Naisten Mestarien liiga ottelut, taulukot ja uutiset 2024/2025


Joka vuosi Mestarien Liiga pelit synnyttävät uusia sankareita. Se on jatkuva muistutus jalkapallon jännityksestä ja tunteesta. Tämän vuoksi Mestarien liiga tulee aina pitämään erityisen paikan jalkapallon ystävien sydämissä.


Naisten Mestarien Liigan finaalit ovat todellista urheilujuhlaa. Mestarien Liiga pelit tv kerää valtavat määrät katsojia ja stadionit täyttyvät faneista. Turnauksen kasvava suosio on osoitus naisten jalkapallon arvostuksen noususta.

Naisten Mestarien Liigaan pääsee mukaan voittamalla oman maan kansallisen sarjan. Kahdeksan parhaiten rankatun maan sarjasta pääsee mukaan kaksi joukkuetta. Turnaus alkaa 32 joukkueella, joista parhaiden maiden mestarit pääsevät suoraan ensimmäiselle kierrokselle, ja muut joukkueet karsivat paikastaan karsintalohkoissa. Ottelut pelataan cup-muotoisesti, eli joukkueet kohtaavat toisensa kahdesti, kerran kotona ja kerran vieraissa. Jatkoonpääsy ratkaistaan maalieron perusteella. Tarvittaessa pelataan jatkoaika ja rangaistuspotkukilpailu.

Mestarien liiga Naiset ottelut livenä

Naisten Mestarien liigassa kausi 2021-2022 on historiallinen. Kilpailussa pelataan ensimmäistä kertaa lohkovaihe. Kaksivaiheinen, kolme kierrosta sisältänyt karsinta pelattiin loppuun viime viikolla, ja tuolloin selvisivät kilpailun ensimmäiseen lohkovaiheeseen päässeet 16 joukkuetta.

Vaikka uudistus tapahtuu vasta nyt, on naisten ylimpien sarjojen muutostarpeesta keskusteltu Peter Lundströmin mukaan jo vuosia. Toden teolla uudistus nytkähti liikkeelle noin vuosi sitten.

– Selvitystyön jälkeen todettiin, että jäämme kansainvälisellä tasolla jälkeen ja seurojen taloudelliset resurssit eivät riitä. Selkeästi koettiin, että pääsarjassa oli tarve tehdä jotain, Lundström kertoo.

Eri toimijoilla on ollut vahvoja ja keskenään erilaisia näkemyksiä, mutta lopulta kahdeksan joukkueen Kansallinen Liiga ja kymmenen joukkueen Kansallinen Ykkönen koettiin parhaaksi vaihtoehdoksi. Tahtotilana on ollut luoda sarjajärjestelmä, joka palvelee molempien ylimpien sarjatasojen joukkueita.

– Tein sen pohjalta konkreettisen ehdotuksen. Tavoitteena oli saada Kansallinen Liiga ja Kansallinen Ykkönen lähemmäksi toisiaan ja tarjota Suomen kärkijoukkueille mahdollisimman tasokkaita sekä taloudellisesti tuottavia otteluita, Lundström sanoo.

– Myös nousujen ja putoamisten pitää olla reiluja. Jos kahdeksan liigajoukkuetta ovat Suomen parhaat, ei ole välttämättä järkevää tiputtaa ketään väkisin. Siksi esitin hybridimallina uutta välisarjaa Kansallisen Liigan ja Kansallisen Ykkösen väliin.

Kaudella 2025 Kansallisessa Liigassa pelataan kahdeksan joukkueen kaksinkertainen runkosarja, jonka jälkeen kuusi parasta joukkuetta jatkavat pelejään syksyllä kaksinkertaisessa Mestaruussarjassa. Kaksi runkosarjan huonointa sen sijaan pelaavat kaksinkertaisen Liigakarsintasarjan Kansallisen Ykkösen runkosarjan neljän parhaan joukkueen kanssa. Liigakarsintasarjan kaksi parasta pelaavat seuraavalla kaudella Kansallista Liigaa ja neljän muut pelit jatkuvat sarjatasoa alempana.

Kansallisen Ykkösen joukkueille uudistus on merkittävä, sillä kaudesta 2025 lähtien toiseksi korkeimman sarjatason parhaat pääsevät vuosittain mittaamaan tasoaan liigajoukkueita vastaan.

– Ykkösen parhailla joukkueilla tulee olemaan jo elokuussa välitön yhteys ylimpään sarjatasoon. Ne pääsevät mittaamaan tasoaan kahta liigajoukkuetta vastaan kahden kuukauden ajan, mikä tukee urheilullista kehittymistä. Samalla liigajoukkueiden kohtaamiset voivat tuoda taloudellisesti tuottavia kotiotteluita.

