Suomen parhaat frisbeegolfradat | Hertzin matkassa


UDisc vertaili sovellukseensa kirjattujen pelattujen frisbeegolfkierrosten määrää eri maiden välillä. Ahvenanmaa ja Suomi komeilevat tilaston kärjessä, kun kierrosten lukumäärä suhteutetaan maiden asukaslukuun.


Frisbeegolfia voit harrastaa menemällä suoraan frisbeegolfradalle. Tarvitset vain frisbeekiekkoja (aloittelija pärjää 1 - 3 erilaisella kiekolla). Vapaa-aikatoimella on perus frisbeekiekkoja, joita voi lainata.

Vaikka Frisbeegolf on kilpaurheilua ja suomalaisia frisbleegolfareita näkee aivan maailman huipulla, Frisbeegolf on myös hauska ja mukava laji harrastajalle, eikä sitä tarvitse pelata veren maku suussa. Oman heittueen toisten pelaajien kannustaminen ja muidenkin radalla olevien pelaajien hyvistä heitoista ilahtuminen kuuluu tähän lajiin. Tärkeintä frisbeegolfkierroksella onkin tuloksen sijaan hauskanpito, joka saattaa tuoda tullessaan niitä kaikkein parhaimpia onnistumisia myös tuloksellisesti!

Frisbeegolf Suomi 24/7 Disc Golf

Vuonna 2018 frisbeegolfratoja oli PDGA:n tilastojen mukaan noin 7500 − vuodesta 2000 ratojen määrä oli kasvanut kolminkertaiseksi. Radoista lähes 5600 sijaitsee Yhdysvalloissa. Suomessa ratoja oli vuonna 2018 noin 650 ja Ruotsissa noin 200, muualla Euroopassa ja Kanadassa noin 100 kummassakin. Joulukuussa 2014 Suomessa oli 427 rataa ja vuoden 2015 lopussa jo 500. PDGA:n lisenssijäseniä on 18 000, mutta lajia säännöllisesti harrastavien määräksi arvioidaan 500 000. Yhdysvallat on lajin suurvalta muutenkin kuin ratojen määrässä. Pelaajia, joiden rating on 1 000 tai yli, oli 18.12.2012 päivitetyn listan mukaan 230. Heistä 188 oli Yhdysvalloista, Ruotsista 15 ja Suomesta 14, muista Euroopan maista (Saksa, Tanska, Norja, Sveitsi, Ranska, Belgia) yhteensä 6. Lisäksi samaan kategoriaan kuului 4 pelaajaa Japanista, 2 Kanadasta ja 1 Australiasta.

Frisbeegolfrata koostuu väylistä, joista kunkin pelaaminen aloitetaan avauspaikalta eli tiiltä ja päättyy . Frisbeegolfradat ovat tyypillisesti 9- tai 18-väyläisiä (täysimittainen rata on 18 väylää) Radat ovat tyypillisesti puustoisilla alueilla, joiden vaihteleva maasto tarjoaa luonnollisia esteitä kiekon lentoradalle. Nämä esteet ovat olennainen osa peliä, joten pelaajien ei tule muuttaa näitä esteitä vähentääkseen väylän haastavuutta. Pelaaminen on lähes kaikilla radoilla ilmaista.

Sivustomme frisbeegolfradat osiosta löydät tulevaisuudessa myös useita eri oppaita Suomen parhaiden frisbeegolf kaupunkien radoista, majoituksista ja muista fribareissuun liittyvistä asioista. Tällä hetkellä voit jo lukea kattavan !

Maiden välisessä vertailussa eniten pelattuja kierroksia asukaslukuun suhteutettuna pelattiin Ahvenanmaalla. Muutamassa kuukaudessa yli 10 uuden frisbeegolfradan rakentamista Ahvenanmaalle vuoden 2020 aikana voidaan pitää menestystarinana, jonka onnistumista alleviivaa tilasto, jonka mukaan vuonna 2021 Ahvenmaalla pelattujen kierrosten lukumäärä ylitti asukkaiden lukumäärän, ainoana koko maailmassa.


Verkkopalvelu frisbeegolfista kiinnostuneille.

