[PDF] LIITE 4: TENNIKSEN PELISÄÄNNÖT
Miten on sitten mahdollista voittaa piste tenniksessä? Kävimme jo läpi syöttämiseen liittyviä sääntöjä, ja sitä kautta tiedät jo kaksi tilannetta. Jos syöttäjä epäonnistuu kahdessa syötössä peräkkäin, saa vastustaja pisteen. Jos syötön vastaanottaja epäonnistuu, saa syöttäjä pisteen.
Tenniksen pistelaskun juuret ulottuvat vuoteen 1415 saakka. On arveltu, että 15–30–45-pistelasku perustuu ehkä kellotauluun, jolla pisteitä aikoinaan laskettiin; myöhemmin luku 45 vaihdettiin 40:een. Toisen teorian mukaan numerot perustuvat Englannin laivaston tykinammusten painoihin 1800-luvulla.
Padelin pistelasku on lähes sama kuin tenniksessä (15, 30, 40, tasan, etu), mutta viralliset pistesäännöt muuttuivat vuoden 2021 aikana hieman. Eduista ja tasatilanteista on luovuttu ja ne on korvattu “kultaisen pisteet” säännöllä. Tästä lisää myöhemmin. Padelissa ottelut koostuvat pistevoitoista (point), pelivoitoista (game) ja erävoitoista (set). Näistä erävoitto on arvokkain, sitten tulee pelivoitto ja tämän jälkeen yksittäisen pisteen voitto. Ottelu pelataan paras kolmesta erästä.
Pistelasku, syöttäminen, rikkeet
Tiebreak eroaa erästä siten, että sinä ja vastustajasi syötätte vuorotellen jokatoisen pisteen jälkeen. Kuitenkin syöttövuoro vaihtuu jo ensimmäisen pisteen jälkeen. Pelaaja 1 siis syöttää kerran ja pelaaja 2 kahdesti, ennen kuin pelaaja 1 syöttää kahdesti. Tätä jatketaan, kunnes tiebreak on ratkaistu.
Erät pelataan yhteentoista pisteeseen, kuitenkin niin, että ero on vähintään kaksi pistettä esim. 12-10,13-11 jne.
Jatkopalloilla pelattaessa (tilanne 10-10 jälkeen) syöttövuoro vaihtuu jokaisen pallon jälkeen.
Yksinkertaisimmillaan tenniksen idea on saada karvapallo lyötyä toiselle puolelle kenttää tiettyjen rajojen sisään. Jos pallo jää verkkoon, menee leveäksi tai pitkäksi on piste toisen pelaajan. Piste alkaa syötöstä jonka pelaaja lyö takarajan takaa ristisuuntaan toiselle puolelle verkkoa keskirajan ja verkon väliselle sektorille, syöttöruudulle.
Onko yksinkertaisesti selitetty?
Padel sopii oikeastaan kaikille! Se on hauska, sosiaalinen ja aloittelijaystävällinen peli. Perussäännöt ovat yksinkertaiset, joten peliin pääsee nopeasti sisälle. Pelikentän seinien ansiosta pallo ei yleensä karkaa kauas, eikä aikaa siten kulu pallojen hakemiseen. Koska mailan varsi on lyhyt, on lyöntejä helpompi hallita. Padelissa ei myöskään tarvitse samalla tavalla voimaa kuin esimerkiksi tenniksen syötössä.
Tenniksen pelaamiseen tarvitset pallon ja mailan
Tenniksessä erotellaan erät, pelit ja pallot. Useimmiten pelataan paras kolmesta erästä -systeemillä (miehet pelaavat Grand Slam -turnauksissa paras viidestä), erän voittoon tarvitaan kuusi peliä ja pelin voi voittaa neljällä pallolla.
Nämä ovat normaalit tenniksen säännöt, mutta käymme ne vielä läpi askel askeleelta – aloitetaan pisteistä.
Tennis Säännöt: Aloittelijan Opas
Tällä sivulle on koottu padelin keskeisimmät säännöt, pistelaskumenettelyt ja lajin etiketti. Olen lisännyt myös erityisiä huomioita, joilla parannat omaa ja pelikaveriesi pelikokemusta. On hyvin tavallista, että padelia pelataan täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Pelikertojen lisääntyessä tapaa valtavan määrän ihmisiä ja peliseura valikoituu kentällä syntyvien kohtaamisten ja kokemusten myötä. Siksi on hyvä olla perillä lajin sääntöjen lisäksi myös käyttäytymisnormeista ja hyvistä pelitavoista.
Ohjelmassa esitellään myös tenniskentän tarkat mitat
Nämä säännöt ovat käytössä nelinpelissä ATP- ja WTA-turnauksissa ja myös haastajaturnauksissa. Sen sijaan Grand Slam -turnausten miesten ja naisten nelinpelissä pelataan "normaalit" erät. Siellä "match tie break" on puolestaan käytössä sekanelinpelissä.
Pöytätennissääntöjä ja -sanastoa
Ottelu aloitetaan arpomalla syöttäjä. Syöttäjä ei siis määräydy aloituspallolla, kuten usein luullaan.
Ensimmäisenä vuorossa oleva syöttää aluksi kaksi palloa, minkä jälkeen syöttövuoro vaihtuu.
Syötössä pallon tulee ensin koskettaa syöttäjän omaa pöytäpuoliskoa ja pompata siitä verkon yli vastustajan puolelle.
Tämän jälkeen pallo lyödään pompun jälkeen suoraan verkon yli vastustajan puolelle.
Ottelu aloitetaan arpomalla syöttäjä
Tenniksen päätavoitteena on voittaa enemmän pisteitä kuin vastustajasi. Tämä saavutetaan lyömällä palloa niin, että se ylittää verkon ja osuu vastustajan kenttäpuolelle ilman, että vastustaja pystyy palauttamaan palloa takaisin sääntöjen mukaisesti. Jokainen onnistunut lyönti tuo pelaajalle pisteitä, ja pelissä on useita eri tasoja (peli, erä, ottelu), joissa voitot lasketaan.