FC TPS • Turun Palloseura (@tpsjalkapallo)
TPS:n katsotaan kuuluvan Suomen perinteikkäimpien jalkapalloseurojen joukkoon, minkä lisäksi sillä on maine hyvänä kasvattajaseurana. Miesten edustusjoukkue on voittanut Suomen mestaruuden kahdeksan kertaa, kolme kertaa sekä yhden kerran. pelaa Suomen korkeimmalla sarjatasolla . Sen paras saavutus on vuoden 1978 Suomen-mestaruus.
Turun ykkösjoukkueeksi 1910-luvulla kohonnut herätti kateutta kaupungin suomenkielisten jalkapallopiireissä. Lisäksi muut jalkapallojoukkueet, ja , olivat urheilun yleisseuroja, joiden jalkapallojaosto joutui nopeasti kahnauksiin seurojensa kanssa. Niinpä heräsi ajatus jalkapallon erikoisseuran perustamisesta, ja Turun Palloseura syntyi vuonna 1922. TPS nousi pian kaupungin ykkösjoukkueeksi. Se selviytyi SM-finaaliin heti toisena toimintavuotenaan 1923 ja saavutti ensimmäisen Suomen-mestaruutensa 1928. TPS:n niin sanottuna ”farmijoukkueena” toimi Arsenal-niminen seura, jonka pelaajat kuitenkin siirtyivät vuonna 1932 Turun Urheiluliiton alaisuuteen. Sen toiminta hiipui 1930-luvun loppuun mennessä. TPS putosi kauden päätteeksi, mutta nousi takaisin yhden toiseksi korkeimmalla sarjatasolla vietetyn kauden jälkeen.
1990-luvulle tultaessa alkoivat TPS:n talousongelmat. Vaikka TPS:n jalkapallo- ja jääkiekko-osastot oli erotettu toisistaan vuonna 1990, ajautui TPS Jalkapallo konkurssiin 1993. Tilalle vuonna 1994 perustettu Jalkapallo TPS ry otti vastuulleen 4,5 miljoonan markan velat ja sai paikan Jalkapalloliigasta. TPS toimi toimeentulorajalla, eikä se pystynyt vastaamaan maan suurseurojen resursseihin. Vaikka seura voitti ensimmäiset Suomen Cupinsa vuosina 1991 ja 1994, uudessa joukkueen menestys oli heikompaa, ja TPS vajosi keskikastiin. Vuonna 1994 uusi valmentaja ilmoitti tavoitteekseen nostaa TPS kolmessa vuodessa Suomen mestariksi, mutta parhaaksi sijoitukseksi jäi kauden 1996 kolmas tila. Seura oli joutunut luopumaan suurista tavoitteistaan rahavaikeuksien vuoksi. Samana vuonna 1996 TPS ylsi myös Suomen Cupin finaaliin, jossa se hävisi HJK:lle rangaistuspotkuilla. Sama toistui seuraavan vuoden finaalissa, kun FC Haka voitti turkulaiset jatkoajalla. Ottelu oli päävalmentaja Juha Malisen viimeinen TPS:n peräsimessä.
Listen to TPS Jalkapallo: Podcastit on Spotify
Vuonna 1990 perustettu turkulaisseura , joka oli parhaimmillaan kyennyt haastamaan TPS:n Veikkausliigassa, putosi sarjasta kauden 1997 päätteeksi, mikä vaikutti negatiivisesti TPS:n lipputuloihin. Kaudella 1999 Turussa nähtiin kuitenkin jälleen TPS:n ja FC Interin välisiä paikallisotteluita FC Interin nousun myötä. Kyseisellä kaudella TPS joutui pelaamaan putoamissarjassa, mutta onnistui säilyttämään sarjapaikan.
Turun Palloseura vastaa Southwest United (SWU) -nimisen yhteistyöhankkeen rahoituksesta ja koordinoinnista. Kyseessä on lounaissuomalaisten jalkapalloseurojen projekti, jonka keskeisenä tavoitteena on kehittää joukkueiden nuorisotyötä ja vahvistaa joukkueiden toimintaedellytyksiä paikkakunnillaan. Projektin perimmäisenä ideana on yhteistyöpohjan laajentaminen sekä TPS:n tekeminen koko lounaisen Suomen omaksi seuraksi. Yhteistyöseurojen välille on laadittu kasvattajasopimus. Southwest United järjestää muun muassa SWU-treenejä ja talenttileirejä. Erilaisten tapahtumien perusteella nimetään SWU-joukkue, joka osallistuu kansainvälisiin turnauksiin. SWU:n toimintaan kuuluvat myös TPS:n järjestämät seuravierailut, joissa seuran edustusjoukkue saapuu paikkakunnalle harjoituksia varten.