Frisbeegolfista kiinnostuneille Disc Golf Team Finland tarjoaa yhteisöllisen tavan seurata suomalaisten huippupelaajien matkaa ympärivuotisesti ja tehdä siten lajin seuraamisesta yhä helpompaa.

Suomalaiset Frisbeegolf Valmistajat

Kun olet löytänyt frisbeegolfradan, ainoat pelivälineet mitä tarvitset mukaasi ovat säähän sopiva ulkoiluvaatetus ja kengät, sekä tietenkin frisbeegolfkiekon. voi tuntua hankalalta, sillä lajin suosion vuoksi kiekkovalikoimat ovat kasvaneet todella valtaviksi. Aloittelevalle frisbeegolfharrastajalle suosittelemme yhtä tai kahta mahdollisimman helposti hallittavaa kiekkoa. Yhdelläkin pärjää lajiin tutustumisessa vallan mainiosti. Sivustomme löydät hyviä vinkkejä, mikä kiekko voisi olla sinulle sopiva ensimmäinen hankinta.

Frisbeegolf on yksi maamme suosituimmista urheilulajeista

Suomessa on useita satoja liitokiekkogolfratoja. Radat voidaan ryhmitellä vaikeuden (kirjainlyhenteet) ja varustelun (numerot 1–3) mukaan. Vaikeimpia ovat vähintään 18 maalikorin kilpatasoiset radat (A-luokka: AAA1, AA1, AA2, AA3, A1, A2 ja A3; väylien pituus 50–300 metriä). Niitä helpompia ovat eritasoiset 9–17 maalikorin harrastajaradat (B-luokka: BB1-B3; väyläpituus 50–150 m). Näille molemmille pääluokille on määritelty radan läpikäyntiin vaadittava ihanneheittomäärä eli par-arvo. Lisäksi väyliä voidaan luokitella vähintään 7 korin aloittelijaratoihin (C-luokka; väylät pääsääntöisesti alle 75 m) ja 3–6 korin koululaisratoihin (D-luokka). A-luokan ratoja oli kesän 2016 alkaessa Suomessa yli 120 kappaletta, B-luokan ratoja yli 130, C-luokan ratoja yli 140 ja D-luokan ratojakin kymmeniä. Vuonna 2021 Suomessa oli yli 800 frisbeegolfrataa, pelattuja kierroksia noin 5 miljoonaa sekä rekisteröityjä seuran jäseniä 10 188. Samana vuonna Suomen kunnista vain kolmella ei ollut rajojensa sisällä frisbeegolfrataa.

Tiesitkö, että Suomessa ratoja on jo yli 800 kappaletta

Suomessa frisbeegolfin pelaaminen on mahdollista lähes jokaisessa Suomen kunnassa. Viimeisimmän tilaston mukaan Suomessa oli kolme kuntaa, joista ei löytynyt frisbeegolfrataa. Kaikki Suomen frisbeegolfradat löytyvät helposti verkkosivulta. Kyseiseltä sivulta voit hakea frisbeegolfratoja kätevästi vaikkapa oman paikkakuntasi nimellä. Aloittelijalle sopiva rata sijaitsee melko avoimella alueella, kuten puistossa, ja siinä on lyhyitä väyliä.

Frisbeegolfin historia ja nousu Suomessa

Jos Ahvenanmaalla pelattiin 1231 kierrosta tuhatta asukasta kohden, vaikuttaa tilastossa toiseksi tulleen Suomen lukumäärä 217 kierroksellaan ehkä vaatimattomalta. Lähelle Suomen lukemaa yltää tilastoissa kuitenkin vain kaksi maata; kolmantena oleva Norja (198) ja neljäntenä tilastoissa oleva Islanti (193). Huomionarvoisinta UDiscin tilastossa onkin se, että top 5 -maat erottuvat tilastossa selkeästi muista maista, ja ne ovat kaikki Pohjoismaihin kuuluvia. Ruotsi sijoittuu viidenneksi (108), Viro (64) ja Tanska (50) pitävät kuudetta ja seitsemää sijaa, ja Yhdysvallat komeilee tilastossa vasta kahdeksantena (35).