IIHF - Galleria Itävalta - Suomi - 2022 Jääkiekon MM-kisat.
Suomi ja Itävalta luistelevat vastakkain jääkiekon MM-kisojen 2024 seitsemäntenä pelipäivänä. Kyseessä on kummankin joukkueen neljäs alkulohko-ottelu, joka pyörähtää käyntiin klo toukokuun 16. päivä klo 17:20. Lue tästä kaikki tarvittavat tiedot ottelusta
Suomi kohtaa Itävallan vuoden 2024 jääkiekon MM-kisojen neljännessä ottelussaan. Leijonilla on tähän peliin lähdettäessä toivottavasti allaan kolme voittoa, mutta Itävalta-pelin jälkeen Jukka Jalosen joukkueella on joka tapauksessa vielä 3 alkulohkon peliä pelaamatta. Suomi on kohdannut Itävallan kahden edellisvuoden MM-turnauksessa ottaen molemmilla kerroilla voiton. Vuonna 2022 Suomi paketoi Itävallan kisat 3-0 voitolla ja viime vuonna ottelu päättyi 3-1 Suomen hyväksi. Voittajasuosikin viitta on jälleen kerran tukevasti Leijonien harteilla.
Suomi ja Itävalta ovat kohdanneet miesten MM-kisoissa yhteensä yhdeksän kertaa. Ensimmäinen kohtaaminen on niinkin kaukaa kuin vuodelta 1957, mutta sen jälkeen seuraavaa keskinäistä ottelua jouduttiin odottamaan vuoden 1994 MM-kisoihin asti. Viimeisin joukkueiden välinen peli on viime vuodelta, jolloin Leijonat voitti kotikisoissaan Itävallan 3-0. Suomi ei ole vielä koskaan hävinnyt Itävallalle jääkiekon MM-kisoissa, joskin kerran joukkueet ovat päätyneet tasapeliin.
MM-kisojen otteluennakko: Itävalta-Suomi
Itävalta on viimeksi saanut MM-mitalin vuonna 1947, kun se oli sarjamuotoisen turnauksen kolmas. Pudotuspeleihin se on edellisen kerran yltänyt vuonna 1994. Tuolloin Suomi rökitti Itävallan puolivälierässä 10–0.
Suomen Leijonien seuraava peli MM-tasolla on toukokuun 2025 alkupuoliskolla. (9.5. Itävalta – Suomi) Sitä ennen Leijonat kuitenkin pelaa useita harjoitusotteluita Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi se pelaa EHT-turnauksia Suomessa, Ruotsissa, Tshekissä ja Sveitsissä.
Suomi on ajautunut vaikeuksiin jääkiekon MM-kisojen lohkovaiheen ottelussa altavastaaja Itävaltaa vastaan. Itävalta on noussut Prahassa kahden maalin takaa tasoihin 2, ja siltä on välissä hylättykin yksi maali.
Erätauko: Ensimmäinen erä on päättynyt! Suomi johtaa kahdella maalilla. Saku Mäenalanen ja Oliver Kapanen onnistuivat ensimmäisellä kaksikymppisellä. Itävalta pääsi jälkimmäisellä puoliskolla selvästi paremmin peliin mukaan. Otetaan hetki happea ja jatketaan.