VPS vs HJK live score, H2H and lineups


Hietalahden Lemonsoft Stadionilla todistettiin todellinen viihdepläjäys, kun VPS ja HJK ottivat yhteen Veikkausliigan Mestaruussarjan toisella kierroksella. Vahvasti pelannut Vepsu olisi jopa ansainnut enemmän pelistä esityksellään, mutta tällä kertaa vaasalaiset joutuvat tyytymään pistejakoon 1-1 tasapelin myötä.


HJK tulee jälleen kierrättämään kokoonpanoaan europelin jäljiltä tuntuvasti. Juuri VPS:stä maanantaina Klubiin siirtynyt Roni Hudd ei ole vielä kokoonpanossa, koska hän debytoi sinivalkoraidoissa tänään lauantaina HJK Klubi 04:n matsissa Keravalla. Ykkösen runkosarjan päätöskierroksen ottelu PKKU–Klubi 04 alkaa klo 15.

Viime viikonloppuna VPS jakoi pisteet Lahdessa maalittomalla tasurilla. Miinuspuolelle vaasalaiset kirjasivat hyökkääjädebytanttinsa Emmanuel Oguden ulosajon, joka pitää hänet sivussa HJK-pelistä. Lisäksi maalipörssin kärkinimi Mads Borchers on kyennyt pelaamaan heinäkuun alun jälkeen vain yhdessä ottelussa.

VPS-HJK 1-1 | Veikkausliiga 20.9.2024

Toisella jaksolla Vepsu ei suostunut jäämään altavastaajan rooliin, ja pyrkikin hakemaan tasoitusmaalia nälkäisesti. Raidan pallollinen peli toimi hyvin, ja aihioita maalintekoon nähtiin useampia HJK:n päädyssä. Tasoitusosuma nähtiin viimein 72 minuutilla, kun loistavan kulman antanut Joonas Vahtera löysi keskityksellään Samuel Lindemanin HJK-maalin takatolpalta, jonka kuolettava pusku painui vastustamattomasti ohi Thijmen Nijhuisin. Hyvän momentumin päälle puskenut VPS pyrki loppuun asti hakemaan voittomaalia, mutta vaasalaisyleisön harmiksi sitä ei perjantain pimenevässä illassa valitettavasti nähty. Loppuvihellyksen jälkeen pisteet tasattiin joukkueiden kesken 1-1.

Vaan eipä mennä asioiden edelle, sillä VPS on ollut HJK:lle viime kohtaamisissa kinkkinen kaveri. Viime syksynä HJK:n mestaruuslippikset jäivät Hietalahden stadionilla vielä pahvilaatikkoon, kun Vepsu varmisti upealla viime hetken voittomaalillaan pronssin ja jätti HJK:n mestaruusjuhlat vietettäväksi vasta viimeisessä pelissä pari viikkoa myöhemmin.

Mikäpä olisikaan parempi startti viikonlopulle kuin napsauttaa Ruutu voitokkaasti käyntiin perjantaina klo 19.45? VPS vs HJK20.9. klo 20.00Veikkausliiga – Lemonsoft Stadion E12-tie…

Mikäpä olisikaan parempi startti viikonlopulle kuin napsauttaa Ruutu voitokkaasti käyntiin perjantaina klo 19.45? VPS vs HJK20.9. klo 20.00Veikkausliiga – Lemonsoft Stadion E12-tie…


Veikkausliiga: VPS - HJK. Lechia Gdansk - Widzew Lodz.

Mikäpä olisikaan parempi startti viikonlopulle kuin napsauttaa Ruutu voitokkaasti käyntiin perjantaina klo 19.45? VPS vs HJK20.9. klo 20.00Veikkausliiga – Lemonsoft Stadion E12-tie…

Vaasa VPS vs HJK Helsinki Head to Head History

Veikkausliigan kärkijoukkueet kohtaavat Töölön aurinkoisessa illassa. HJK–VPS Pe 17.5. klo 18:00 Veikkausliiga – Bolt Arena, Helsinki Ihana perjantai! Töölöön ennakoidaan…

Veikkausliiga Showdown: VPS vs HJK ennakko ja ennusteet

Veikkausliigan kärkijoukkueet kohtaavat Töölön aurinkoisessa illassa. HJK–VPS Pe 17.5. klo 18:00 Veikkausliiga – Bolt Arena, Helsinki Ihana perjantai! Töölöön ennakoidaan…

HJK jäi tasapeliin VPS:n kanssa

Veikkausliigan kärkijoukkueet kohtaavat Töölön aurinkoisessa illassa. HJK–VPS Pe 17.5. klo 18:00 Veikkausliiga – Bolt Arena, Helsinki Ihana perjantai! Töölöön ennakoidaan…

Form and head to head stats HJK Helsinki vs VPS

VPS pelaa runkosarjan viimeisen ottelunsa tulevana sunnuntaina kotikentällään, kun HJK saapuu Raidan vieraaksi Hietalahden Lemonsoft Stadionille. Sunnuntain kierroksella on jälleen kovat panokset, ja voitolla VPS olisi jälleen askeleen lähempänä liigan mitalisijoja.

HJK-VPS 2-0: Hallittu kotivoitto

Ottelu oli avauspuoliajan jälkeen HJK:n käsissä, kun Lee Erwin vei vieraat johtoon. Toisella puoliajalla VPS oli kuitenkin kuskin paikalla ja sai lopulta ansaitun tasoituksen, kun uransa ensimmäisen jalkapalloliigamaalin tehnyt Samuel Lindeman puski vaasalaisten osuman.

HJK-VPS 2-0: Hallittu kotivoitto

VPS janoaa edelleen omaa paikkansa liigan mitalisijakilpailussa, ja voitto HJK:sta sunnuntaina olisi merkittävä pistesaalis myös tätä ajatellen. Raita onnistui kaatamaan Klubin alkukaudella vieraskentällä lukemin 1-2 loistavalla pelillisellä suorituksella, mutta viime aikoina kovia pistesaaliita liigassa kerännyt HJK tulee olemaan Vepsulle äärimmäisen vaikea vastustaja. Mainittakoon kuitenkin se, että Lemonsoft Stadionin mustavalkoinen taika on edelleen elossa, ja viime kauden lokakuisen HJK-kotipelin tapaan yleisö sekä joukkue pystyvät yhdessä mihin tahansa. Vaikka jopa yksi piste varmistaisi Raidan paikan mestaruussarjassa, Raita hakee ottelusta täyttä kolmea pistettä, niin kuin jokaisesta pelistä tähänkin asti.