka toinen vuosi, kun Itä-Eurooppa kiilasi ohi oikealta ja vasemmalta.