Turkulaislähtöinen -tavarataloketju ryhtyy tukemaan Turun Palloseuran junioriurheilua. Motonet ja TPS ovat solmineet merkittävän yhteistyösopimuksen, joka tähtää alle 10-vuotiaiden lasten harrastamisen tukemiseen kolmessa lajissa, jääkiekossa, jalkapallossa ja salibandyssä. Yhteistyö on kolmivuotinen ja se auttaa kehittämään valmennusta, varusteita ja harjoitusolosuhteita. Taustalla on huoli harrastamisen aloituskynnyksen nousemisesta liian korkealle ja halu auttaa tässä.– Motonet lähtee yhdessä TPS-junioreiden kanssa taklaamaan harrastamisen hintojen nousua ja esteitä, sekä mahdollistamaan lapsille laadukasta, innostavaa ja mukaansa tempaavaa harrastamista. Uskomme, että harrastaminen on yksi avain hyvinvointiin, kuvaa Motonetin toimitusjohtaja .TPS pitää yhteistyötä mahdollisuutena auttaa yhä useampia lapsia alkuun harrastuksen parissa. – Ohjattu urheiluharrastus vaatii varusteita, hyviä olosuhteita sekä osaavaa ja innostavaa valmennusta ja ohjausta. Uskomme, että tällä tuella pystymme mahdollistamaan näitä entistä useamman Turun alueen lapsen ulottuville. Seurojen huoli harrastamisen vähentymisestä ja katveeseen jäävistä lapsista on yhteinen, ja haluammekin yhdessä madaltaa kynnystä harrastamisen aloittamiselle Turun Palloseurassa – lajista riippumatta. Toivommekin tämän hienon yhteistyön olevan avaus muille vastaaville kumppanuuksille, jotta osallistuminen mahdollistuisi jatkossakin mahdollisimman monelle, toteavat TPS:n toiminnanjohtajat Matti Mäkelä (TPS Salibandy), (TPS Juniorijääkiekko) ja (TPS Juniorijalkapallo).📝 Lue lisää:
TPS:n faneilla on TPS-kannattajat-niminen yhteisö. Sillä ei ole virallista yhteyttä seuran lajien jaostoihin mutta tekee niiden kanssa yhteistyötä pyrkien luomaan ”lajirajat ylittävää seurakulttuuria”. Yhteisö tekee muun muassa matkoja TPS:n vierasotteluihin lajista riippumatta. Ryhmä myös ilmoittaa, ettei se tavoittele taloudellista voittoa. Toinen yhteisö on ollut Sissiryhmä, jonka kohteisiin TPS-jalkapallo kuuluu yhdessä seuran jääkiekko- ja salibandyjoukkueiden kanssa. Jääkiekko oli pitkään ryhmän selkeä ykköskohde, mutta myöhemmin se alkoi panostaa myös jalkapalloon. Kupittaan stadionin O-katsomoon perustettiin kaudella 2007 uusi kannattajasektio. Siellä joukkuetta kannusti enimmillään lähes kaksi sataa kannattajaa ja soihduin.
TPS live tulospalvelu, tulokset, otteluohjelma | Jalkapallo, Suomi
Kaudella 2016 TPS sijoittui Ykkösessä toiseksi jälkeen. Sarjan voitto ja suora nousu jäivät pisteen päähän, joten TPS pelasi kaksiosaisen liigakarsinnan paikallisvastustaja FC Interiä vastaan. Inter kuitenkin voitti otteluparin yhteismaalein 2–0. Kauden päätteeksi TPS nousi takaisin Veikkausliigaan. Sarjanousun varmisti päätöskierroksen 1–1-vierastasapeli kanssa, mikä riitti Ykkösen voittoon kolmen pisteen erolla Honkaan.
TPS Jalkapallo on X: Tuplamestaruus
”TPS Jalkapallon ja Gutzin jo pitkään jatkunut yhteistyö on tänäkin vuonna tuonut merkittävästi lisäresursseja seuran ja etenkin sen joukkueiden toimintaan.
Otteluennakko: FC Inter – TPS | Miesten Suomen Cup | 3.7.2024
Luolavuoren koulussa on jo yli 20 vuoden ajan toiminut erityislasten oma jalkapallokerho, TPS Rankkasade. TPS-pelaajat Ilona, Hikaru ja Miina kävivät vierailulla kerhossa ja TPS TV taltioi iloiset tunnelmat videolle.
➡️Katso video:
#FCTPS #Turku #TKOMV
TPS Juniorijalkapallo (@TPS_Juniorijalk) / X
TPS:n jalkapallotoiminnot siirtyivät toukokuussa 2006 pankkiiri johtavalle ryhmälle, jonka tavoitteena oli nostaa TPS Suomen johtavaksi jalkapalloseuraksi. Projektista saatiin osoitus, kun saapui Skotlannista TPS:n päävalmentajaksi kaudelle 2007. TPS pelasi yleisöystävälliseksi kehuttua jalkapalloa, joka tuotti kolmannen sijan ja samalla seuran ensimmäisen SM-mitalin yhteentoista vuoteen. Kauden jälkeen Paatelainen lähti kuitenkin Skotlantiin valmentajaksi, jolloin Paatelaisen korvasi kaudeksi 2008 suurella kohulla . TPS asetettiin ennen kauden alkua yhdeksi mestarisuosikeista, mutta ailahtelevat esitykset ja avainpelaajien loukkaantumiset pudottivat TPS:n sarjan keskiviivan tietämille paikallisvastustaja FC Interin viedessä mestaruuden. Kuusela erotettiin syyskuussa, jolloin joukkuetta valmensi kauden loppuun kakkosvalmentaja . Ennen kauden alkua joukkue oli kuitenkin yltänyt hopealle häviten finaalissa FC Interille 0–1.
TPS Jalkapallo viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuottaan
Turun Palloseura on vuonna 1922 perustettu perinteikäs turkulainen palloiluseura. TPS Jalkapallon junioritoiminnasta vastaa TPS Juniorijalkapallo ry, jossa pelaajia on noin 850. Juniorijoukkueiden lisäksi myös aikuisten harrastejoukkueet, miesten futsaljoukkue sekä temppukoululaiset ja perhefutaajat ovat osa TPS Juniorijalkapallon toimintaa. Seuralla on myös ryhmä – TPS Sateenkaari – liikunnallisille, yli 13-vuotiaille kehitysvammaisille.