Näin 100% talletusbonus vedonlyöntiin toimii käytännössä:
Seuraavaksi lähdemme katsomaan hieman harvinaisempia tarjouksia, eli kierrätysvapaita vedonlyöntibonuksia. Yleensä vedonlyöntiyhtiöt eivät tarjoa talletuksen kylkeen talletusbonusta ilman kierrätystä, mutta riskitön- ja ilmaisvetoja tulet varmasti näkemään.
Aivan kuten nettikasinoilla, myös vedonlyöntisivustoilla on jatkuvasti vaihtuvia tarjouksia ja kampanjoita. Niitä voi olla satunnaisesti vain tiettyyn aikaan kuukaudesta tai esimerkiksi joidenkin juhlapyhien aikaan – tai esimerkiksi erilaisten tapahtumien aikaan. Jos käynnissä on vaikkapa , on tällöin usein tarjolla erikoistarjouksia.
Uusia vedonlyöntisivustoja ilmestyy markkinoille tiheämmin kuin sieniä sateella, ja tätä mukaan tietysti myös uudet veikkausbonukset ovat tervetulleita. Seuraamalla sivujamme, pysyt kärryillä näet tuoreet , sekä ajantasaista tietoa vanhojen toimijoiden päivitetyistä eduista.
2) Ilmaisveto vedonlyöntiin ilman talletusta
Toinen syy puolestaan liittyy silkkaan markkinointiin. Ei ole mitenkään outoa, että jokin vedonlyöntisivusto haluaa kasvattaa toimintaansa nimenomaan jonkin tietyn maan vedonlyöntimarkkinoilla. Tällöin operaattorit saattavatkin iskeä kyseisen maan asukkaille hurjasti muhkeampia bonuksia kuin muille maille.
Siinä lunastetaan talletusbonus vedonlyönti peliin kahdelta eri bookkerilta, valitaan kahden kohteen peli ja asetetaan molemmille sivustoille erilainen veto.
Joissain tapauksissa vedonlyöntisivustot tarjoavat ilmaisvetobonuksia ilman kierrätysvaatimuksia. Tämä on huippuluokan tarjous, sillä voit nostaa mahdolliset voitot suoraan käteisenä. Ainoastaan talletetulle rahalle asetetaan 1x kierrätysvaatimus, joka on helppo nakki kierrättää pois.
Ilmaisvetojen voitot maksetaan usein bonusrahana, jolloin ne tulee kierrättää vedonlyönnissä samoin periaattein kuin talletusbonuksetkin. Kierrätysehdot vaihtelevat operaattorin mukaan, mutta vasta kierrätysvaatimusten täyttämisen jälkeen voitot ovat nostettavissa.
Parhaat uudet veikkausbonukset juuri nyt:
Vakiovihjeitämme lukiessasi voit samalla napata parhaat bonukset ajankohtaisista kampanjoista. Päivitämme sivuillemme jatkuvasti vedonlyöntisivustojen uusimpia bonuksia ja erikoistarjouksia, jotta saat ensimmäisten joukossa tiedon uusimmista eduista.
5. Power Up – 200€ veikkausbonus ensitalletuksella
Vedonlyönnin talletusbonus on sidottu talletuksen määrään. Myös ilmaisvedon arvo voi riippua tekemästäsi talletuksesta, samoin riskittömät vedot.
200€ veikkausbonus ensitalletuksella
Ilmaisvedot ilman talletusta ovat nykyään melko harvinaisia herkkuja uusille asiakkaille. Useimmiten peliyhtiöt kaipaavat jonkinlaisen rahallisen panostuksen pelaajilta, ennen kuin he alkavat jakaa ilmaista pelirahaa. Mutta silloin tällöin, etenkin uusien vedonlyöntisivustojen markkinoille tullessa, näitäkin kampanjoita voi putkahdella esiin.
1. Rekisteröidy vedonlyöntisivustolle
Koska vedonlyöntiä ei mielestäni pidä vaikeuttaa liikaa, parhaat vedonlyöntibonukset saa pelitilille automaattisesti. Bonuskoodi ei siis ole makuuni.
Kaikki parhaat vedonlyöntibonukset on varattu uusille pelaajille.
Kun lunastat uudet vedonlyöntibonukset useammilta eri sivustoilta, nousee niiden yhteisarvo tietysti entisestään. Siksi suosittelemme tutustumaan vähintään pariin eri vedonlyöntisivustoon, joita Pelaa Onlinessa suosittelemme.
Vedonlyöntibonukset ilman talletusta tarkoittavat täysin .
Ilmaisveto asetetaan peliyhtiöstä riippuen yleensä ruksimalla “käytä ilmaisveto” -vaihtoehto vetoa asettaessa. Tällöin vedonlyöntisivusto maksaa panoksen, joten sinun ei tarvitse käyttää penniäkään omia tallettamiasi rahoja. On kuitenkin hyvä muistaa, että ilmaisvedon panos ei sisälly mahdollisiin voittoihin, mikä kannattaa ottaa huomioon vedon kohdetta valittaessa.
Vedonlyöntisivustot tarjoavat toisinaan myös vedonlyöntiin.
Jos onnistut vähintäänkin tuplaamaan talletuksesi, bonus mitätöidään, ja saat pitää voittorahasi ilman kierrätystä. Mikäli taas häviät talletussummasi, saat saman summan tilillesi hyvityksenä. Tämäkin hyvitys maksetaan ilman kierrätysvaatimusta.