Tipsimaatti – Kaikki netin veikkausvihjeet
Elektroninen urheilu eli eSports on jatkuvasti kasvava alue, johon myös vedonlyöntisivustot ovat viime vuosina satsanneet kovasti. Kaikki vähänkään merkittävät eSports-turnaukset löytyvätkin nykyisin sivustojen kohdevalikoimasta ja suosio kasvaa räjähdysmäisesti. Me tarjoamme mielenkiintoisimpiin matseihin eSports-vedonlyöntivinkit perusteluineen ja kertoimineen.
NBA on vedonlyöntimielessä yksi maailman suurimmista sarjoista ja kiinnostus on kovaa myös Suomessa. Nostamme säännöllisesti vihjeissämme esiin kierroksen kiinnostavimpia pelikohteita. NBA-vedonlyöntivinkit ovatkin jatkuvasti kasvattaneet suosiotaan lukijoidemme keskuudessa.
Kannattaa pitää mielessä myös se fakta, että parhaat vihjeet muuttuvat nopeasti heikoiksi veikkausvinkeiksi, jos alkuperäisiä hyviä kertoimia jättää pelaamatta ja korvaa ne heikoilla kertoimilla. On täysin eri asia pelata kertoimella 2,00 kuin kertoimella 1,90. Sitä ei välttämättä huomaa vielä ensimmäisessä tai toisessa betsissä, mutta pitkässä juoksussa puhutaan suuresta asiasta. Monien tekemä harmillinen virhe on juuri se, että pelataan pudonneilla kertoimilla. Sellaiseen ei ole syytä.
Vedonlyöntivihjeet & Veikkausvihjeet
Counter-Strike: Global Offensive eli tutummin CS:GO on varmasti se tunnetuin eSportsin laji. Pelistä on parissakymmenestä vuodesta tullut huippusuosittua viihdettä ja onhan ENCE:n ja HAVU:n myötä CS:GO:ssa nähty myös suomalaismenestystä. CS:GO on myös suosituin eSportsin alalaji ja vedonlyöntivinkeillekin on siten kysyntää. Perustellut vihjeet lajin suurtapahtumiin löydät sivuiltamme.
Veikkausvinkkejä on syytä napata talteen ainoastaan luotettavilta urheilu- ja vedonlyöntisivustoilta. Esimerkiksi Vihjemedian tarjoamat vedonlyöntivihjeet tehdään aina huolella ja rakennetaan ajan kanssa.
On hyvä muistaa, että myös parhaat vedonlyönti vihjeet ovat muiden veikkausvinkkien tavoin pelkästään vihjeitä. Mitkään veikkausvinkit eivät voi taata voittoja ja menestystä. Varmoja vinkkejä ei ole tarjota kenelläkään, mutta laaja kokemus ja analysointi tuovat merkittävää apua.
Laadukkaat vedonlyöntivinkit voivat olla mistä tahansa urheilulajista tai -sarjasta, ottelusta tai vetokohteesta, sillä ei ole menestyksen kannalta merkitystä sillä, onko kyseessä esimerkiksi kotimainen divariottelu vai Englannin Valioliigan kärkitaisto. On selvää, että suuret urheilulajit ja -sarjat keräävät valtavasti rahaa ja mielenkiintoa, mutta niihin on vaikeampi löytää hyvää pelattavaa.
Veikkausvihjeet ja Pitkävetovihjeet, Vetovihjeet, Vedonlyöntivihjeet
Jääkiekko on vaikkapa jalkapalloon verrattuna selvästi runsasmaalisempi laji, mikä tekee myös lätkän maalimäärävedoista mielenkiintoisia. Se yleisin maalimääräveto on ottelun kokonaismaalien veikkaaminen, vaikkapa yli/alle 5,5 maalia ottelussa. Myös yksittäisten erien maalimääristä on mahdollista lyödä vetoa, kuten myös ottelun tarkasta maalimäärästä.
Hyödynnä pitkävetovihjeet / veikkausvihjeet näin
Jääkiekkoveikkaajille löytyy lätkäkauden aikana kohteita laidasta laitaan. Normaalien 1X2- ja tasoitusvetojen lisäksi tarjolla on paljon muutakin pelattavaa.
Peli Vedonlyöntivinkit: Oppaan Kattavat Neuvot ja Strategiat
Jääkiekon osalta vedonlyöntivinkkejä on tarjolla arvokisojen lisäksi erityisesti isoihin sarjoihin. Kotimaiset sekä ovat tarjolla kierroksesta toiseen. Myös Euroopan muut laatusarjat, kuten SHL ja Sveitsin liiga ovat vihjeissämme esillä.
Vedonlyöntivinkit jääkiekon miesten, naisten ja U20 MM-kisoihin
Ravivedonlyönti on aina ollut osa suomalaisen vedonlyöjän dna:ta. Nykyisin voit seurata livelähetyksenä lähes jokaista ravitapahtumaa kotimaassa (ja ulkomailla), joten et jää paitsi yhdestäkään pelikohteesta. Veikkaus myös tarjoaa pelikohteet pelavavaksi verkon kautta, joten pystyt hyödyntämään keräämäsi tiedot tehokkaasti.
Lue Koutsin veikkausvihjeet, vedonlyöntivihjeet ja vetovihjeet ..
Tarjoamiimme pelivinkkeihin tulisi suhtautua eräänlaisena tulitukena sinulle, joka haluat osallistua EM-lopputurnauksen veikkaamiseen. Me keräämme yhteen tietoa edellisistä kohtaamisista, tämänhetkisestä pelivireestä ja monista muista asioista. Tällä tavoin pyrimme muodostamaan asianmukaisen kokonaiskuvan kunkin joukkueen mahdollisuuksista.
Ota seuraavat vedonlyöntivinkit haltuun matkalla parempaa betsausta.
Pitkän tähtäimen vedot ovat juuri sellaisia kuin miltä ne kuulostavatkin: vetoja, joita pelataan pitkällä tähtäimellä. Kaikkein tavanomaisin pitkän tähtäimen vetotyyppi on EM-turnauksen voittajan veikkaaminen. Monet vedonlyöntitoimistot ovat nimenneet Englannin turnauksen ennakkosuosikiksi. Englannin voittokerroin on ennen kisoja noin 4,00:n huitteilla. Jos kuitenkin uskot esimerkiksi Slovakian voittoon, voit saada sille parhaimmillaan jopa 500:n kertoimen riippuen siitä, missä päätät vetosi lyödä. Tällaisia vetoja varten kannattaa ehdottomasti lyödä veto siellä, missä sille on luvassa paras kerroin!