Divisioona nimettiin uudelleen Mestaruussarjaksi.


Veikkausliigan runkosarjassa kolmanneksi ja viidenneksi sijoittuneet Ilves ja FC Haka avaavat Mestaruussarjan Pirkanmaan derbyllä. Lauantaina Tammelan Stadionilla pelattava ottelu käynnistyy klo 17.00.


Mestaruussarja käynnistyy 44 sarjapistettä keränneen KuPSin johdossa. HJK:lla pisteitä on 43, Ilveksellä 39, SJK:lla 36, FC Hakalla 35 ja VPS:llä 32. Kukin joukkue pelaa Mestaruussarjassa viisi ottelua. Runkosarjan kolmella parhaalla joukkueella on kolme kotipeliä ja muilla kaksi.

1940-luvulle asti (TUL) seurat eivät kilpailleet lainkaan (SPL) järjestämässä Mestaruussarjassa, vaan osallistuivat vain . Kaudella 1943–1944 sarjassa oli ensimmäistä kertaa TUL-edustusta, mutta seurat, ja , luovuttivat ennen viimeistä ottelukierrosta ja niiden ottelutulokset mitätöitiin. Vuosina 1945–1947 Suomen-mestaruus ratkaistiin erillisessä SM-kilpailussa, johon osallistuivat SPL:n ja TUL:n parhaat seurat, ja vuonna 1948 SPL:n ja TUL:n pääsarjat lopullisesti yhdistettiin. Alemmat sarjatasot tosin jatkoivat liittokohtaisina aina vuoteen 1954 saakka.

Mestaruussarja | Suomen Pöytätennisliitto

Viimeisen kerran SM-sarja pelattiin vuonna 1989, minkä jälkeen eriytettiin omaksi organisaatiokseen, joka tunnetaan nykyään nimellä . Viimeisen Mestaruussarjasta Suomen-mestaruuden saavuttanut joukkue oli . Kun Mestaruussarja alkoi, oli joukkueita mukana kahdeksan, mutta joukkuemäärä laajeni ensin kymmeneen ja lopuksi joukkueita oli 12. SM-sarjan suosio oli huipussaan 1960-luvulla. Kymmenessä vuosien 1964–1969 kotiottelussa oli yli 10 000 katsojaa. Ennätys oli HJK–-ottelun 17 293 katsojaa vuonna 1965. Mestaruussarjan yleisökeskiarvoennätys on vuodelta 1967, jolloin otteluissa kävi yleisöä keskimäärin 3 071 henkilöä ottelua kohti. Tätä ei ole pystynyt edes nykyinen Veikkausliiga rikkomaan.

SPL SPL:n mestaruussarja. Kausi 1945 oli karsintasarja kauden 1945-1946 mestaruussarjaan. Karsintalohkojen voittajat suorittivat loppuottelun vuoden 1945 Palloliiton mestaruudesta.

Mestaruussarjassa (1930 – 1989) pelattiin yhteensä 6167 ottelua, joissa tehtiin 20896 maalia. Ottelut on summattu kullekin mestaruussarjaseuralle alla esitetyssä taulukossa. Otteluiksi on laskettu sarjapelit, joissa pelaavat vastakkain sarjaan kauden alkaessa kuuluneet seurat. Otteluita ovat ns. runkosarjapelit ja yleensä pelit, joissa määräytyy sarjasijoitukset, esim. uusinnat jostain sijasta, ylemmät ja alemmat loppusarjat ja pudotuspelit. Karsintapelejä ja karsintasarjapelejä ei ole laskettu mestaruussarjaotteluiksi. Taulukon alla on eritelty tarkemmin ne ottelut, joista taulukko on laskettu.

Jos sama seura on esiintynyt useammalla kuin yhdellä nimellä mestaruussarjassa (seura on vain vaihtanut nimeään), kaikki saman seuran eri nimet eri vuosilta on laskettu yhteen kyseessä olevan seuran saavutuksiksi. RSSSF:n näkemys aiheesta on esitetty heidän erilaisilla periaatteilla tehdyissä maratontaulukoissaan, joissa esitetään koko pääsarja-aika, ja noissa laskelmissa ovat mukana myös 1990 alkanut Veikkausliiga.


Mestaruussarja starttaa – Ensimmäinen vastus HPS

Mestaruussarjaan osallistui 10 joukkuetta, joista kahdeksan kaudelta 1952 ja kaksi nousijaa . Suomensarjan Länsilohkon voittaja HJK ja Itälohkon voittaja KaPa nousivat suoraan. Nousijajoukkueet korvasivat edellisellä kaudella viimeiseksi jääneet ja .

Englannin Mestaruussarja, Englanti

HJK aloittaa viimeisen rutistuksensa mestaruusjahdissa. Syksyn Mestaruussarjassa mitaleista kamppailevat HJK:n lisäksi KuPS, HPS ja Åland United.

Artikkelit liittyen mestaruussarjaan: Mestaruussarja 2017-2018 1

Mestaruussarjan maalikuninkuuden kaudella 1953 voitti 15 maalilla. valitsi Mestaruussarjassa pelanneen maalivahti . Mestaruussarjan yleisömäärä kaudella 1953 oli yhteensä 197 344 henkeä eli keskimäärin 2 169 katsojaa ottelua kohti. Yleisökeskiarvo oli Mestaruussarjan uusi ennätys. Kauden suurin yleisömäärä nähtiin 18. lokakuuta pelatussa ottelussa −VIFK, kun ottelua saapui seuraamaan 4 718 katsojaa.

välierän tulokset · Mestaruussarjan 1

Lähemmäs kaksi viikkoa sitten HJK purkitti runkosarjan onnistuneesti Åland Unitedia vastaan Maarianhaminassa lukemin 3–6. HJK varmisti kärkisijansa 52 pisteellä ja pääsee aloittamaan Mestaruussarjan piikkipaikalta.

Naisten Mestaruussarja ja 1-divisioona 4.-5.1.2025 – info

Mestaruussarjan voiton jakoivat ja , joten Suomen mestaruus ratkaistiin joukkueiden välisellä uusintaottelulla. 1. marraskuuta pelatun uusintaottelun ja kolmannen Suomen mestaruutensa voitti VIFK , ja maaleilla 3–1. Viimeiseksi sijoittuneet ja putosivat .

Naisten Mestaruussarja ja 1-divisioona 4.-5.1.2025

– Olemme harjoitelleet kovaa nämä kaksi viikkoa valmistautuen Mestaruussarjaan. Viime viikonlopun pidimme vapaata, mutta tämä viikko onkin ollut sitten taas täyttä tykitystä. Joukkueessa on vallinnut luonnollisesti hyvä fiilis ja terveystilanne on ollut suotuisa, joten isolla itseluottamuksella lähdetään jatkosarjan otteluihin, HJK:n päävalmentaja Arttu Heinonen kertoo.