5. Live-vetojen voitot maksetaan yleensä heti


Jos löydät livevedonlyöntilistasta koripallo-ottelun, jossa joukkueiden pisteet ovat ensimmäisen kahden neljänneksen jälkeen 42–40, muodostuu sinulle heti selkeä kuva tasaväkisestä ottelusta. Kertoimena saattaa kuitenkin olla esimerkiksi 5,00 kummalla tahansa näistä joukkueista. Ei siis tunnu lähtökohtaisesti kovinkaan hölmöltä sijoittaa vaikkapa 10 euroa joukkueelle, joka on valmiiksi kahden pisteen johdossa. Jos joukkue häviää, häviät 10 euroa, mutta jos joukkue voittaa, saat voittoa 40 euroa sekä oman panoksesi takaisin. Jos siis löydät useampiakin tällaisia otteluita, voit tehdä samanlaisia vetoja peräti 5 ja jäät silti vähintään omillesi, jos yksikin vedoista osuu kohdalleen.


Astetta parempi idea saattaakin olla lyödä livevetoja lajeihin, joissa otteluiden voimasuhteet näkee selkeämmin suoraan käynnissä olevan ottelun tilastoista. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi tennis, koripallo ja lentopallo.

Live-veto, eli live-vedonlyönti tarkoittaa reaaliaikaista vedonlyöntiä netin vedonlyöntisivuilla. Live-veto mahdollistaa vedon lyömisen jo ottelun ollessa käynnissä ja live-vedonlyöntiä pidetään yleisesti kaikista jännittävimpänä ja nopeatempoisimpana vedonlyönnin muotona.

Live vedoissa lyöt vetoa reaaliaikaisesti samalla kun seuraat matsia

Live-vedonlyönti, joka tunnetaan englanniksi myös nimellä in-play betting, on vedonlyöntimuoto, jonka avulla voit lyödä vetoa käynnissä olevista otteluista. Liveveto tarkoittaa, että voit asettaa reaaliaikaisia vetoja erilaisiin tapahtumiin, kuten jalkapallo-, koripallo- ja tennisotteluihin.

Ei kannata kuitenkaan masentua jos oma live-veto karahtaa viime hetken satunnaisten tapahtumien takia esimerkiksi alempien sarjojen jalkapallo-ottelussa. Satunnaisuudet kuuluvat osaksi live-vetoa ja pelaajan on hyväksyttävä se, että joskus nämä sattumat voivat pilata juuri sen oman live-vedon.

Anna siis itsellesi hetki aikaa ja haukkaa vaikka raitista ilmaa ottelun päätteeksi vedon lopputuloksesta riippumatta, niin pystyt analysoimaan vähän myöhemmin omaa tekemistä huomattavasti objektiivisemmin ja paremmin, jolloin tulevaisuus live-vetojen parissa tulee varmasti olemaan hyvä. Muista siis hyvä ja rauhallinen jälkianalyysi, tee huomioita ja muistiinpanoja ja hyödynnä niitä tulevaisuudessa.

Livevedon kertoimet muuttuvat reaaliajassa pelin kulun mukaan. Muuttuvat kertoimet antavat sauman uusien mahdollisuuksien hyödyntämiseen niiden ilmaantuessa. Voit reagoida muuttuviin olosuhteisiin ja tehdä reaaliaikaisia vetopäätöksiä ottelun aikana.


Liveveto – seuraa ottelua ja aseta vetoja | Ninja Sports

Parasta harjoitusta aloittelevalle live-veikkaajalle on siis katsoa otteluita, muodostaa erilaisia skenaarioita mahdollisista ottelutapahtumista ja miettiä miten niihin reagoida. Pidä aina tarkkaa kirjaa lyödyistä live-vedoistasi ja analysoi vetoja sekä sitä miten ottelun tapahtumat vaikuttivat pelipäätökseesi vaikka veto osuisikin. Ajatustyö on tärkeää myös pelien jälkeen, joten pidä taukoja otteluiden välissä äläkä turhaan yritä työstää liian pitkiä päiviä live-vetojen parissa. Sopivat tauot ja lepo ovat tärkeää, että ottelun aikana mieli on vireimmillään ja reagoit asioihin oikein.

Katso livekohteet ja parhaat kertoimet.

Jos on valmistautuminen tärkeä osa live-vedonlyöntiä, niin totta kai jo mainittu nopea reagointi ja päätöksenteko ottelun aikana on niin ikään erittäin tärkeässä osassa voittavaa live-toimintaa. Älä lyö sokkona vetoja vaan siksi, että jotain erikoista tapahtui ottelussa vaan pysy aiemmin muodostamassasi käsikirjoituksessa ja siinä mitä olet ennen ottelua kuvitellut joukkueiden tasoeroista ja muusta.

Liveveto vihjeet ilmaiseksi | Kasvata voittojasi! Lue lisää

Livenä vetoja lyödessä nopea reagointi on yksi tärkeimmistä kyvyistä, jotka pelaajan tulee hallita, joten valmistautuminen niihin on hyvä tehdä valmiiksi jo mielessään. Oletko valmis lyömään epätodennäköisen avausmaalin jälkeen live-vetoja vai vesittikö maali koko alkuperäisen pelisuunnitelman? Erilaisten skenaarioiden muodostaminen kuuluu vahvasti live-veikkaamiseen, joten pelien katsominen sekä käsikirjoituksen muodostaminen ja niihin reagointi on avainasemassa livenä veikkaamisen opin tiellä.

Vedonlyönti, livetulokset ja paljon muuta

Jos haluat hieman vielä terävöittää jalkapalloon lyömiäsi livevetoja, saatat haluta ottaa selville, millaisista panoksista ottelussa pelataan. Tyydyttääkö 2–2-tilanne kenties jompaakumpaa osapuolta enemmän kuin toista? Entä tarvitseeko toinen joukkueista voiton pysyäkseen turnauksessa tai liigassa mukana? Taistelutahto saattaa tasaväkisessä ottelussa hyvinkin olla se määrittävä tekijä, joka keikauttaa koko tilanteen ympäri.

25€ RISKITÖN LIVE-VETO SUOMI-TSHEKKI

Kun olet muodostanut omasta mielestäsi todennäköisimmän skenaarion ottelun tapahtumista, niin seuraavaksi on aika pohtia sitä, että mitä pelikohteita ja niiden kertoimia mahdollisesti haluat erityisesti seurata ja mahdollisesti lyödä sisään. Miten suosikin tai altavastaajan avausmaali vaikuttaa omaan käsikirjoitukseesi? Valmistautumisvaiheessa on hyvä miettiä myös miten joukkueet reagoivat päästettyyn / tehtyyn maaliin ja muuttaako se joukkueen pelillisiä juttuja.