Presidentinvaalit 2024 vedonlyöntivinkit | kertoimet ja ennusteet
USA:n presidentinvaalien kohdalla toinen on väärässä, kannatuskyselyt tai vedonlyöntikertoimet. RealClearPolitics-sivuston koosteen mukaan vedonlyöntikertoimissa Donald Trumpin ja Kamala Harrisin johtoasema vaihteli pitkään, kunnes lokakuun alkupuolella ero alkoi selvästi kasvaa republikaanien Donald Trumpin hyväksi. Viikkoa ennen vaaleja vetopörssi Betfairilta sai Trumpin voitolle kertoimeksi 1.59 ja Harrisin voitolle 2.72. Prosenteiksi muutettuna tämä tarkoittaa sitä, että Trump olisi noin 63 prosentin suosikki voittamaan vaalit.
Muiden presidenttiehdokkaiden kertoimet ovat pysyneet suhteellisen samoissa lukemissa viimeisen kuukauden aikana. Kaikki Unibetin presidentinvaaleihin liittyvät kertoimet voi katsoa tämän jutun tietolaatikosta.
Trumpin kertoimet voittaa vuoden 2016 vaalit olivat lähellä 5:1 vain päivää ennen vaaleja. Vedonlyönti politiikasta on paljon viihdyttävämpää ja myös taloudellisesti fiksumpaa, kuin kiistelty tuntemattomien ihmisten kanssa sosiaalisessa mediassa.
Nappaa Presidentinvaalit 2024 vedonlyöntivinkit
Vedonlyöntikohteiden joukosta löytyy muun muassa niin sanottuja voittajavetoja, joissa voi lyödä vetoa esimerkiksi siitä, kuka voittaa Suomen presidentinvaalit. Tämän lisäksi markkinoilla on erilaisia head to head -kohteita, joissa lyödään vetoa siitä kumpi kahdesta ehdokkaasta saa enemmän ääniä. Vaaleissa voi lyödä vetoa myös eri puolueiden äänimääristä sekä myös siitä saako joku tietty ehdokas pidettyä paikkansa vaikkapa Euroopan parlamentissa.
Miltä näyttävät siis presidentinvaalit 2. kierroksen kertoimet? Vaikka Haaviston ja Stubbin tulokset ovat ihan lähellä toisistaan, ennustetaan Stubbin tulevan Suomen seuraavaksi presidentiksi. 11. helmikuuta 2024 Suomi äänestää uudestaan, presidentinvaalien toisessa kierroksessa.
Vedonlyöjien ykkössuosikki presidentinvaalin voittajaksi on Stubb. Hänen kertoimensa seuraavaksi presidentiksi on 1,15. Vaikka Haaviston uskotaan pääsevän toiselle kierrokselle, vedonlyöjät eivät usko hänen mahdollisuuksiinsa. Haaviston kerroin vaalien voittajaksi on 5,00.
Kolmanneksi presidentinvaalin voittajavedonlyönnissä sijoittuu Halla-aho kertoimella 10,00. Keskustan Olli Rehnin voitolle saa tällä hetkellä kertoimen 40,00, kun vielä kuukausi sitten se oli 15,00.
Suomen presidentinvaalit 2024 ehdokkaat ja kertoimet
Suomessa järjestetään Presidentinvaali sunnuntaina 28. tammikuuta. Mikäli yksi ehdokkaista saa 50 % äänistä heti ensimmäisellä kierroksella, on valinta selvä, eikä toista kierrosta järjestetä. Todennäköisemmältä vaikuttaa kuitenkin se, että kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta osallistuvat toiselle kierrokselle, joka järjestetään sunnuntaina 11. helmikuuta 2024.
Suomen presidentinvaalit 2024: vedonlyönti & kertoimet
Se on myös oiva mahdollisuus lyödä vetoa presidentinvaaleista, sillä vaalien alla jokaisesta suomalaisesta tulee politiikan tuntija. Lue tästä artikkelista parhaat vedonlyöntivinkit presidentinvaaleihin 2024!
USA Presidentinvaalit ja vedonlyönti
Presidentinvaalit ovat aina olleet valtavan mediahuomion kohteena. Vaalit tarjoavat journalisteille runsaasti aiheita, ja niistä keskustellaan laajasti eri medioissa. Keskustelut ehdokkaista, heidän kampanjoistaan ja poliittisista kannoistaan täyttävät mediakanavat, ja vaalit saavat paljon huomiota yleisöltä. Tästä syystä ei olekaan mikään ihme, että presidentinvaalit ovat olleet jo vuosia myös suosittu vedonlyöntikohde.
Vedonlyöjillä on USA:n presidentinvaaleissa selvä suosikki
Presidentinvaalien vedonlyönnissä on mahdollista lyödä vetoa ennen kaikkea siitä, kuka voittaa lopulta vaalit. Tämän lisäksi voi lyödä vetoa koko Suomen yleisestä äänestysaktiivisuudesta, eri ehdokkaiden välisestä suosiosta, sekä myös siitä ketkä kaksi ehdokasta etenevät vaalien toiselle kierrokselle.
USA presidentinvaalit 2024 vedonlyönti: Ehdokaskertoimet
Presidentinvaalit ovat tulossa ja vaikka se on pääasialisesti tärkeä valtiotapahtuma, veikkajat odottavat sitä myös ja sen takia haluamme tänään tarkistaa parhaat presidentinvaalit 2024 vedonlyöntivinkit. Sauli Niinistö on istunut kaksi kautta, eikä demokratian varmistava laki mahdollista enää kolmannen kauden istumista. Suomeen tullaankin saamaan täysin uusi presidentti Niinistön astuessa syrjään. Presidentinvaalit kertoimet ovat saatavilla ulkomaalaisilta sivustoilta. Keskimääräiset kertoimet sanovat meille, että Alexander Stubb on ennakkosuosikki kertoimella 1,06. Pekka Haaviston kerroin on jopa 9,0. Nyt, toisessa kierroksessa on vain nämä kaksi jäljellä.
USA presidentinvaali vedonlyönti 2024: Ehdokkaat & puolueet
Saattaa kuulostaa ensi kuulemalta tyhjänpäiväiseltä puhua presidentinvaaleista jonkin ”uhkapelin” näkökulmasta. Mutta on otettava huomioon että vedonlyöntiä kiinteillä kertoimilla tarjoava yhtiö ottaa kuitenkin taloudellisen riskin. Ja kertoimen laatijoina varsinkin urheiluvedonlyönnissä on hyvin ammattitaitosia ja pitkälle koulutettuja ammattilaisia. Ja samoin tietysti pelaajissa koskapa urheiluvedonlyönti ei juurikaan (mielestäni) poikkea sijoittamisesta tai vakuuttamisesta riskien hallinnan näkökulmasta.