Finaali 3: Tappara tarvitsee voiton
Finaalit ovat neljännessä pelissään perjantaina Tampereella. Tähän mennessä on nähty kotivoittoja, joten kolmen pelin jälkeen HIFK johtaa sarjaa voitoin 2-1. Se tarvitsee vielä kaksi voittoa mestaruuteen, Tappara kolme.
TBK voitti vielä kaksi mestaruutta putkeen. Kaudella 1953–1954 se voitti lohkonsa (tasapeli HJK:ta vastaan ja tappio HPK:lle). Loppuotteluissa vastaan asettui Helsingin Karhu-Kissat. K-Kissat eivät onnistuneet tekemään maaleja loppuotteluissa, vaan TBK voitti avausottelun 0–4 ja toisen samoilla lukemilla. Kolmannen mestaruutensa joukkue otti kaudella 1954–1955, jolloin se pelasi lohkossa tasapelin kanssa, voittaen muut ottelunsa. Finaaleissa TBK kohtasi , ja mestaruuden TBK voitti maalein 5–2 ja 4–7.
Liigan tämänkeväiset finaalit eivät ole alkaneen tapparalaisen maun mukaisesti. Kahden ottelun jälkeen KalPa johtaa finaalisarjaa voitoin 2-0. Lauantaina Tapparalla alkaa olla puolipakkovoiton paikka kotihallissaan.
Tappara-Pelicans Finaali Game 5 27.4.2023
Tappara pelaa tänäkin keväänä finaaleissa, jo kuudennen kerran peräkkäin! Tapparan ja TPS:n välinen semifinaalisarja ratkesi jo neljässä ottelussa, mutta Kärppien ja HIFK:n väliset semifinaalit jatkuvat vielä vähintään kahden ottelun verran. Sen sarjan tulos määrää finaalien lopullisen otteluohjelman ja pelipaikkakunnat.
Tappara pelaa tänä keväänä kuudennen kerran peräkkäin Liigan finaalipeleissä. Sen finaaliputki alkoi vuonna 2013 Ässiä vastaan ja jatkui kahtena seuraavana keväänä Kärppiä vastaan. Niistä kolmesta finaalisarjasta tuloksena oli hopeaa. Keväällä 2016 neljäntenä peräkkäisenä finaalikeväänään Tappara voitti kultaa HIFK:ta vastaan pelatuissa finaaleissa, samoin kuin viime keväänä KalPaa vastaan.
KalPa on kääntänyt kummankin ottelun itselleen lukemin 3-2. Ensimmäisessä ottelussa se ratkaisi erikoistilanteissa, toisessa pelissä vastaiskuista Tapparan kiekonmenetysten jälkeen. Viimeksi Kuopiossa Tappara pelasi erinomaisen avauserän, mutta sen jälkeen peli kääntyi kotijoukkueen hallinnaksi.
Tappara on voittanut Suomen mestaruuden 20 kertaa, kun mukaan lasketaan sen edeltäjän saavuttamat kolme mestaruutta. Tappara voitti vuonna 2023, kun joukkue kaatoi loppuottelussa ruotsalaisen maalein 3–2. Tappara on eniten jääkiekon pääsarjatason mestaruuksia saavuttanut joukkue ja on SM-liigan mestaruustilastossa ensimmäisellä sijalla. Tappara on yltänyt ennätyksellisesti 11 kertaa peräkkäin SM-liigan välieriin vuosina 2013–2024. Pääsarjatason maratontaulukossa Tappara on ensimmäisenä (2014). Kaudella 2022–2023 Tappara voitti ensimmäisenä seurana saman kauden aikana SM-liigan runkosarjan, jääkiekon , Suomen-mestaruuden ja .
Tappara pääsi finaaleihin neljättä kertaa peräkkäin
Tapparan kuudennen peräkkäisen finaalikevään vastustaja selviää myöhemmin, kun Kärpät ja HIFK saavat voittajan selville omassa semifinaalisarjassaan.
Tapparan osalta finaalit alkoivat surkeasti
Tappara on Suomen mestari toisena vuonna peräkkäin! Se ratkaisi mestaruuden itselleen kuudennessa finaalissa Kuopiossa, jossa se kaatoi KalPan 3-1. Finaalisarjan voitot kirvesrinnoille menivät 4-2.
Tapparalle peräkkäisten finaalien ennätys
KalPa voitti sarjassa kaksi ensimmäistä peliä, mutta sen jälkeen Tappara sai oman koneensa käyntiin ja otti neljä suoraa voittoa. Viisi kertaa peräkkäin finaaleissa ollut Tappara on siis nyt kolmen hopean jälkeen kaksinkertainen kultamitalisti.
Finaalit 2024: Tappara–Pelicans – tässä taustat ottelusarjalle ..
Huomionarvoista on myös se, että kumpikin joukkue on vain keskinkertainen sekä yli- että alivoimalla ja aloitusympyrässä. Merkittävää etua ei kummallekaan joukkueelle siis synny. Vastaavasti molempien joukkueiden ykkösvahdit ovat suoriutuneet erinomaisesti, kun Niklas Kokko Pelicansin maalilla on pysäyttänyt kiekot 93,31% varmuudella ja Tapparan virkaveli Christian Heljanko puolestaan prosentilla 93,46. Maalivahteihin tuskin kumpikaan joukkue kaatuu.
Finaali 4: Tapparan nostettava tasoaan
KalPa itse asiassa on syöttänyt Tapparalle vähän kuin sen omaa lääkettä. Tapparahan on kauden aikana monta kertaa hävinnyt pelin laukaukset selvästi ja vastustaja on näennäisesti hallinnut peliä, mutta sitten Tappara on tehnyt maalit ja voittanut. Nyt KalPa on tehnyt Tapparalle oikeastaan täysin samaa iskemällä suhteellisen vähistä paikoista kovalla prosentilla.
Finaali 27.4.2017 KalPa – Tappara 1-3 (0-0, 1-1, 0-2) 1
KalPa sai loppukympille hurjan paineen Tapparan alueelle, mutta Tappara puolusti antaumuksella eikä päästänyt tuhannen taalon paikkoja syntymään Dominik Hrachovinan maalille. Viimeisellä minuutilla maalivahdin takana tosin kilahti tolppa, kun Joonas Lyytisen laukaus kimpoili niin lähelle, mutta onneksi armollisen kauas.