Vakio 1 tulokset ja voitonjako


Lotosta ja muista tuuripeleistä poiketen vakiossa on mahdollista voittaa taitoa apuna käyttäen. Otteluiden lopputuloksen oikein veikkaaminen on huomattavasti helpompaa kuin Onnettaren kosiskelu, mutta siihen tarvitaan toki aimo annos tietämystä sekä veikattavan lajin aktiivista seuraamista. Toki 13 oikein -tuloksen saaminen on erittäin vaikeaa ja epätodennäköistä, vaikka pelaaja olisi kävelevä urheilutietosanakirja.


Vakioveikkaus tarjoaa tätä nykyä jalkapallossa suosituimpia sarjoja kuten esimerkiksi Suomen että Englannin sarjat. Suomen suosituimpina kohteina ovat Veikkausliiga, Ykkönen ja Kakkonen, mutta näiden suosiota ei oikeastaan voi edes verrata Englannin sarjojen suosioon. Perinteinen lauantain Vakioveikkaus, jossa on 13 kohdetta, on ollut vuosia ylivoimaisesti suosituin. Tätä kutsutaan myös nimellä Vakio1, ja se vetää eniten betsaajia nimenomaan silloin, kun Englannin jalkapallokausi on meneillään. Vaikka monet Englannin sarjapelit ovatkin siirtyneet maksullisten kanavien taakse, täytellään kuponkeja silti yhä tiuhaan tahtiin, mikä kertoo sen suosiosta.

Jos siis haluat tietää kuinka voittaa vakiossa, kannattaa opetella käyttämään jonkinlaista järjestelmää tai haravaa. Tämä pätee varsinkin pienillä summilla pelatessa. Hyvä idea on myös seurata omaa onnistumista tilastojen avulla. Katso, montako peliä saat viikoittain keskimäärin veikattua oikein – sekä perusrivissäsi että järjestelmässä. Jos onnistut saamaan perusrivin osalle jatkuvasti noin 10 oikein, voit muutamalla järjestelmän lisämerkillä alkaa saada aikaan jo todella hyviä tuloksia.

Vakio 1 tulokset, kohteet ja vihjeet

Suomessa on voitettu vakioveikkauksessa useita miljoonaluokan voittoja. Suurin vakioveikkausvoitto Suomessa oli miljoona euroa, joka jaettiin kierroksella 7 vuonna 2021. Vakioveikkaus tarjoaa mahdollisuuden suuriin voittoihin, kun veikkaaja onnistuu saamaan useita oikeita tuloksia.

Vakioveikkaus tulokset löytyvät aina kierroksen päättymisen jälkeen sekä Veikkauksen omilta sivuilta, että myös YLE Teksti TV:n sivuilta. Veikkauksen sivuilta löytyy myös edellisten viikkojen tulokset.

Suomessa on veikattu jalkapallotuloksista 80 vuoden ajan Vakioveikkauksessa. Sen kunniaksi lauantai-Vakiossa on tavoiteltu miljoonan euron pottia syksystä lähtien. Nyt tärppäsi.

Helsinkiläinen nettipelaaja veikkasi järjestelmäpelillä 13 oikein ainoana pelaajana kierroksella 7/2021. Miljoonan voittopotti on Veikkauksen ensimmäisen pelin, Vakioveikkauksen historian suurin.


Vakioveikkaus - Tulokset tänään, kohteet ja vihjeet - Vakio 1 ..

Vakioveikkaus eroaa esimerkiksi Pitkävedosta siinä, että Vakioveikkauksessa kaikkien veikkausten ei tarvitse osua oikeaan. Perinteisessä 13 kohteen Vakiossa pääset voitoille usein jo niin, että veikkaat 10-13 kohdetta oikein. Voittojen suuruus riippuu kuitenkin siitä, mitä enemmän oikein arvattuja rivejä on. Mitä enemmän täysin oikein arvattuja rivejä siis on, sitä vähemmän voittoa yksi oikein veikattu kohde tuo. Vakioveikkaus eroaa pitkävedosta siinä, että kierroksella olevista otteluista on pakko tehdä oma veikkaus kun taas pitkäveto sallii keskittymisen yksittäisiin kohteisiin.

Vakio tulokset & Vakio 1 tulokset

Aiemmin Vakio-kuponkeja täyteltiin lähimmällä kioskilla, seurantaa pystyi ihmettelemään teksti-tv:ssä ja aamun sanomalehdistä löytyivät Vakioveikkaus tulokset. Tänä päivänä paperilappusten täyttäminen ja seuraavan päivän sanomalehden odottaminen on kuitenkin historiaa, sillä kaikki toiminta tapahtuu internetin ihmeellisessä maailmassa.

Vakioveikkaus 12 Oikea rivi: 1..

13 kohteen Vakiossa on yhteensä neljä voittoluokkaa, jotka ovat 10, 11, 12 ja 13 oikein. 12 kohteen Vakiossa voittoluokkia on puolestaan kolme, 11 ja 10 kohteen Vakiossa sen sijaan kaksi. Voittoluokkien voittosummat määräytyvät pelikierroksen kokonaisliikevaihdon mukaisesti eli mitä enemmän kyseisellä kierroksella on ollut pelaajia, sitä suuremmaksi kyseinen Vakioveikkaus voittopotti kohoaa.

Vakioveikkauksen kaikkien aikojen potti Helsinkiin -katso oikea rivi

Vakioveikkauksessa on useita erilaisia pelimuotoja, joista tyypillisin on 13 kohteen vakioveikkaus. Voittosumma ja voitonjako riippuvat usein siitä minkälaiset ovat vakioveikkauksen tulokset. Tässä 13 kohteen Vakiossa voittoluokkiin kuuluvat 13,12,11 ja 10 oikein. 13 kohteen vakioveikkauksessa on erilaisia mahdollisia vakiorivejä 1539 323 kappaletta. Todennäköisyys saada mikä tahansa voittava tulos yhdellä rivillä on noin 1:607.

Vakioveikkaus – Tulokset tänään, kohteet ja vihjeet – Vakio 1 ..

Vakio on erittäin vaikea pelimuoto, ja sen pelaaminen vaatii ymmärrystä ja harkintaa. Pienillä järjestelmillä osumistodennäköisyydet 13 oikein -tulokselle voivat olla hyvin pieniä, joten realistiset odotukset ovat tärkeitä.