Veikkaus-kortilla kaksi yhden hinnalla Liigan otteluihin
Palloliitto ja Veikkausliiga allekirjoittivat 24. joulukuuta 2015 kausia 2016–2020 koskevan sopimuksen jalkapallon ylimmän sarjatason (Veikkausliiga) järjestämisestä. Sopimuksen sisältö on Palloliiton ja Veikkausliigan asettamien työryhmien esitysten mukainen.
2000-luvun alkuun asti patsas tunnettiin nimellä Futura-patsas yhteistyökumppani mukaan, mutta sittemmin patsaasta on käytetty vain nimeä Veikkausliigan mestaruuspatsas. Taiteilija Iivonen työskenteli liigan perustamisen aikoihin Naantalin Neste-huoltoasemalla, mitä kautta patsasprojekti tuli hänen toteutettavakseen.
Veikkausliigan kotimaan televisio-oikeudet on omistanut vuodesta 2015 , jonka -palvelussa näytetään kaikki Veikkausliiga-ottelut. Tällä hetkellä voimassa oleva sopimus käsittää kaudet 2023-2027. tietojen mukaan sopimuksen arvo on kolme miljoonaa euroa. Lisäksi liigan otteluita näytetään kanavilla, joka näyttää kaudessa 6-7 ottelua kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti.
Veikkausliiga 2024 tulokset, Jalkapallo Suomi
Mestaruussarjan ensimmäiseksi sijoittunut joukkue on Veikkausliigan mestari. Haastajasarjan viimeiseksi jäänyt joukkue tippuu Ykkösliigaan.
Veikkausliigan kansainväliset televisio-oikeudet on omistanut vuodesta 2023 lähtien saksalaistaustainen -jalkapallomediayhtiö. HS:n tietojen mukaan sopimuksena arvo on kaksi miljoonaa euroa.
Aikaisemmin liigaa on televisioitu ainakin , , , , ja kanavilla sekä VeikkausTV-verkkopalvelussa. Liigan ja Urho-TV:n välinen televisiointisopimus kattoi kaudet 2010–2014 ja oli Yle Urheilun tietojen mukaan arvoltaan noin kuusi miljoonaa euroa. Urho-TV lopetti toimintansa huhtikuussa 2014, ja sillä oli ollut jo aiemmin vaikeuksia täyttää sopimuksen mukaisia maksuja.
ratkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1908, ja sarjamuotoisesti mestaruudesta on pelattu muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vuodesta 1930 lähtien. Vuonna 1989 perustettiin erillinen seurajohtoinen organisaatio, joka otti hallinnoitavakseen korkeimman sarjatason. Liiga korvasi , ja sen ensimmäinen kausi oli , jolloin sen nimi oli Futisliiga. Liigan avauskierros pelattiin . Kaudesta lähtien se on tunnettu nimellä Veikkausliiga pääyhteistyökumppani mukaan.
Veikkaus on Liigan pääyhteistyökumppani
Hockey Night – Tien päällä -ohjelma tutustui tämän viikon jaksossa siihen, miten yksittäisten SM-liigaotteluiden kertoimia määritetään. Samalla paljastui se, että Veikkaus teki alkukauden ”riskiotteluiden” yhteydessä selkeät tappiot.