Voittajavedon muuttuvat kertoimet lasketaan seuraavalla kaavalla:
Varsinaiset voittajaveto vihjeet perustuvat yleensä siihen, mistä sarjasta, lajista tai kilpailusta on kyse. Jos puhutaan esimerkiksi jalkapallon tai jääkiekon arvokisoista, joihin monet pelaajat lyövät voittajavetoja, tarjoavat ne erinomaisen mahdollisuuden tehdä tiliä juuri voittajavedoilla. Analysoimalla kyseisen vuoden joukkueet kertoimenlaskijoita paremmin voi päästä käsiksi hyviin voittoihin.
Voittajaveto kiinteillä kertoimilla ei eroa juurikaan esimerkiksi pitkävedosta, sillä tiedät aina millaisen palautuksen voittaessasi saat. Voit siis soveltaa samaa vedonlyöntistrategiaa ja vetovihjeitä voittajavetoon kuin muihinkin kiinteillä kertoimilla toimiviin vedonlyöntikohteisiin.
Kolmas suomalaisten kestosuosikki on Valioliiga voittajaveto. Tässä Englannin korkeimman sarjatason jalkapalloliigassa voi todella tehdä tiliä voittajavedoillaan, mikäli tietää mitä on tekemässä. Esimerkiksi Leicesterin yllätysmestaruudesta maksettiin aikoinaan voittoja jopa kertoimella 4000.
Voittajaveto – tietopaketti kertoimista ja tuloksista 2024
Meidän paras yleinen voittajaveto vihjeemme on olla liikkeellä hyvissä ajoin. Vedonlyöntiä ammatikseen harjoittavat pelaajat odottavat usein tulosvedon kohteissa ja pitkävedon kohteissa aina viime minuutille asti ennen vedonlyöntiä. Jotkut tykkäävät odottaa jopa asti.
Vedonlyöntiyhtiöt määrittävät voittajavedon kertoimet perustuen kilpailun osallistujien vahvuuteen ja markkinaennusteisiin. Vahvemmaksi arvioitu kilpailun osallistuja saa yleensä matalamman kertoimen, kun taas heikommin arvioitu saa korkeamman kertoimen.
Voittajavedossa pelaaja valitsee yhden kilpailun osallistujista tai tiimeistä, jonka hän uskoo voittavan. Pelaaja asettaa panoksen valintansa puolesta, ja jos valittukohde voittaa, pelaaja voittaa vedon mukaisesti asetetun kertoimen mukaisesti.
Voittajavedossa näin ei kuitenkaan kannata toimia. Voittajavedon kertoimet elävät jatkuvasti, joten mikäli näet hyvältä vaikuttavia kertoimia paljon ennen kilpailun alkua, voi niihin tarttuminen olla hyvä idea. Jos kyseessä on jokin suosikeista, laskevat sen kertoimet todennäköisesti ennen kisan alkamista.
Voittajaveto 2024 | Tulokset, kohteet ja tietopaketti
Vedonlyöntimarkkinoiden ohjaamat muuttuvat kertoimet ovat mahdollistaneet myös voittajavedon pelaamista myös livenä, kun ottelu on käynnissä. Kertoimien vaihteluun vaikuttaa ottelun tilanne, mahdolliset rangaistukset ja joukkueiden/kilpailijoiden vire. Live-vedonlyönti vaihtelee hiukan lajeittain, esimerkiksi jalkapallon live-vedonlyönnissä kohde on erittäin suurella todennäköisyydellä auki koko ajan, kun taas esimerkiksi jääkiekon ja tenniksen kaltaisissa lajeissa, joihin kuuluu paljon taukoja, saatetaan vedonlyöntikohteet lukita hetkellisesti, kunnes ottelu taas jatkuu. Live-vedonlyönti on reaaliajassa tapahtuvaa urheiluvedonlyöntiä, jossa voit panostaa haluamaasi kohteeseen käynnissä olevan urheilutapahtuman aikana. Voittajavedon live-vetoja voi lyödä lähes jokaisessa urheilulajissa ja Suomalaisten keskuudessa suosituimpiin live-vedonlyöntilajeihin kuuluu jääkiekko, jalkapallo ja tennis.
Voittajavedon kertoimet vaihtelevat sivustokohtaisesti
Voittajavedon kiinteät kertoimet pysyvät pelatulla vetokupongilla aina samana, vaikka kertoimet muuttuisivatkin vedon asettamisen jälkeen vedonlyöntiyhtiön sivuilla. Tiedät siis aina vetoa asettaessasi rivisi lopullisen kertoimen eli sen, millaisella kertoimella saat mahdollisen voittosi.
Voittajaveto 🎖️ Vihjeet & Kertoimet 🎖️ Kohteet & Tulokset
Voittajavedon säännöt liittyvät usein voitonmaksuihin, panoskokoihin ja kertoimiin, mitkä voivat vaihdella vedonlyöntisivustoittain. Useimmiten panoskoot vaihtelevat 0,20 euron ja 100 euron välillä. Ylivoimaisesti parhaat kertoimet ovat ehdottomasti ulkomaisten vedonlyöntiyhtiöiden sivuilla.
Voittajavedoissa on yleensä kahdenlaisia kertoimia
Päivän triossa veikataan kolmen eri kohteen lopputulosta. Samalla tavalla kuin Päivän parissa, myös Päivän trion voi luoda manuaalisesti kaikilla vedonlyöntiyhtiöillä lisäämällä vain samalle vetokupongille kolmen eri lajin voittajat. Samaan tapaan myös Päivän trion kertoimet lasketaan kertomalla yksittäiset kertoimet yhteen.
EM-jalkapallo 2024: Kertoimet, kohteet & vedonlyönti
Voitollinen voittajaveto-pelaaminen pitkällä aikajänteellä on mahdollista ja Suomessa asuukin noin muutama tuhat ammattivedonlyöjää. Tärkeää on kuitenkin panostaa järkevästi ja analysoida joukkueet ennen panostamista. Kannattaa myös seurata meidän asiantuntijoiden tarjoamat ilmaiset voittajavetovihjeet – täältä. Vedonlyöntibonukset kannattaa myös hyödyntää, ne ovat sinulle käytännössä ilmaista pelirahaa, jotka auttavat voitollisen voittajaveto-vedonlyönnin pariin. Lista voittajavetobonuksista löytyy tästä. Kertoimien aktiivinen seuranta on myös tärkeää. Mikäli haluat saada maksimikertoimet otteluista, emme suosittele Veikkauksen voittajavetoa. Alta löydät listan vedonlyöntisivustoja, jotka tarjoavat runsaasti parempia kertoimia urheilukohteisiin kuin Veikkauksen Voittajaveto. Saat lisäksi uutena pelaajana hyvät talletusbonukset, joka luo hyvät edellytykset voitolliselle pelaamiselle.