Treeneissä käytetään varusteina nyrkkeilyhanskoja ja hammassuojia.
Espoossa Keran Halleilla iskettävässä Scandindinavian Showdown -illassa isketään kymmenen ammattinyrkkeilyottelua. Elite Boxingin ottelijoista mukana on myös Keni Aliu. Suomalaisten lisäksi kehässä nähdään Ruotsin ja Norjan nousevat ammattilaislupaukset.
Espoossa 16. marraskuuta pidettävässä Scandinavian Showdown -ammattinyrkkeilyillassa nähdään aiemmin julkaistujen Ilari Kujalan, Keni Aliun ja Elias Okkosen lisäksi suomalaisista ainakin myös paidattomina debytoivat Korede Lawrence ja Sampo Sahlberg.
Ilari ”Loverboy” Kujala, 28, pyrkii ottamaan ison askeleen urallaan eteenpäin 16. marraskuuta Espoossa, kun hän kohtaa espanjalaisen Ayoub Zakarin, 25, uransa ensimmäisessä kahdeksaneräisessä ottelussa Espoossa Elite Boxing Scandinavian Showdown -ammattinyrkkeilyillassa.
19.30 olympiatyylin nyrkkeily, aikuiset
Elite Boxingin Scandinavian Showdown-ammattinyrkkeilyillassa Espoossa isketään peräti 10 ammattinyrkkeilyottelua mikäli viime hetken peruutuksillta vältytään.
Lawrence ja Sahlberg kohtaavat nelieräisessä ammattinyrkkeilyottelussa, jonka painorajaksi on sovittu 64 kiloa. Potkunyrkkeilyn seitsenkertaisen Suomen mestarin kotipaikkakunta Korede Lawrencen kotipaikkalunta on Mäntsälä. Hän on ollut yhden otteluvoiton päässä potkunyrkkeilyn EM- ja MM-mitaleista.
Elite Boxingin toinen tappioton tallinyrkkeilijä Ilari Kujala kohtaa ensimmäisessä kahdeksan eräisessä ottelussaan Espanjan kyvykkään Ayoub Zakarin, joka on iskenyt kanveesille mm. Espanjan ja Ranskan mestarit. Scandinavian Showdown -tapahtuman kymmenessä ottelussa nähdään myös Ruotsin ja Norjan kovimmat ammattinyrkkeilylupaukset.
Lopez Lopezia valmentaa 72-vuotias kuubalainen valmentajalegenda Francisco Perez-Nieves, joka myös saapuu Suomeen. Perez-Nieves on aiemmin työskennellyt Kuubassa kaksinkertaisen olympiavoittajan Hector Vinentin ja myöhemmin ammattinyrkkeilyn puolella erinomaisesti menestyneen Diosbelys Hurtadon kanssa. Perez-Nievesin valmennettaviin Puolassa kuuluu myös korkealle arvostettu ylemmän keskisarjan nyrkkeilijä Ihosvaby Rafael Garcia (14-0).
Nyrkkeilyn raskaan sarjan kiistaton mestaruus ratkesi
Nyrkkeilyn historia ulottuu aina 1600-luvulle asti, kun Englannissa miekkailukouluissa alettiin harjoitella myös aseetonta itsepuolustusta. Nyrkkeily onkin yksi vanhimmista urheilulajeista ja sillä on vuosituhansien perinteet, vaikka ajan mittaan lajin säännöt ovatkin muuttuneet moneen kertaan. Suomessa nyrkkeily alkoi 1900-luvun alkupuolella ja olympialaisissa nyrkkeily on ollut vuodesta 1904 lähtien.
Nippon Sportistä löytyy laaja valikoima nyrkkeilyvarusteita
Kiinnostuitko nyrkkeilystä? Varaa paikkasi syksyn 2022 peruskursseille Yhdellä osallistumismaksulla saat pääsyn kaikkien lajien peruskursseille, jolloin voit käydä testaamassa, mikä lajeista olisi juuri sinulle sopivin!
Ylen uutiset aiheesta ”Nyrkkeily” nopeasti ja luotettavasti.
Varusteiksi riittävät t-paita ja shortsit / trikoot. Myös paini- tai nyrkkeilytossut voi ottaa halutessaan mukaan. Oman nyrkkeilyhanskat kannattaa hankkia pian heti harrastuksen aloittamisen jälkeen. Jatkoryhmään siirryttäessä suositellaan myös hammassuojia ja kypärää.
Nyrkkeilyn SM 2023 finaalit ja ammattilaisilta
Harrastus tarjoaa erinomaisen tavan kasvattaa lihaskuntoa sekä parantaa kehon koordinaatiokykyä. Lasten ja nuorten harjoituksissa tähdätään lisäksi ketteryyttä, fyysistä suorituskykyä sekä sosiaalisia perusvalmiuksia kehittävään harjoitteluun. Tekniikkaharjoittelun lisäksi harjoituksiin kuuluvat oleellisena osana erilaiset pelit ja leikit. Nyrkkeily on monipuolinen liikuntamuoto, jonka voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa. Kilpailusta kiinnostuneet voivat tutustua tarkemmin Ahjon kilpailumahdollisuuksiin -sivulla.
Kuinka yhdistää nyrkkeily ja kuntosaliharjoittelu tehokkaasti
- Hieno saada jätti-iltaamme mukaan etukäteen vaikeasti veikattavissa oleva suomalaiskohtaaminen ammattinyrkkeilysäännöin. Nähtäväksi jää kumpi ottelijoista sopeutuu paremmin esimerkiksi kahdeksan unssin pikkukintaisiin, Elite Boxingin promoottori Asse Hokkanen kertoo.
Crest tarjoaa nyrkkeilyvalmennusta aina lapsista aikuisiin
Ammattinyrkkeilyssä tappioton suomalaislupaus Keni Aliu, 25, on uransa ylivoimaisesti kovimman haasteen edessä 16. marraskuuta Elite Boxingin peräti kymmenen ammattilaisottelun jätti-illassa, kun hän ottaa mittaa Kuuban Cristian Norges Lopez Lopezista, 23.