Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut


2022 – Koronaolosuhteissa järjestetyt Pekingin talvioylmpialaiset sujuivat jääkiekon osalta loistokkaasti: A-maajoukkue voitti historian ensimmäisen olympiakullan, Naisleijonat saavutti pronssia. Kotimainen sarjakausi saatiin vietyä loppuun ja mestaruuksia juhlittiin Tampereella (Liiga), Espoossa (Naisten Liiga) ja Imatralla (Mestis). Maajoukkueiden mitalisade jatkui keväällä alle 18-vuotiaiden Pikkuleijonien yltäessä MM-kisoissa pronssille. Prossia voitti myös alle 18-vuotiaat Tyttöleijonat koronan vuoksi kesäkuulle siirretyissä MM-kisoissa. A-maajoukkueen kausi sai kruununsa Tampereella ja Helsingissä toukokuussa järjestetyissä MM-kotikisoissa: Jukka Jalonen johdatti joukkueensa kolme kuukautta olympiavoiton jälkeen historialliseen MM-kultaan kotikisoissa, täpötäyden Nokia Arenan kannustaessa omiaan. MM-kisat onnistuivat erinomaisesti myös kaukalon ulkopuolella, kisajärjestelyt keräsivät kiitosta ja kisojen taloudellinen tulos oli ennätyksellisen hyvä. Edelliseltä joululta elokuulle siirretyissä Nuorten MM-kioissa Suomi taipui täpärästi finaalissa Kanadalle saavuttaen kisoista hopeaa. Naisten MM-kisat pelattiin olympialaisten vuoksi niin ikään elo-syyskuun vaihteessa. Suomen osalta kisat sujuivat alavireisesti ja joukkue päätyi kisoissa kuudenneksi. Syyskuussa Suomen Jääkiekkoliitto sai uuden toimitusjohtajan: Sami Kauhanen otti vetovastuun Jääkiekkoliitosta Matti Nurmisen siirryttyä kesäkuussa Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n pääsihteeriksi. Kotimainen sarjakausi 2022-23 päästiin muutaman vuoden tauon jälkeen aloittamaan ”normaalioloissa”, ilman erityisiä rajoituksia.


Myöhemmin Koivusta tuli historian ensimmäinen eurooppalainen, joka valittiin Montréal Canadiensin kapteeniksi, sekä yksi jääkiekkomaailman arvostetuimmista johtajista ja pelaajista.

Joukkueet: TPS, Montréal Canadiens, Anaheim DucksSaavutukset: MM-kulta, 2 MM-hopeaa, olympiahopea, MM-pronssi, 3 olympiapronssia, 2 Suomen mestaruutta, NHL:n King Clancy -palkinto johtajuudesta ja humanitäärisestä työstä kentän ulkopuolella, NHL:n Bill Masterton -palkinto sisukkuudesta, urheiluhengen osoittamisesta ja omistautumisesta jääkiekollePitkäaikainen Leijonien kapteeni johti Suomen tehokkainta ketjua historian ensimmäiseen maailmanmestaruuteen päättyneissä MM-kisoissa 1995.

Malline:Jääkiekon maailmanmestarit

2016 – Vuodenvaihteessa 2015-2016 Helsingissä pelattiin alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, ja Suomi saavutti historiansa neljännen MM-kullan tässä ikäryhmässä. Jatkoajalle edenneessä loppuottelussa Kasperi Kapanen teki 4-3-voittomaalin Venäjän verkkoon. Tammikuun alkupuolella valta vaihtui myös Jääkiekkoliitossa, kun Kalervo Kummolan aikakausi puheenjohtajana päättyi. Uusi puheenjohtaja Harri Nummela aloitti tehtävissään 7. tammikuuta. Huhtikuussa alle 18-vuotiaiden maajoukkue noudatti Nuorten Leijonien esimerkkiä ja otti maailmanmestaruuden. Pikkuleijonat kukisti loppuottelussa Ruotsin maalein 6-1. Kuukausi myöhemmin A-maajoukkue yritti täydentää värisuoraa miesten MM-kilpailuissa. Leijonat eteni tappioitta loppuotteluun, mutta Kanada vei kirkkaimmat mitalit. Jo alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa loistanut hyökkääjä Patrik Laine valittiin miesten MM-kilpailujen arvokkaimmaksi pelaajaksi, ja Laineen mahtava kausi sai yhden huipennuksen huhtikuussakin, kun hänen edustamansa Tappara voitti Suomen mestaruuden. Mestiksen mestaruuden voitti Jukurit, joka lähti Liigaan seitsenkertaisena Mestiksen mestarina. Kauden 2016-17 alussa, usean vuoden tauon jälkeen pelattiin Kanadassa jääkiekon World Cup -turnaus, josta Suomelle ei tällä kertaa tule menestystä.

2015 – Vuodenvaihteessa 2014-2015 Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue puolusti Kanadassa pelatuissa nuorten MM-kisoissa MM-kultaansa, mutta Suomen pelit päättyivät jo puolivälierissä. Puolivälierätappioon päättyi myös Suomen A-maajoukkueen taival toukokuussa Tshekissä pelatuissa MM-kilpailuissa. Naisten ja alle 18-vuotiaiden maajoukkueet sen sijaan pääsivät mitalien makuun. Naisleijonat nappasi pronssin Ruotsissa pelatuissa MM-kilpailuissa, ja arvokisamitali oli ensimmäinen vuoden 2011 MM-kilpailujen jälkeen. Huhtikuu oli hyvä kuukausi myös Pikkuleijonille, jotka taistelivat alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa tiensä loppuotteluun saakka. Yhdysvallat oli kuitenkin liian kova vastustaja loppuottelussa, ja Pikkuleijonat joutui tyytymään MM-hopeaan. MM-hopeaa saavutti myös Rullaleijonat, jotka hävisi Tampereella järjestettyjen rullakiekon MM-kilpailujen loppuottelussa Kanadalle. Suomen mestaruuden kaudella 2014-2015 voitti Oulun Kärpät, ja Jääkiekkoliiton ylimmän sarjatason Mestiksen mestaruuden voitti historiallisesti jo kuudennen kerran Mikkelin Jukurit. Suomen A-maajoukkueen luottopuolustaja Kimmo Timosen pelaajaura päättyi Stanley Cup -juhliin Chicagon riveissä.

