Koripallon MM-kisat 2023 näkyvät Ruutu+ -palvelussa ja Nelosella.
Koripallon MM-kisoissa 2023 on toista kertaa historiassa mukana 32 joukkuetta. Ensimmäistä kertaa kisat on jaettu useamman kuin yhden isäntämaan kesken. Isäntinä toimivat Filippiinit, Japani ja Indonesia. Indonesia ei täyttänyt pelaamiseen vaadittuja kriteerejä, joten sillä ei ole joukkuetta kotikisoissaan.
Koripallon MM-kisat Suomessa? Pitää paikkansa. Senioreiden maailmanmestaruuskilpailut järjestetään Espoossa 25.7.-4.8.2019. Kansainväliseen suurtapahtumaan on saapumassa 200 joukkuetta lähes 40 maasta, eniten Etelä-Amerikasta ja Euroopasta.
Tapiolan Honka ry järjestää yhdessä Espoon kaupungin ja kansainvälisen seniorikoripalloliiton (FIMBA) kanssa 25.7.-4.8.2019 senioreiden koripallon MM-kisat. Nuorten kesätyöntekijöiden ja vapaaehtoisten haku kisojen järjestelytehtäviin on nyt käynnissä.
Koripallon maailmanmestaruuskilpailut
Koripallon MM-kisoissa on luonnollisesti jälleen mukana lukuisia . Eniten NBA-pelaajia on totta kai Pohjois-Amerikan joukkueilla USAlla ja Kanadalla, mutta myös Australian lähes koko rosteri tulee NBA:sta. Suomen ainoa NBA-pelaaja on Lauri Markkanen. Hänen seurakavereistaan mukana ovat myös Italian Simone Fontecchio, Filippiinien Jordan Clarkson, USAn Walker Kessler ja Kanadan Kelly Olynyk.
Koripallon MM-kisat 2023 pelattiin Filippiineillä, Japanissa ja Indonesiassa 25. elokuuta – 10. syyskuuta. Kisat voitti Saksa, joka kaatoi loppuottelussa Serbian. Suomen lopullinen sijoitus oli 21:s. Tältä sivulta löydät kisojen tulokset, Suomen joukkueen ja joukkueiden sijoitukset.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA ilmoitti hetki sitten MM-kisaisännästä vuosimallia 2027. Vähemmän yllättäen nämäkin kisat menivät Qatariin jalkapallon MM-kisojen tavoin. Mummon tietojen mukaan Qatarin pitkäjänteinen työ koripallokulttuurin eteen kantoi viimein hedelmää ja Qatar sai kisat erittäin rehdin äänestyksen jälkeen.
Ottelukohtaisen pitkävedon lisäksi koripallon maailmanmestaruuskilpailuista onnistuvat totta kai monipuoliset voittajavedot. Keskeisin niistä koskee koko turnauksen voittajaa, minkä ohella ennen kisoja onnistuivat muun muassa lohkokohtaiset vedot ja joillakin vedonlyöntisivustoilla myös erilaiset pelaajavedot. Katso alta ajantasaiset mestaruuskertoimet, jotka päivittyvät kisojen ajan.
Näin pelataan koripallon MM-kisat 2023
Koripallon MM 2023 kisat pelataan Filippiineillä, Indonesiassa ja Japanissa 25.8. – 10.9. Mukana on ilahduttavasti myös Suomi ja samassa alkulohkossa pelaavat Saksa, Australia ja yksi isäntämaista eli Japani. Suomen matsit katsottavissa Nelonen -kanavalla ja Ruutu+ palvelussa.
Näin pelataan koripallon MM-kisat 2023
Koripallon miesten maailmanmestaruuskilpailut on kansainvälisen koripalloliiton järjestämä lajin maailmanmestaruusturnaus. Ensimmäisen kerran turnaus järjestettiin vuonna . Ensimmäinen usean maan kesken jaettu lopputurnaus pelataan vuonna 2023.
Koripallon maailmanmestaruuskilpailut 2027
Koripallon maailmanmestaruuskilpailut 2027 pelataan 27. elokuuta – 12. syyskuuta 2027 . Kyseessä on historian ensimmäinen kerta, kun koripallon MM-kilpailut järjestetään . MM-kilpailut pelataan kolmatta kertaa peräkkäin Aasiassa.
Koripallon maailmanmestaruuskilpailut 2027 pelataan 27
Koripallon MM pelataan 25. elokuuta - 10. syyskuuta 2023. Ensi kertaa kisaisännyyden jakaa useampi maa: Filippiinit, Japani ja Indonesia. Tämä turnaus on ensimmäinen kerta, kun Suomi pääsi kisoihin pelaamalla. Susijengi on ollut mukana kerran aiemmin, tuolloin villillä kortilla. Hallitsevana mestarina turnaukseen lähti Espanja, joka voitti myös edelliset .