Tässä ovat Euroviisujen osallistujamaat
Ensimmäinen Eurovision laulukilpailu pidettiin Luganossa keväällä 1956. Suomi osallistui euroviisuihin ensi kertaa viisi vuotta myöhemmin, jolloin ensimmäinen edustajamme oli Laila Kinnunen Valoa ikkunassa -kappaleellaan.
Euroviisufinaali kisataan lauantaina 11. toukokuuta. Finaalin pääsee jälleen tuttuun tapaan varmasti viimekertainen voittaja Ruotsi sekä Big 5 -maat eli Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Italia ja Espanja. Loput finalistit selviävät samalla viikolla järjestettävissä semifinaaleissa.
Euroviisu-maat pitävät omia kansallisia karsintojaan, joiden kautta erilaiset asiantuntijaraadit ja yleisö äänestävät oman maansa Euroviisu-edustajan. Suomessa Euroviisu-karsinnat tunnetaan nimellä Uuden musiikin kilpailu. Vuoden 2024 UMK pidettiin 10. helmikuuta, ensimmäistä kertaa Tampereen Nokia Arenalla.
Euroviisut 2024: lähetykset, osallistujat sekä aikataulu
Maiden jako eri semfinaaleihin ja semien esiintymisjärjestys arvottiin helmikuussa. Suomi kisaa huomattavasti kovatasoisemmassa 1. semissä, jossa sen vuoronumero on 10/15, toisin sanoen toisen puoliskon kolmantena. Vedonlyönti Euroviisut kohteista onnistuu myös semifinaaleissa, joissa voit veikata niin semin voittajaa kuin jatkoon menijöitä. Suomen Euroviisu-kertoimet ovat välierän voiton osalta muhkeat 10, finaaliin etenemisen suhteen puolestaan vaivaiset 1,04.
11. maaliskuuta 2024 EBU ilmoitti Eurovision laulukilpailun uudistuksista, jotka otettiin käyttöön vuoden 2024 kilpailussa sekä tulevina vuosina. Aiempina vuosina semifinaaleissa näytettiin vain katkelma automaattisten finaalimaiden (Big 5 ja isäntämaa) esityksistä, mutta vuodesta 2024 eteenpäin kyseisessä semifinaalissa äänestävät automaattiset finaalimaat esittävät esityksensä kokonaisuudessaan livenä. Näin ollen taataan kilpailun reiluus, eivätkä katsojat näe automaattisten finaalimaiden esityksiä ensimmäistä kertaa vasta finaalissa. Ensimmäisessä semifinaalissa esiintyivät vuonna 2024 semifinalistien lisäksi siis Iso-Britannia, Ruotsi ja Saksa ja toisessa semifinaalissa Espanja, Italia ja Ranska.
Euroviisut näytetään Ylen kanavilla sekä YLE Areena -suoratoistopalvelussa. Tiistain ja torstain semifinaalit sekä lauantain finaali ovat katsottavissa ilmaiseksi Suomessa.
Äänestysjärjestelmään tehtiin myös joitain muutoksia. Aiemmin äänestys alkoi vasta, kun viimeinen esiintyjä oli esittänyt esityksensä loppuun, mutta vuodesta 2024 eteenpäin äänestys avataan jo ennen kuin ensimmäinen esiintyjä aloittaa esityksensä. Näin ollen katsojat voivat äänestää suosikkiaan jo esityksen aikana ja ennen kuin kaikki artistit ovat esiintyneet. Edellä mainittu muutos koskee kuitenkin vain finaalia, joka vuonna 2024 järjestettiin lauantaina 11. toukokuuta. Tämän lisäksi äänestäjille osallistujamaiden ulkopuolisista maista annetaan 24 tuntia aikaa äänestää suosikkiaan. Online-äänestys osallistujamaiden ulkopuolisille maille avataan semifinaaleja ja finaalia edeltävinä päivinä ja pysyy auki liveshow'iden alkuun asti.
Euroviisujen osallistujat julkistettiin
Ensimmäisiin Euroviisuihin osallistui Sveitsi, Luxemburg, Hollanti, Belgia, Saksan liittotasavalta, Italia ja Ranska. Tanska, Yhdistynyt kuningaskunta ja Itävalta eivät ehtineet ilmottaa ajoissa osallistuvansa kilpailuun, joten he osallistuivat kilpailuun ensi vuonna.
Suomi Eurovision laulukilpailussa
6. helmikuuta 2014 Euroopan yleisradioyhdistys EBU vahvisti, että jonkin maan televisioyhtiö oli yrittänyt huijata ostamalla ääniä. jälkeen internetissä liikkui video, jossa kaksi azerbaidžanilaista oli yrittänyt ostaa ääniä liettualaisnuorilta loppukilpailun äänestyksen aikana. Azerbaidžanilaiset olisivat antaneet rahaa vastineeksi sille, että he olisivat saaneet käyttää liettualaisten puhelimia ja äänestää niillä. Liettua antoi Azerbaidžanille täydet 12 pistettä finaalissa. Azerbaidžan sijoittui lopulta toiselle sijalle. EBU teki sääntöihin muutoksen, että jos joku TV-yhtiö ostaa ääniä tai yrittää huijata, on se asetettava kolmen vuoden osallistumiskieltoon. Osallistumiskieltoon on Euroviisuissa asetettu yksi maa, , kun se ei aikonut näyttää Israelin esiintymistä . Libanon vetäytyi kisoista, koska Israel ilmoitti viime hetkellä osallistuvansa kisoihin. Maiden välillä on jännitteitä ja Libanonin lainsäädännössä kielletään israelilaisen materiaalin esittäminen.
Euroviisut 2024: selvitä semifinaalien järjestys
Toisen semifinaalin avajaisnumero oli etukäteen nauhoitettu komedinen video, jossa juontajat Petra Mede ja Malin Åkerman lauloivat edellisen vuoden voittokappaleen "Tattoon" tahtiin. Väliaikanumerossa esiintyivät kolme Euroviisujen voittajaa: Kreikan vuoden edustaja , Ruotsin vuoden euroviisuedustaja ja vuoden kilpailun voittaja sekä Turkin vuoden edustaja . He esittivät voittokappaleensa nimeltään "", "" ja "". Lisäksi esitti vuosien ja tapaisesti komedisen ja musikaalisen ohjelmanosan "We Just Love Eurovision Too Much". Tässä ohjelmanosassa nähtiin myös Perrelli, Lynda Woodruff -hahmona esiintyvä Sarah Dawn Finer sekä Suomen vuoden euroviisudedustaja . Käärijä esitti kappaleensa "" ja lavalla kuultiin sekä nähtiin muun muassa , Suomen kansallisasuja ja saunovia ihmisiä.
Euroviisut 2024 käytiin Ruotsissa Malmö Arenalla 11
Euroviisuihin saavat osallistua (EBU) aktiiviset jäsenmaat, kerralla kuitenkin enintään 44 EBU:n aktiivijäsentä.Osallistuakseen laulukilpailuun valtion ei tarvitse sijaita maantieteellisesti Euroopassa. EBU:lla on jäseniä myös Euroopan ulkopuolelta: maista , ja , maista , ja sekä maista , , , ja . Näistä kuitenkin vain Armenia, Azerbaidžan, Georgia ja Israel osallistuvat kilpailuun säännöllisesti, Israel ja Kaukasian maat 2000-luvulta lähtien. Näistä Israel ja Azerbaidžan ovat voittaneet kilpailun. Marokko on osallistunut kerran, . Tunisia ilmoittautui ja Libanon , mutta maat peruivat osallistumisensa.