Veikkaus: Lotto, Keno, Pitkäveto ja muut pelit verkkokaupasta


Veikkauspeleillä tarkoitetaan edellä mainitun säännöksen 3 kohdan mukaan muita kuin 2 kohdassa tarkoitettuja rahapelejä, joissa pelaajalla on mahdollisuus osallistua urheilu- tai muun kilpailun, myös hevoskilpailun tapahtumia tai tuloksia koskevien arvausten taikka numeroiden, merkkien tai muiden tunnusten arpomisen perusteella voittojen jakoon.


Edellä mainitun korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen ja arpajaislain esitöiden mukaan vedonlyönti- ja veikkauspeleistä saatavat voitot määräytyvät aina osittain sattuman perusteella. Vedonlyönti- ja veikkauspeleissä henkilö ei itse osallistu varsinaiseen peliin tai muuhun vedonlyönnin tai veikkauksen kohteena olevaan tapahtumaan, vaan hän esittää arvauksen pelin lopputuloksesta tai muusta vedonlyönnin kohteena olevasta yksityiskohdasta. Tulon saaminen ei siis perustu henkilön omaan toimintaan ja taitoon vastaavalla tavalla kuin tulon hankkiminen vakaassa tulonhankkimistoiminnassa. Tulonhankkimistoiminnan verotusta on käsitelty tarkemmin ohjeessa . Osittain sattumaan perustuva tulojen saaminen ei ole luonteeltaan TVL:n mukaan verotettavaa tulonhankkimistoimintaa, vaikka myös niitä verotetaan tuloverolain mukaan.

Toinen yleinen kritiikin aihe on Veikkauksen keskittyminen liikaa tuottojen kasvattamiseen vastuullisuuden sijaan. Veikkauksen tuotto-odotusta on nostettu joka vuosi. Rahapelaamiseen kulutetun rahan määrää tarkasteltaessa Suomi on kärkimaita Euroopassa. Yli 500 000 suomalaista pelaa rahapelejä niin paljon, että voidaan puhua riskikulutuksesta.

Rekisteröintipaikka: Helsinki, Suomi.

EU/ETA-alueen ulkopuolella järjestetystä vedonlyönnistä ja veikkauksesta saadut tulot (voitot) ovat veronalaista ansiotuloa (TVL 29 §:n 1 momentti ja 61 §:n 1 momentti). Tulo katsotaan sen verovuoden tuloksi, jona se on nostettu, merkitty verovelvollisen tilille tai muutoin saatu vallintaan (TVL 110 §:n 1 momentti). Tulot ovat veronalaisia riippumatta siitä, maksetaanko ne suomalaiselle vai ulkomaiselle pankkitilille. Tulo on verotettavaa tuloa myös silloin, jos verovelvollinen voi sen halutessaan nostaa, siirtää pelitililtä pankkitilille tai muuttaa käteiseksi. Tulo on veronalaista, vaikka verovelvollinen ei nostaisikaan saamaansa voittoa vaan käyttäisi sen uuteen peliin. Tulon verotusta ei siis voi myöskään lykätä jättämällä varat pelitilille.

Suurimman voiton saat tietenkin veikkaamalla kaikkien otteluiden tulokset oikein, mutta voitat jo ”yhtä vaille” -tuloksella, eli kolme neljästä oikein tai kaksi kolmesta oikein. Neljän kohteen monivetoa kutsutaan nimellä ”supermoniveto”.