Vuoden 2024 EU-vaalien tulokset


Vaalien tuloksen määräytymisessä käytetään ns. d'Hondt'in laskentamenetelmää, jonka mukaan laskennan ensimmäisessä vaiheessa lasketaan kunkin ryhmittymän eli


Vaalipiirilautakunnan ennakkoäänten laskentaa, tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista koskevissa kokouksissa samoin kuin vaalilautakunnan laskentakokouksessa saavat olla läsnä puolueiden ja valitsijayhdistysten vaaliasiamiehet tai heidän valtuuttamansa henkilöt sekä oikeusministeriön valtuuttamat vaalitarkkailijat.

Vaalipiirilautakunta vahvistaa vaalien koko tuloksen vaalipiirissä vaalipäivää seuraavana keskiviikkona viimeistään kello 18 aloitettavassa kokouksessaan ja kirjoittaa valtakirjat uusille kansanedustajille.

Eduskuntavaalien tuloksen laskenta

Vaalien alustava tulos selviää jo vaalipäivän iltana. Vaalihuoneistojen sulkeuduttua kello 20 vaalitietojärjestelmään siirretty ennakkoäänestyksen tulos annetaan julkisuuteen. Sen jälkeen vaalitietojärjestelmään siirretään vaalilautakuntien alustavat laskelmat sitä mukaan kuin ne vaalipäivän iltana valmistuvat. Yleensä alustava tulos on kokonaisuudessaan selvillä viimeistään kello 23. Suurimmissa vaalipiireissä, erityisesti Uudenmaan vaalipiirissä, alustavan tuloksen saaminen saattaa kuitenkin kestää myöhempäänkin.

Heti tämän jälkeen vaalilautakunta ilmoittaa kunnan keskusvaalilautakunnalle ehdokkaiden saamat äänimäärät eli vaalien tuloksen kyseisessä äänestysalueessa. Kunnan keskusvaalilautakunta puolestaan välittää tulokset oikeusministeriön vaalitietojärjestelmän keskitettyyn laskentajärjestelmään.

Heti tämän jälkeen vaalilautakunta ilmoittaa kunnan keskusvaalilautakunnalle ehdokkaiden saamat äänimäärät eli vaalien tuloksen kyseisessä äänestysalueessa. Kunnan keskusvaalilautakunta puolestaan välittää tulokset oikeusministeriön vaalitietojärjestelmän keskitettyyn laskentajärjestelmään.

Helsingin vaalipiirilautakunta vahvisti europarlamenttivaalien koko maan tuloksen ja kirjoitti 15 valituille valtakirjat keskiviikkona 12.6. Euroopan parlamentin uusi toimikausi alkaa virallisesti tiistaina 16.7.2024.


HOK-Elannon edustajiston vaalien 2024 tulokset ovat nyt selvillä

Vaalipiirilautakunnan ennakkoäänten laskentaa, tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista koskevissa kokouksissa samoin kuin vaalilautakunnan laskentakokouksessa saavat olla läsnä puolueiden ja valitsijayhdistysten vaaliasiamiehet tai heidän valtuuttamansa henkilöt sekä oikeusministeriön valtuuttamat vaalitarkkailijat.

Valtuuskunnan vaalien tulokset julkaistaan tiistaina 22.10

Helsingin vaalipiirilautakunta vahvistaa europarlamenttivaalien koko tuloksen vaalipäivää seuraavana keskiviikkona viimeistään kello 18 aloitettavassa kokouksessaan ja kirjoittaa valtakirjat valituille EP:n jäsenille.

Europarlamenttivaalien tuloksen laskenta

Vaalien alustava tulos selviää jo vaalipäivän iltana. Vaalihuoneistojen sulkeuduttua kello 20 vaalitietojärjestelmään siirretty ennakkoäänestyksen tulos annetaan julkisuuteen. Sen jälkeen vaalitietojärjestelmään siirretään vaalilautakuntien alustavat laskelmat sitä mukaan kuin ne vaalipäivän iltana valmistuvat. Yleensä europarlamenttivaalien alustava tulos on kokonaisuudessaan selvillä noin kello 22-23.

Eduskuntavaalien vahvistetut tulokset nyt verkossa

Europarlamenttivaalien tuloksen laskennan pääperiaate on, että ensimmäisessä vaiheessa äänet lasketaan kussakin vaalipiirilautakunnassa erikseen ja laskennan tulos ilmoitetaan Helsingin vaalipiirilautakunnalle, joka sitten laskennan toisessa vaiheessa yhdistää kaikkien vaalipiirien tulokset koko maan tulokseksi.

Teollisuusliiton liittokokousvaalien tulokset vahvistettu

Valituiksi tulivat alla olevassa luettelossa mainitut henkilöt. Tarkemmat vaalitulokset äänimäärineen löytyvät (kirjautuminen edellyttää tunnuksia).

Eduskuntavaalien tulokset verkossa 2.4. klo 20 alkaen

- Ensinnäkin haluan onnitella kaikkia valtakirjan saaneita valtuutettuja. Tekemistä riittää. Metsäasiat ovat vahvasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja puumarkkinoilla on hyvä veto. Metsänomistajien edunvalvontaan ja palveluiden kehittämiseen saadaan vaalien tuloksena myös merkittävä joukko uusia, toivottavasti innokkaita, ihmisiä meidän konkareiden joukkoon, MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola onnittelee.