FC TPS • Turun Palloseura (@tpsjalkapallo)


1950-luvulla TPS:n valta-asemaa Turussa horjutti , joka voitti muun muassa Suomen-mestaruuden vuonna 1954. 1960-luvulla TPS kärsi Suomen Cupin finaalissa tappion uuden nousun kokeneelle Åbo IFK:lle, ja samalla vuosikymmenellä joukkue pelasi hetken alemmalla sarjatasolla. Seura oli kuitenkin Turun suosituin, ja kaudella 1961 TPS keräsi ensimmäisenä suomalaisseurana otteluihinsa kauden aikana yli 50 000 katsojaa erityisesti houkuttelemana. Samalla vuosikymmenellä Turussa oli aloitettu järjestelmällinen junioritoiminta, mikä tuotti tulosta TPS:n vuoden 1968 mestaruuden muodossa. Myös 1970-luvun alussa TPS voitti kahdesti mestaruuden, 1971 ja 1972. Kyseisen joukkueen pelaajista ja ylsivät maajoukkueeseen asti. Viimeisimmän mestaruutensa TPS voitti kaudella 1975, jolloin pääarkkitehti oli valmentaja, entinen maajoukkueluotsi . Seuraavana syksynä seura voitti , mutta putosi seuraavalla kierroksella .


1980-luvun TPS muistetaan erityisesti eurocup-peleistään, ja kauden 1987–88 TPS voitti vieraissa italialaisen maalilla 1–0. Toisessa osaottelussa Kupittaalla milanolaiset kuitenkin ottivat rutiinivoiton pudottaen TPS:n jatkosta. Kaudella 1989 TPS saavutti entisen maalintekijänsä Heikki Suhosen valmentamana SM-hopeaa. Kultakin oli ulottuvilla, mutta päätöskierroksen 0–1-vierastappio pudotti turkulaiset toisiksi. 1980-luvulla TPS ei sijoittunut Mestaruussarjassa kertaakaan viidettä sijaa heikommin.

1990-luvulle tultaessa alkoivat TPS:n talousongelmat. Vaikka TPS:n jalkapallo- ja jääkiekko-osastot oli erotettu toisistaan vuonna 1990, ajautui TPS Jalkapallo konkurssiin 1993. Tilalle vuonna 1994 perustettu Jalkapallo TPS ry otti vastuulleen 4,5 miljoonan markan velat ja sai paikan Jalkapalloliigasta. TPS toimi toimeentulorajalla, eikä se pystynyt vastaamaan maan suurseurojen resursseihin. Vaikka seura voitti ensimmäiset Suomen Cupinsa vuosina 1991 ja 1994, uudessa joukkueen menestys oli heikompaa, ja TPS vajosi keskikastiin. Vuonna 1994 uusi valmentaja ilmoitti tavoitteekseen nostaa TPS kolmessa vuodessa Suomen mestariksi, mutta parhaaksi sijoitukseksi jäi kauden 1996 kolmas tila. Seura oli joutunut luopumaan suurista tavoitteistaan rahavaikeuksien vuoksi. Samana vuonna 1996 TPS ylsi myös Suomen Cupin finaaliin, jossa se hävisi HJK:lle rangaistuspotkuilla. Sama toistui seuraavan vuoden finaalissa, kun FC Haka voitti turkulaiset jatkoajalla. Ottelu oli päävalmentaja Juha Malisen viimeinen TPS:n peräsimessä.

FC TPS kausikortit & liput 2024

Vuonna 1990 perustettu turkulaisseura , joka oli parhaimmillaan kyennyt haastamaan TPS:n Veikkausliigassa, putosi sarjasta kauden 1997 päätteeksi, mikä vaikutti negatiivisesti TPS:n lipputuloihin. Kaudella 1999 Turussa nähtiin kuitenkin jälleen TPS:n ja FC Interin välisiä paikallisotteluita FC Interin nousun myötä. Kyseisellä kaudella TPS joutui pelaamaan putoamissarjassa, mutta onnistui säilyttämään sarjapaikan.

Vuonna 2000 seuran taustaorganisaatioksi perustettiin FC TPS Turku Oy, mutta joukkue putosi 35 peräkkäisen pääsarjakauden päätteeksi Ykköseen, kun helsinkiläinen voitti liigakarsinnan sitä vastaan. Ennen kauden alkua seuralla oli ollut vakavia talousongelmia, ja kausi olisi jäänyt pelaamatta ilman Turun Palloseuran jääkiekkojaoston tukea. TPS pelasikin kauden täysin suomalaisella – ja lähes turkulaisella – joukkueella. Visiitti toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kesti kaksi kautta.

