Jutussa seurattiin miesten keihäänheiton MM-finaalia hetki hetkeltä.


Aina arvaamattomassa keihäänheitossa haastajia suosikkikolmikolle tottakai löytyy. Kovakätinen Arshad Nadeem on ehdottomasti yksi sellainen. Reilu vuosi sitten heitetty yli 90 metrinen on osoitus miehen valtavasta potentiaalista. Kun Suomessa on viime vuosina kannettu huolta Oliver Helanderin riittämättömistä kilpailumääristä, niin Nadeemiin verrattuna Oliver on ahkera kilpailija. Kahdeksan miesten keihäällä heitetyn kilpailuvuoden aikana (2015-2023, mutta 2020 ei kilpailuja) Nadeem on heittänyt yhteensä 22 kilpailua, mikä tarkoittaa keskimäärin vähemmän kuin kolme kilpailua vuoteen! Viime vuonna Nadeem avasi kilpailukautensa Eugenen MM-kilpailussa, heitti karsinnassa 81,71 m ja finaalissa 86,79 m. Pakistanin ennätysmiehelle ja maan ainoalle yli 80 metrin heittäjälle Nadeemille ei vähäinen kilpailumäärä eikä karsinta – finaali -yhdistelmä näyttäisi olevan ongelma. Nadeem on finaalin todellinen jokerikortti – jopa mestaruustaisteluun!


Suomalaisten mitalitoivo keihäänheitossa Pariisin olympialaisissa 2024 on tuore EM-pronssimitalisti Oliver Helander. Helander on heittänyt tällä kaudella parhaimmillaan 85.75m, joka on kaikki heittäjät mukaan lukien kauden seitsemänneksi pisin kiskaisu. Rankingpisteissä Helander majailee maailmanlistan neljäntenä. Onnistuessaan sekä keihään lähtiessä oikeaan asentoon, on suomalaisella täysi potentiaali taistella Pariisissa mitaleista, tai jopa siitä kirkkaimmasta. Helanderin ennätys on 89.83 metriä, jonka hän heitti Turussa kesällä 2022.

Kaikista menestynein yksittäinen urheilija miesten olympiakeihäänheitossa on Tshekkiä ja Tshekkoslovakiaa edustanut Jan Zelezny kolmella olympiakullalla. Heittopituudessa olympiaennätystä pitää hallussaan Norjan Andreas Thorkildsen tuloksella 90.57 m. Suuremmalle yleisölle niitä kuuluisimpia suomalaisia keihäslegendoja ovat muun muassa Seppo Räty, Tero Pitkämäki sekä Antti Ruuskanen. Kaikki edellä mainituista ovat olympiamitalisteja, mutta kultaa heistä ei kukaan saavuttanut. Keihäskultaa Suomeen on historian aikana tuonut Jonni Myyrä (2x), Matti Järvinen, Tapio Rautavaara, Pauli Nevala, Arto Härkönen sekä Tapio Korjus. Saadaanko tänä kesänä listalle uusi nimi?

Keihäänheiton nykytila ja tulevaisuus Suomessa.

Pariisin olympialaisissa keihäänheiton ennakkoasetelmat ovat suht tasaiset eikä yhtä ylivoimaista suosikkia kisaan ole, mikä on tietysti etenkin katsojien ja kilpailun jännityksen kannalta hieno asia. Potentiaalisia mitalikandidaatteja löytyy useita, Suomen Oliver Helander mukaan lukien, mutta alle olemme kuitenkin listanneet kenties ne kaikista suurimmat voittajasuosikit.

Miesten keihäänheitto on ollut mukana olympiaohjelmassa vuodesta 1908 lähtien. Laji on aina ollut myös suomalaisten keskuudessa yksi seuratuimpia lajeja olympialaisissa ja yksi iso syy tähän on luonnollisesti se, että Suomi on miesten keihäänheiton kautta aikojen menestynein maa olympialaisissa. Vaikka viime vuosina menestyksen osalta on ollut hiljaisempaa, on suomalaiset miehet onnistuneet historian saatossa nappaamaan olympiakeihäästä peräti seitsemän kultaista mitalia.

syyskuuta 1964.




Naisten keihäänheiton maailmanennätys on 72,28, jonka Tsekin Barbora Spotakova heitti Stuttgartissa Kansainvälisen yleisurheiluliiton kauden finaalitapahtumassa 13.

Miesten keihäänheitto on ollut pitkään eurooppalaisten hallitsema laji. Vuosien 1983 ja 2007 välillä jaetuista 33 MM-mitalista vain kolme lipsahti Euroopan ulkopuolelle: USA:n Tom Petranoff heitti hopeaa Helsingissä 1983, Etelä-Afrikan Marius Corbett kultaa Ateenassa 1997 ja Greer pronssia Osakassa 2007.


Malline:Miesten keihäänheiton MM-mitalistit

Aiemmin samana vuonna hän oli heittänyt Etelä-Afrikassa maailmanennätyksen 95,54.

Ensimmäinen 90 metrin ylittäjä miesten keihään nykymallilla oli Iso-Britannian Steve Backley, joka heitti 91,46 Uuden-Seelannin New Shore Cityssä 25.

Keihäänheiton ikuinen maailmanennätys täytti 100 vuotta

Miesten keihäänheiton rankingissä vain muutaman pisteen Vadlejchin perästä toiselta sijalta löytyy Intian Neeraj Chopra. Ennen olympialaisia intialainen on heittänyt tämän kauden neljänneksi kovimman tuloksen (88.36m) ja häntäkään ei voi koskaan arvokisoissa sivuuttaa mitali- tai mestaruuskeskustelusta.

Miesten keihäänheiton finaali Tokion MM-kisoissa 1991

Keihäänheiton karsintakilpailusta finaaliin eteni viisi kausitilaston parasta heittäjää ja kun ottaa huomioon karsinnassa kakkoseksi tuloksella 86,79 m heittäneen Arshad Nadeemin, niin finaalissa on mukana tilastollisesti kauden kovin kuusikko. Karsinnasta finaaliin jatkoi yhteensä kahdeksan heittäjää, jotka olivat kisaan lähtiessään tilastollisesti 12 parhaan heittäjän joukossa. Tältä osin perjantaiaamun kilpailua voi kutsua hyvin normaaliksi miesten keihäänheiton arvokilpailukarsinnaksi.

Näkökulma: Miesten keihäänheitto laadukkaampaa kuin koskaan

Oliverin fyysisen vireen ollessa finaalissa hyvä, jolloin jalat toimivat ja vauhti kulkee, ja jos kilpailutilanteen hallinta myös arvokilpailutilanteessa pelittää, on mahdollista, että Suomeen palaa maanantaina maan kaikkien aikojen seitsemäs keihäänheiton MM-mitalisti.

Miesten keihäänheiton lajianalyysi ja valmennuksen ohjelmointi

Breaux Greer katsoo miesten keihäänheiton loppukilpailun tulosliuskaa pettyneenä. Yhdysvaltojen keihästähden ensimmäisen kierroksen kiskaisu, 74,36, jää myös hänen parhaakseen, kun kaksi seuraavaa heittoa päätyvät pöytäkirjaan yliastuttuina.