Presidentinvaalit voitti istuva presidentti Recep Tayyip Erdoğan
Kılıçdaroğlu syytti puolen yön jälkeen pitämässään puheessa Erdoğanin AK-puolueen hidastavan ääntenlaskua haastamalla äänestystuloksia paikoissa, joissa oppositiolla on vahva asema.
Myös Erdoğan julisti AK-puolueensa keskustoimiston parvekkeelta pitämässään öisessä puheessa olevansa valmis vaalien mahdolliseen toiseen kierrokseen. Hän kertoi uskovansa vielä uudelleenvalintaansa jo ensimmäisellä kierroksella ja arveli äänimääränsä kasvavan vielä virallisten tulosten selvittyä.
Turkin vaalilautakunnan virallisissa alustavissa tuloksissa Erdoğan on saanut 49,5 ja Kılıçdaroğlu 44,8 prosenttia äänistä, kun noin 92 prosenttia äänistä on laskettuna.
Erdoğan julistautui Turkin presidentinvaalien voittajaksi
ISTANBUL Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on julistautunut tänään pidettyjen presidentinvaalien toisen kierroksen voittajaksi ja kiittänyt kansaa tuesta.
Valtiollinen uutistoimisto Anadolu antaa tulokseksi 52–48 Erdoğanin hyväksi. Opposition ehdokas vaaleissa oli Kemal Kılıçdaroğlu.
Istanbulissa äänestys näytti sujuvan hyvin, mutta Kaakkois-Turkista kerrottiin jälleen vaalivilpistä. Yhdessä tapauksessa kylän äänet oli ilmeisesti yritetty ohjata Erdoğanillle.
Kun vaalitulos selviää sunnuntaina illalla tai viimeistään yöllä, oletuksena on, että Erdoğan vie voiton. Sitten nähdään myös tuleeko tuloksesta kiistaa.
Erdoğanin puolueelle karu tappio Turkissa
Turkin valtion -uutistoimiston laskennassa istuvan presidentin Recep Tayyip Erdoğanin äänisaalis tipahti jo sunnuntai-illan aikana alle 50 prosentin ja on laskennut hienoisesti laskennan edetessä. Haastava oppositioehdokas Kemal Kılıçdaroğlu on vastaavasti kirinyt eroa kiinni.
Turkin presidentinvaalien ratkaisu menossa toiselle kierrokselle
Erdoğan on johtanut Turkkia yli 20 vuotta. Hän toimi ensin maan pääministerinä, ja viimeiset kymmenen vuotta hän on ollut presidenttinä. Nykyään Turkki on presidenttijohtoinen maa, jossa ei enää ole pääministerin virkaa, kun Erdoğanin hallinto lakkautti viran.
Presidentinvaalien ennakkoäänestys Turkissa 2024
– Vaalit eivät olleet oikeudenmukaiset ja reilut. Yksinvaltaiselle Erdoğanilla on kaikki julkisuus ja koneisto takanaan. Silti tulos oli paljon tiukempi kuin esimerkiksi Suomen presidentinvaaleissa viimeksi, tiivistää vasemmistoliiton ex-puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.
Ratkaiseeko tämä mies Turkin presidentinvaalit? – kannatus vain 5
– Vaikka Turkissa on tuhansia poliitikkoja ja journalisteja vankilassa, vaikka maassa ei ole sananvapautta ja oikeusvaltioperiaatteet eivät toteudu, oppositio pystyy vielä haastamaan valtaapitävät. Tästä oli osoitus presidentinvaalit ja aikaisemmin Istanbulin pormestarinvaalit, Arhinmäki kirjoittaa Facebook-sivuillaan.
Turkin presidentinvaalit: Toinen kierros todennäköinen
Arhinmäki huomauttaa, että ensimmäisten joukossa Erdoğania onnittelivat Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Unkarin pääministeri Viktor Orbán.
Turkin vaalit: Erdoğan julistautui voittajaksi
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on muovannut maan mediakenttää mieleisekseen kymmenen vuoden ajan. Meneillään olevat presidentinvaalit näyttävät, kantaako työ hedelmää. Vierailimme jakautuneessa maassa kysymässä, saako uusi toimittajasukupolvi vihdoin maistaa vapautta.