Loput kuusi Kansallisen Ykkösen joukkuetta pelaavat keskenään kaksinkertaisen Ykkössarjan, jossa taistellaan Kakkoseen putoamista vastaan. Sarjan päätteeksi Ykkössarjan kuudenneksi sijoittunut joukkue putoaa suoraan Naisten Kakkoseen kaudelle 2026. Viidenneksi sijoittunut joukkue pelaa kaksiosaisen karsinnan Naisten Kakkosen nousukarsinnan toiseksi sijoittunutta joukkuetta vastaan.

Ensimmäinen turnaus pelattiin vuonna 2001, jolloin se tunnettiin nimellä Naisten UEFA Cup. 2009-2010 kauden jälkeen se vaihtui Naisten Mestarien Liigaksi. Turnaus on tarjonnut naispelaajille mahdollisuuden kilpailla korkeimmalla tasolla ja näyttää kykynsä kansainväliselle yleisölle. Mestarien liigan menestys on ollut merkittävä askel naisten jalkapallon kehityksessä. Se on ollut merkittävä tekijä siinä, että yhä useampi naisurheilija on päässyt toteuttamaan unelmaa jalkapallon huipulla.

Naisten jalkapallon kaksi ylintä sarjatasoa uudistuvat kaudelle 2025. Palloliiton kilpailupäällikkö Peter Lundström kertoo uudistuksen pääkohdat sekä vaikutukset alkavaan siirtymäkauteen 2024.


Naisten Mestarien liiga ottelut, taulukot ja uutiset 2021/2022

Mestarien liigan finaali on tarjonnut lukemattomia ikimuistoisia hetkiä vuosikymmenien aikana. Turnauksen alkaessa vedonlyöjät alkavat analysoida otteluita ja mahdollisia vedonlyöntikohteita. on erinomainen tapa hyödyntää lajituntemusta vedonlyönnissä. Mestarien liigassa mikään ei ole varmaa ennen kuin loppusummeri soi, kuten vuosikymmenten aikana on todistettu monta kertaa.

UEFA Naisten Mestarien Liiga Taulukko (Euroopassa)

Mestarien Liigan pelit päättyvät finaaliin, joka on yksi maailman seuratuimmista urheilutapahtumista. Finaalin päätteeksi voittaja kruunataan Euroopan parhaaksi seurajoukkueeksi. Finaalissa tunteet kuohuvat ja draamaa riittää, joten se tarjoaa unohtumattoman elämyksen niin pelaajille kuin katsojille. Tulosveto tuo lisäjännitystä, kun yrität arvata finaalin lopputulosta. Sen myötä finaalia tulee seurattua entistäkin intensiivisemmin!

naisten Mestarien liigassa: katso kaikki pelit ja tulokset


Keskiviikkona 26.9. klo 17.00 naisten hallitseva Suomen Mestari PK-35 Vantaa kohtaa Mestarien Liigassa ranskalaisen Olympique Lyonnaisin. Ottelu pelataan Myyrmäen ylänurmella.

PK-35 Vantaa selvitti tiensä Mestarien Liigan cup-vaiheeseen elokuussa voittamalla oman karsintalohkonsa. Lyon puolestaan on puolustaa Mestarien Liigan voittoa ja joukkue vilisee maailmantähtiä. Suomalaisille tuttu on varmasti mm. ruotsalainen hyökkääjä Lotta Schelin. Otteluparin voittaja etenee Euroopan 16 parhaan seurajoukkueen joukkoon.

Viime vuonna PK-35 Vantaa tippui tässä vaiheessa Espanjan mestarille. Nyt taso mitataan taas kovaa vastustajaa vastaan. Kyseessä on pelaajille ainutlaatuinen tilausuus pelata maailman parhaita vastaan. Ja myös ainutlaatuinen tilaisuus katsojille nähdä huiput vauhdissa.

Lisätietoa:

JALKAPALLO: NAISTEN MESTARIEN LIIGA ohjelmatiedot

Suomalaispelaajia mukana on yksi, Helmarien kokenut laitapuolustaja Tuija Hyyrynen, joka aloitti Juventuksessa jo viidennen sarjakautensa. 33-vuotiaalla Hyyrysellä on Mestarien liigan varsinaisesta (pudotuspeli)vaiheestakin jo 14 ottelua kokemusta.

Maalien juhla naisten Mestarien liigan kolmantena ottelupäivänä

Miesten mestarien liiga pelit käydään 36 joukkueen kesken. Ryhmävaiheessa nämä joukkueet jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Jokainen joukkue pelaa kahdesti jokaista lohkon vastustajaa vastaan, kerran kotona ja kerran vieraissa. Lohkojen kaksi parasta joukkuetta etenee pudotuspeleihin, ja kolmanneksi sijoittuneet pääsevät jatkamaan Eurooppa-liigaan.