2012 – MM-kotikisat päättyvät voitosta voittoon kulkeneen Venäjän juhliin joukkueen kukistaessa finaalissa Slovakian lukemin 6-2. Turnausisännät Suomi ja Ruotsi jäävät kummatkin mitalien ulkopuolelle. Leijonat hävisi pronssiottelussa Tshekille, joka tiputti Ruotsin jatkosta puolivälierissä. Naisten maajoukkue kokee yllätystappion Sveitsille miesten tavoin MM-kisojen pronssiottelussa ja jää neljänneksi Burlingtonissa, USA:ssa järjestetyssä MM-turnauksessa. Alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vuodenvaihteessa Nuoret Leijonat häviää myös pronssiottelussa Kanadalle lukemin 4-0. Pikkuleijonat jää niin ikään neljänneksi alle 18-vuotiaiden MM-kisoissaan häviämällä Kanadalle. Alle 18-vuotiaat tytöt päättävät oman MM-turnauksensa voittoon sijoitusottelussa Tshekkiä vastaan. Tyttöleijonien loppusijoitus on viides. Miesten rullakiekkomaajoukkue voittaa pronssia Ingolstadtissa, Saksassa pelatuissa MM-kisoissa. Rullaleijonat kukistaa Slovenian pronssiottelussa lukemin 9-4.

2016: Vuodenvaihteessa 2015-2016 Helsingissä pelattiin alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, ja Suomi saavutti historiansa neljännen MM-kullan tässä ikäryhmässä. Jatkoajalle edenneessä loppuottelussa Kasperi Kapanen teki 4-3-voittomaalin Venäjän verkkoon. Tammikuun alkupuolella valta vaihtui myös Jääkiekkoliitossa, kun Kalervo Kummolan aikakausi puheenjohtajana päättyi. Uusi puheenjohtaja Harri Nummela aloitti tehtävissään 7. tammikuuta. Huhtikuussa alle 18-vuotiaiden maajoukkue noudatti Nuorten Leijonien esimerkkiä ja otti maailmanmestaruuden. Pikkuleijonat kukisti loppuottelussa Ruotsin maalein 6-1. Kuukausi myöhemmin A-maajoukkue yritti täydentää värisuoraa miesten MM-kilpailuissa. Leijonat eteni tappioitta loppuotteluun, mutta Kanada vei kirkkaimmat mitalit. Jo alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa loistanut hyökkääjä Patrik Laine valittiin miesten MM-kilpailujen arvokkaimmaksi pelaajaksi, ja Laineen mahtava kausi sai yhden huipennuksen huhtikuussakin, kun hänen edustamansa Tappara voitti Suomen mestaruuden. Mestiksen mestaruuden voitti Jukurit, joka lähti Liigaan seitsenkertaisena Mestiksen mestarina. Kauden 2016-17 alussa, usean vuoden tauon jälkeen pelattiin Kanadassa jääkiekon World Cup -turnaus, josta Suomelle ei tällä kertaa tule menestystä.


Saksa pettyi – Kanada on jääkiekon maailmanmestari

Tästä osiosta löydät korkeimmat jääkiekon MM-voittajakertoimet tällä hetkellä. Kun jääkiekon MM kisat vedonlyönti kertoimet käyvät kuumina kisojen edetessä, niiden mukaan vedonlyöjät pitivät suosikkina hallitsevaa mestaria Kanadaa ainakin kisojen alussa.

Tšekki on jääkiekon maailmanmestari – Praha villiintyi mestaruudesta

1994 Olympiapronssia Lillehammerista ja MM-hopeaa Italiasta. Suomeen sadas jäähalli. Jääkiekon katsojamäärä ylittää kaudella 1993-94 kolmen miljoonan rajan. Naisten maajoukkueelle MM-pronssia. Esa Tikkanen, New York Rangers, voittaa Stanley Cupin.

Viimeisimmät jääkiekon MM-voittajat ; 2014, Venäjä (5

Maailmanmestaruus oli maassamme ennenkuulumatonta, ja niin olivat myös sen seuraukset. Finaalin merkityksestä koko Suomen kansalle kertoo paljon se, että ottelua seurasi yli 2 miljoonaa katsojaa, ja kun oli voitonjuhlien aika, Helsingin kauppatorin alueelle kerääntyi jopa 100 000 jääkiekkofania. Voitonhuuma viimeistään tuolloin todisti, että oli kansalle sydämen asia. Kullan merkitys suomalaisille oli ennennäkemättömän suuri ja voitto yhdisti kansaa poikkeuksellisella tavalla – vastaavaa huumaa ei ollut koskaan ennen nähty ja voi olla, ettei koskaan enää nähdäkään!

Liittokokousarvonnan voittajat lähtevät jääkiekon MM-kisoihin

1985 Jari Kurri ja Esa Tikkanen, Edmonton Oilers kruunataan Stanley Cup mestareiksi. Jari Kurri voittaa NHL:n herrasmiespalkinnon Lady Byng Trophyn. Suomen Jääkiekkomuseo aateloi ensimmäiset Jääkiekkoleijonat.