Facebook · Twitter · Instagram · Youtube


Mestis on Suomen toiseksi korkein sarjataso. Mestis perustettiin vuonna 2000, kun se korvasi jääkiekon 1. divisioonan. Kaudella 2023-24 Mestiksessä pelataan 13:n joukkueen nelinkertainen sarja (48 ottelua).


Mestiksen pudotuspeleihin etenee kymmenen joukkuetta, joista runkosarjan kuusi parasta joukkuetta etenevät suoraan puolivälieriin. Sijoille 7.–10. sijoittuneet pelaavat pudotuspelien 1. kierroksen otteluparein 7. vs. 10. ja 8. vs. 9. paras kolmesta -järjestelmällä (kaksi voittoa). Runkosarjan kaksi viimeistä joukkuetta jatkavat putoamiskarsintoihin.

Ensimmäinen Mestiksen sarjakausi pelattiin , jolloin mestaruuden voitti . Jukurit kukisti viidennessä loppuottelussa runkosarjan voittaneen pelatussa ottelussa.

tulokset, otteluohjelmat, sarjataulukot

Mestis-ottelut saat näkyviin esimerkiksi hankkimalla MTV Katsomo+ Urheilu -paketin, joka maksaa 36,95 euroa kuukaudessa (mainoksilla). Telian liittymäasiakkaille etuhinta on 31,95€/kk.

Mestiksen suurimmat areenat löytyvät Helsingistä, Tampereelta ja Espoosta. Jokerit pelaa tosin vain osan kotiotteluistaan Helsingin jäähallissa, jonka kapasiteetti on sarjan isoin (8200). Pienimmässä jäähallissa pelaa JoKP, joka joutuu olemaan koko kauden evakossa. Outokummun jäähalliin mahtuu vain noin 700 katsojaa.

Mestistä pystyi seuraamaan kaudella 2023-24 suoratoistopalvelu MTV Katsomosta ja MTV:n maksukanavilta. Mestis-ottelut sai näkyviin esimerkiksi MTV Katsomo+ Urheilu -paketilla, joka maksaa 36,95 euroa kuukaudessa. Voit lukea Mestiksen televisioinnista lisää .

Mestiksen sarjamuoto muuttui viime kausista. KalPan noustua liigaan joukkueita oli jäljellä vain 11. Mestiksen runkosarjassa pelattiin yhdentoista joukkueen nelinkertainen sarja, yhteensä 40 ottelua. Lisäksi kahdessa kolmen joukkueen välisarjassa pelattiin kaksinkertainen sarja sekä yhdessä viiden joukkueen lohkossa yksinkertainen välisarja.


Zachary Stejskal, Hokki92.97 · 3

Sarjaan lähti uutena joukkueena keravalainen . Vahvaa peliä läpi kauden pelannut Jukurit voitti runkosarjan ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Parhaimmillaan ero toisena olevaan joukkueeseen oli lähes 20 pistettä. TUTO Hockey kukisti pronssiottelussa tasaisen väännön jälkeen Jokipojat maalein 6–4. Huikean vireen pudotuspeleissä ja etenkin TUTO Hockey:a vastaan saavuttaneen KooKoon peli tyrehtyi kuitenkin kuin seinään, kun finaalissa vastaan asettui kivenkova Jukurit, joka oli selviytynyt finaaliin ilman tappioita. Finaalissa Jukurit voitti vaisun KooKoon suoraan voitoin 3–0 ja saavutti seurahistoriansa viidennen mestaruuden.

Henri Risikko, Jokerit92.56 · 4

Sarjaan ei lähtenyt uusia joukkueita. ajautui konkurssiin kesken kauden ja lopetti toimintansa. voitti finaaleissa voitoin 3–0. Pronssiottelussa voitti runkosarjan voittaneen 2–1 jatkoajalla. Liigakarsinnassa Sport hävisi voitoin 4–1. Mestiskarsinnan voitti , mutta koska Kiekko-Laser lopetti toimintansa, toiseksi tullut nousi seuraavaksi kaudeksi Mestikseen.

Sisu Heikkeri, Jokerit92.21 · 5

KooKoo voitti mestaruuden otteluvoitoin 4–1. Toiseksi sijoittunut Jukurit eteni loppuotteluihin runkosarjan 7. sijalta voittaen ensin kauden päätteeksi SM-liigaan nousseen Sportin ja sitten runkosarjan voittaneen TUTO Hockeyn. Mestaruuden voittanut KooKoo nostettiin Liigaan kaudeksi 2015–2016. Vuonna 2016 kerrottiin Sportin ja KooKoon maksavan liigaosakkeestaan 1,8 miljoonaa euroa.

Tämän sivun tietoja ei ole saatavilla. · Lisätietoja

Uutena joukkueena sarjaan lähti edelliskeväänä noussut . Runkosarjan voittanut sai pronssia, kun finaaleihin pääsivät ja . Finaalit voitti Jokipojat otteluvoitoin 3–0. 16 ottelun voittoputken tehnyt Jokipojat kohtasi SM-liigakarsinnassa , joka säilytti liigapaikan otteluvoitoin 4–1. Mestiskarsinnoissa oululainen pudotti uusintaottelussa Rovaniemellä sarjatulokkaan RoKin ja nousi Mestikseen.

Urheilupelien reaaliaikainen seuranta

Kaudeksi 2008–2009 SM-liigakarsinnat palautuivat ja Mestiksen mestarilla oli mahdollisuus nousta SM-liigaan voittamalla liigan viimeiseksi tullut joukkue sekä lunastamalla tältä niin sanottu liigaosake, jonka hinta julistettiin salaiseksi. Myöhemmin hinnan paljastettiin olevan noin 1,5 miljoonaa euroa vuonna 2009. Runkosarjan voitti , joka kuitenkin hävisi finaaleissa Sportille. Sport kohtasi liigakarsinnoissa , joka piti liigapaikkansa otteluvoitoin 4–3. Mestis-karsinnoissa putosi ja Mestikseen nousi .