Veikkaus aikoo uudistaa Ässä-arvan


Syyskuussa 2010 Veikkaus uudisti verkkopelipalvelunsa ja esitteli kaksi uutta peliä, eBingon ja kerran tunnissa arvottavan Syke-pelin. Vuonna 2011 herätti keskustelua Loton uudistus, kun lottorivin hinta kallistui ja voittoluokkien määrä kasvoi.


Veikkaus Oy:n toimitusjohtajana toiminut ilmoitti huhtikuun lopulla 2012 jättäytyvänsä tehtävästä vuoden 2012 lopussa. tietojen mukaan Nieminen sai potkut, minkä hän itse kiisti ja kertoi lähdön olleen neuvottelun tulos.

1990-luvulla Veikkauksen pelitarjonta kasvoi voimakkaasti. Vuosikymmenen alussa tarjolla oli kuusi peliä ja vuosikymmenen lopulla jo 17. Vuonna 1993 perinteinen Lotto sai rinnalleen yhteispohjoismaisen . Samana vuonna koettiin suuri uudistus suomalaisessa rahapelikentässä, kun Veikkaus aloitti urheiluvedonlyönnin järjestämisen Pitkä­vedolla; vuotta myöhemmin alkoivat ja . Vuonna 1998 vedonlyönnin tuotevalikoima laajeni Veikkauksen kehittämän myötä. Vuosikymmenen aikana pelaaminen myös laajeni veikkausasiamiehiltä myös internetin ja puhelimen välityksellä tapahtuvaksi toiminnaksi. Veikkauksen viimeisenä toimintavuotena lähes puolet (48,3 %) liikevaihdosta tuli digitaalisista myyntikanavista.

Veikkaus teki merkittävän sopimuksen – Iso muutos tulossa

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi Veikkauksen tuotosta varoja suomalaiselle kulttuurille eduskunnan säätämän jakosuhdelain mukaisesti. Lain mukaan veikkausvoittovaroista edistäminen sai 38,5 %, urheilu ja 25 %, edistäminen 17,5 % ja edistäminen 9 %. Lisäksi ministeriön vapaaseen harkintaan jäi 10 %, jonka käyttö määriteltiin vuosittain erikseen. Alkuun veikkausvarat jaettiin urheilun ja liikuntakasvatuksen kesken. Vuonna 1953 veikkausvaroja jakamaan tulivat lisäksi tiede, taide ja nuorisotyö.

Valtio perusti FRV Evo Oy -nimisen yhtiön vastaamaan operatiivisen yhteistyön toimimisesta kolmen aikaisemman rahapelitoimijan kesken siihen asti, kunnes yhdistymisen vaatimat lait ovat voimassa. Lainsäädäntötyön arvioitiin valmistuvan vuoden 2017 alussa. Uuden peliyhtiön nimeksi tuli Veikkaus, ja sen brändi ja ulkoiset tunnusmerkit ovat täysin erilaiset verrattuna vanhaan Veikkaukseen. Valtio omisti FRV Evosta 55 prosenttia, lopun omistivat rahapeliyhtiöt Fintoto, RAY ja Veikkaus 15 prosentin tasaosuuksin. FRV Evo Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin .

Vanha Veikkaus saavutti 2 204,5 miljoonan euron liikevaihdon viimeisenä toimintavuonnaan 2016, mikä oli yhtiön historian korkein. Edellisvuodesta kasvua oli 109,2 miljoonaa euroa (+5,2 %). Veikkauksen tilikauden tulos oli 582,6 miljoonaa euroa (+8,5 %), jonka Veikkaus luovutti opetus- ja kulttuuriministeriölle jaettavaksi suomalaiselle taiteelle, liikunnalle, tieteelle ja nuorisotyölle.

Veikkauksen pelejä voi pelata niin myyntipaikoissa, pelihalleissa kuin internetissä. Pelien ikäraja on 18 vuotta. Veikkauksen pelejä ei voi maksaa luottokortilla.


Veikkauksen monopolin murtuminen ei näy Jääkiekkoliitossa

Veikkaus maksoi vuonna 2013 arpajaisveroa yhteensä 99,8 miljoonaa euroa (+1,1 %). Veikkaus ei ole , eikä sen takia voi vähentää tavara- ja palveluostoihinsa sisältyviä arvonlisäveroja. Veikkauksen maksamien arvonlisäverojen määrä oli yhteensä 21,9 miljoonaa euroa (+1,9 %). Välittäjämyynnistä 44 % tuli kioskeista, hieman yli kolmannes päivittäistavaraliikkeistä ja loput liikenneasemista ja kahviloista. Yhteensä kuponkipelien ostostapahtumia oli vuonna 2013 yli 82 miljoonaa (määrässä ei ole mukana ). Veikkaus maksoi asiamiespalkkioita noin 79,8 miljoonaa euroa (–1,7 %) vuonna 2013. Asiamiehet saivat myymistään peleistä myyntipalkkiota keskimäärin 6,7 prosenttia.

Lähde: Veikkaus · veikkaus arpa ässä-arpa arpalahja

Veikkauksen pelien pelaaminen edellyttää etuasiakkaaksi rekisteröitymistä. Rekisteröityvän henkilön tulee olla täysi-ikäinen, vakituisesti Suomessa (ei ) asuva henkilö, jolla on suomalainen henkilötunnus. Henkilöllisyys tarkistetaan verkkopankkitunnuksilla ja osoitetiedot haetaan väestörekisterikeskuksesta. Henkilökohtaisen pelitilin lisäksi etuasiakkailla on oma Veikkaus-kortti, jolla voi tunnistautua kuponki- ja automaattipelejä pelatessa sekä lunastaa rahanarvoisia etuja. Etuasiakkaan on myös mahdollista seurata ja rajoittaa omaa pelaamistaan.

Pelin Paikka – Veikkaus Vedonlyönnin uusi aikakausi

Rahapelitoiminnan lisäksi Veikkaus järjesti vuosittain urheilupelitietämystä mittaavia ilmaisia SM-kisoja Vakioveikkauksessa, V75:ssä ja Vedonlyönnissä. Varsinkin Vakion SM-kisalla on pitkät perinteet, sillä ensimmäisen kerran kisa järjestettiin vuonna 1946.

Kenttämestarit jakso 26: VAR osoitti arvonsa Cup-finaalissa Veikkaus

Veikkauksen, Fintoton ja RAY:n henkilöstö siirtyi uuden rahapeliyhtiön palvelukseen lukuun ottamatta (STEA) siirtynyttä RAY:n avustusosaston henkilöstöä.

Veikkaus uudistaa vedonlyöntipelien tappiorajakäytäntöjä

Aikaisemmin oli suunniteltu, että Veikkauksen peliautomaateilla otetaan vaiheittain käyttöön pakollinen tunnistautuminen lokakuun 2020 ja tammikuun 2022 välillä. Myöhemmin ilmoitettiin, että pakollisen tunnistautumisen takarajaa aikaistetaan vuodella tammikuuhun 2021. Veikkaus on arvioinut vuoden 2018 vuosiraportissaan, että pelkkä pakollinen tunnistautuminen vähentää sen tuottoja vuositasolla noin 100–150 miljoonaa euroa.