Opettele pokerin säännöt huolella ennen pelaamista.


Pokerin maailmanmestaruuskisana pidetään kerran vuodessa järjestettävää -pääturnausta. Se järjestetään . Kesällä WSOP:n pääturnauksen ykköspalkinto oli ennätysmäiset 12 miljoonaa dollaria ja sen voitti yhdysvaltalainen . Pokerin kasvaneesta suosiosta kertoo se, että vuonna 2006 osallistujia oli lähes sama määrä kuin kahtena edellisenä vuonna yhteensä. Vuonna 2004 turnaukseen osallistui 2 500 pelaaja ja vuonna 2005 6 500 pelaajaa. Pääturnaukseen pääsee mukaan 10 000 dollarin sisäänostolla tai voittamalla osallistumisoikeus jostakin ns. satelliittiturnauksesta. Vuoteen mennessä kaksi suomalaista, (voitti vuoden 2009 10 000 dollarin World Championship Mixed Events 8 turnauksen) ja (voitti vuoden 2009 WSOPE 5 ,000+250 dollarin Pot Limit Omahan) ovat voittaneet WSOP rannekkeen, eli yksittäisen WSOP turnauksen. Eniten rannekkeita on yhdysvaltalaisella . Hänellä on vuoteen 2013 mennessä kertynyt rannekkeita 13 kappaletta.


Bluffaaminen ja psykologia ovat olennaisia pokeristrategiassa, ja ne voivat antaa etulyöntiaseman pelissä myös huonommilla korteilla. Bluffaaminen viittaa taitoon esittää omaavansa todellista vahvemman käden, jotta vastapelaajat luovuttaisivat omat vahvat kätensä. Onnistunut bluffaaminen vaati pelin syvällistä ymmärrystä, taitoa lukea vastustajia sekä kykyä pitää niin sanottu pokerinaama. Pokerin psykologisen dynamiikan ymmärtäminen voi puolestaan auttaa lukemaan vastustajia, hallitsemaan tunteita sekä tekemään valistuneempia päätöksiä. Psykologia sisältää esimerkiksi fyysisten vihjeiden lukemista, tunteiden kontrollointia ja ajatusleikkejä.

Yksi yksinkertaisimmista pokerivariaatioista, jossa pelaajat saavat viisi korttia ja voivat vaihtaa joitakin niistä. Peli etenee varsin simppelisti:

Pokerin säännöt aloittelijoille ja kokeneemmille pelaajille!

Suurin osa pokeriturnauksista noudattaa seuraavanlaista kaavaa: osallistuvat pelaajat maksavat turnausmaksun, josta pieni osa menee järjestäjälle ja loput palkintosummaan. Jokaiselle pelaajalle jaetaan aluksi yhtä monta pelimerkkiä, ja pelaajat jaetaan tämän jälkeen eri pöytiin, jossa he pyrkivät pelaamalla voittamaan vastustajan merkit itselleen. Jos menettää kaikki pelimerkkinsä, putoaa turnauksesta (ellei ole kyseessä ns -turnaus jossa saa ostaa tietyn ajan sisällä lisää merkkejä). Turnaus jatkuu niin kauan kunnes yhdellä pelaajalla on kaikki merkit, turnaukset kestävätkin yleensä useamman päivän.

Pokeri on monipuolinen ja haastava korttipeli, joka yhdistää onnen ja taitavan pelaamisen. Pelin säännöt ovat melko helpot. Pelin opettelu vaatii kuitenkin aikaa ja harjoittelua. Palkintona on mahdollisuus antoisiin pelituokioihin, voittaa ehkä rahaa ja kehittää omia strategisia sekä sosiaalisia taitoja.

Tämä on hieman vanhempi variaatio pokerista. Seven-Card Studissa jokaiselle pelaajalle jaetaan seitsemän korttia. Vain viisi parasta käytetään lopullisen käden muodostamiseen. Pelin kulku on hieman erilainen kuin perinteisessä Texas Hold’emissa. Kortit jaetaan vähitellen useammassa kierroksessa. Tämä tekee pelistä hieman hitaamman, mutta samalla myös strategisemman.

Pieni ja suuri sokkopanos toimivat pakollisina panoksina, jotka muodostavat pelin selkärangan monissa pokerin variaatioissa. Texas Hold’em ja Omaha, maailman kaksi suosituinta pokeripeliä, käyttävät sokkopanostusjärjestelmää, ja on tärkeää tietää tarkalleen, miten nämä pakolliset panokset toimivat.


Pokeri Säännöt: Yksityiskohtainen Opas Aloittelijoille

Omaha-variaatio on samankaltainen kuin Texas Hold’em. Siinä jaetaan pelaajille neljä korttia kahden kortin asemesta. Omaha on suosittu erityisesti turnauksissa. Omahassa pelaajat koettavat muodostaa viiden kortin pokerikäden käyttämällä kahta omaa korttia sekä kolmea yhteistä korttia pöydältä.

Pokeri säännöt 2024 | Opi ymmärtämään sääntöjä

Texas Hold’em on ehkä suurin ja suosituin variaatio pokerista. Tässä variaatiossa pelaajille jaetaan kaksi käsikorttia sekä pöytään jaetaan yhteisiä kortteja. Pelaajien pitää koettaa saada pokerikäsi aikaiseksi käsikorteista ja pöydässä olevista korteista.

Lue pokerin säännöt ja opi perusteet

Paras mahdollinen käsi pokerissa on kuningasvärisuora, jossa on ässä, kuningas, kuningatar, jätkä ja kymppi samaa maata. Paras käsi ei ole suinkaan neljä ässää, kuten joissakin yhteyksissä annetaan ymmärtää.

Pokeri säännöt: Opi pelaamaan Texas Holdemia netissä

Pokerin säännöt on helppo oppia, ja kun ne on hallussa, kannattaa lähteä kokeilemaan itse peliä. Käytämme tässä esimerkkinä Texas Hold’em -pokeria, sillä se on yksi kaikkein suosituimmista pokeripeleistä.

Säännöt, pokerikädet, panostus, eri variaatiot

Näytössä pelissä yhä olevat pelaajat paljastavat korttinsa. Paras käsi vie voiton ja voittaa potin. Mikäli useammalla pelaajalla on yhtä hyvät kortit, potti jaetaan tasan voittajien kesken. Mikäli kaikki paitsi yksi pelaaja luovuttivat, voittajan ei tarvitse näyttää korttejaan.

Texas HoldEm – säännöt ja pelityypit

Vaikkakin säännöt Texas Holdem pokeriturnauksissa ja käteispeleissä ovat periaatteiltaan samat, eroavat tavoitteet hieman toisistaam, riippuen siitä pelaatko Texas Holdem pokeria vai Texas Holdem-käteispeliä.