Turun ykkösjoukkueeksi 1910-luvulla kohonnut herätti kateutta kaupungin suomenkielisten jalkapallopiireissä. Lisäksi muut jalkapallojoukkueet, ja , olivat urheilun yleisseuroja, joiden jalkapallojaosto joutui nopeasti kahnauksiin seurojensa kanssa. Niinpä heräsi ajatus jalkapallon erikoisseuran perustamisesta, ja Turun Palloseura syntyi vuonna 1922. TPS nousi pian kaupungin ykkösjoukkueeksi. Se selviytyi SM-finaaliin heti toisena toimintavuotenaan 1923 ja saavutti ensimmäisen Suomen-mestaruutensa 1928. TPS:n niin sanottuna ”farmijoukkueena” toimi Arsenal-niminen seura, jonka pelaajat kuitenkin siirtyivät vuonna 1932 Turun Urheiluliiton alaisuuteen. Sen toiminta hiipui 1930-luvun loppuun mennessä. TPS putosi kauden päätteeksi, mutta nousi takaisin yhden toiseksi korkeimmalla sarjatasolla vietetyn kauden jälkeen.

TPS palasi pääsarjaan vuonna 2003 valmentamana. Seura luotti tulevilla kausilla omaan juniorityöhönsä, mikä tuotti sijoituksia Veikkausliigan keskikastissa. Kaudella 2006 TPS:ssä teki läpimurron , joka palkittiin vuoden liigatulokkaan tittelillä.


FC TPS:N KOTIOTTELUT KAUDELLA 2024 ..

Kaudeksi 2009 päävalmentajaksi tuli , joka luotsasi TPS:n takaisin mitalikantaan, pronssille. Lisäksi Fulhamista lainattu palkittiin vuoden liigapelaajana. Rautiainenkaan ei jäänyt Turkuun kautta pidemmäksi aikaa, joten apuvalmentaja, seuraikoniksikin kutsuttu nousi päävalmentajan paikalle. Hänen luotsaamanaan TPS voitti vuoden 2010 Suomen Cupin, kun HJK kaatui finaalissa Mika Ääritalon ja maaleilla 2–0. Veikkausliigassa joukkue sijoittui jälleen kolmanneksi. Vuoden tulokkaaksi valittiin , liigan parhaaksi maalivahdiksi puolestaan kolmannen kerran urallaan . Kaudeksi TPS koki pahoja menetyksiä, kun lukuisat runkomiehet jättivät joukkueen. Kausi oli TPS:ltä ailahteleva, sillä joukkue vietti koko kauden kärjen takana ja sijoittui lopulta ennakkoveikkauksien mukaisesti viidenneksi.

Official Youtube channel of FC TPS Turku

TPS:n 350 000 euron pelaajabudjetti kaudelle oli selvästi koko Veikkausliigan pienin. Säästöjen seurauksena joukkue olikin liigan suurin putoajakandidaatti, kun nimekkäistä pelaajista useimmat jättivät seuran. Lähtijöihin lukeutui myös päävalmentaja Marko Rajamäki, jonka paikkasi TPS:ää viimeksi kaudella 2003 luotsannut Mika Laurikainen. Nuori joukkue vietti lähes koko liigakauden sarjataulukon hännillä. Loppukesällä TPS heräsi taistelemaan ja ohitti hetkeksi . Kausi päättyi kuitenkin seitsemään peräkkäiseen tappioon, minkä myötä seura putosi lopulta seitsemän pisteen erolla Ykköseen. Suomen Cupissa TPS ylsi kuudennelle kierrokselle. Kauden jälkeen TPS:lle tarjottiin vielä Veikkausliigan lisenssiä, kun talousongelmat osoittautuivat odotettua pahemmiksi. TPS jätti lopulta hakematta sarjapaikkaa taloudellisiin ja urheilullisiin syihin vedoten. Seura asetti kuitenkin tavoitteekseen paluun pääsarjaan viimeistään kaudeksi 2017.

FC TPS-edustuksen kausi jatkuu miesten Ykkösessä kaudella 2024

Kaudella 2016 TPS sijoittui Ykkösessä toiseksi jälkeen. Sarjan voitto ja suora nousu jäivät pisteen päähän, joten TPS pelasi kaksiosaisen liigakarsinnan paikallisvastustaja FC Interiä vastaan. Inter kuitenkin voitti otteluparin yhteismaalein 2–0. Kauden päätteeksi TPS nousi takaisin Veikkausliigaan. Sarjanousun varmisti päätöskierroksen 1–1-vierastasapeli kanssa, mikä riitti Ykkösen voittoon kolmen pisteen erolla Honkaan.

TPS Juniorijalkapallo (@TPS_Juniorijalk) / X

TPS:n paluu Veikkausliigaan jäi yhden kauden mittaiseksi, kun päätteeksi joukkue hävisi kaksiosaisen karsinnan Ykkösen . Otteluparin yhteismaalit olivat 1–1, mutta KPV nousi TPS:n tilalle liigaan vierasmaalisäännön turvin. Samalla TPS:n päävalmentajana viimeiset viisi vuotta toiminut Mika Laurikainen vahvisti jättävänsä seuran.