USA presidentinvaalit kertoimet: (päivitetty 21. lokakuuta 2024)
Vuoden 2024 USA:n presidentinvaaleissa on paljon panoksena. Voittaja valitaan 5. marraskuuta 2024, näin ollen myös vedonlyönti ja kertoimet ovat jo muodostuneet. Tämä on merkittävä vuosi sekä demokraateille että republikaaneille, ja se, kuka lopulta voittaa, määrittää maan tulevaisuuden suunnan.
Yhdysvaltain presidentinvaalit vedonlyönti ehdokkaita on toki Trumpin ja Harrisin lisäksi muitakin. Vedonlyöjät eivät juuri usko muiden ehdokkaiden mahdollisuuksiin, jonka vuoksi USA presidentinvaalit kertoimet keskittyvätkin näin loppusuoralla enää kahteen kärkinimeen.
Uusille pelaajille vedonlyöntisivustoilla näkyvät numerot voivat olla hieman hämmentäviä. Esimerkiksi Joe Bidenin -110 tarkoittaa sitä, että Joe Bidenin todennäköisyys voittaa 2020-vaalit on 52,38 prosenttia ja presidentti Trumpin ”EVEN” kerroin tarkoittaa 50 prosenttia. Trumpilla oli -180 kerroin, eli 64,29 % todennäköisyys voittaa vaalit helmikuun viimeisellä viikolla.
Vedonlyönti USA Presidentinvaaleista 2024
Presidentinvaali kertoimet vedonlyönti Harris vs Trump ovat heilahdelleet voimakkaastikin viime kuukausien aikana, mikä johtuu pitkälti viime hetken muutoksista ehdokasasettelussa. Harrisia jo kesäkuussa veikanneet ovat voineet onnistua haalimaan lapulleen jopa 70-kertoimia.
11. heinäkuuta 2019, presidentti Donald Trump oli vedonlyöjien suosikkivoittaja, kun taas demokraattinen senaattori Kamala Harris nautti toiseksi parhaista kertoimista. Harrisin vahva esiintyminen ensimmäisessä demokraattisessa keskustelussa veti varapresidentti Joe Bidenin kertoimet voittaa vuoden 2020 vaalit tasolle 6:1.
Nämä vaihtelevat kertoimet ovat asettaneet sekä online-vedonlyöntisivustot, kuten Bovada ja BetOnline, että vedonlyöjät. On selvää, että Trumpin vähättelevät julkiset kommentit koronaviruksesta aiheuttivat vedonlyöjien asettavan panoksensa Bideniin. Kun entiseen varapuheenjohtajaan alettiin panostamaan suurin joukoin, vedonlyöntipalvelut mukauttivat Trumpin kertoimia vastaavasti.
Harris vedonlyönti kertoimet ennustivat naisen lähtevän pitkältä takamatkalta Trumpiin nähden, mutta kampanja starttasi erinomaisesti Bidenin astuttua hänen taakseen. Harris toimii jo nyt Bidenin varapresidenttinä ja on ottanut roolia monissa julkisissa esiintymisissä ehdokkuutensa tultua julki.
Vedonlyönti USA Presidentinvaaleista 2024: Ehdokkaat ja kertoimet
Sittemmin hän on saanut pakettinsa kasattua ja vaalijuna puksuttaa oikeaan suuntaan. Joe Bidenin kömmähdellessä median edessä vedonlyönti Trump puolesta kasvoi, mutta sittemmin tilanne on tasoittunut Kamala Harrisin noustessa esiin.
USA Presidentinvaalit ja vedonlyönti
Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 käydään monen merkittävän teeman ympärillä. Näitä ovat muun muassa aborttioikeudet, rajaturvallisuus ja maahanmuutto, demokratia, talouskysymykset, koulutus, ulkopolitiikka, terveydenhuolto ja LGBT-oikeudet.
USA presidentinvaalit vedonlyönti
Tämänhetkinen Bidenin varapresidentti, 59-vuotias Kamala Harris, tiedettiin lähes varmaksi Bidenin korvaajaksi presidenttikisassa. Ehdokkuuden varmistumiseen meni hetki, mutta kun se varmistui elokuun alussa, paranivat tämän jälkeen Harrisin asemat vedonlyönnissä ja hän meni niukasti Trumpin ohikin kertoimissa. Sittemmin molemmat vaihtelivat vuorotellen noin 52-48-suosikkina. Tällä hetkellä kun vaalit ovat aivan pian käsillä, on Trump suosikki suunnilleen prosentein 55-45.
USA Presidentinvaalit 2024 – Vedonlyönti ja Kertoimet!
Esimerkiksi Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom on nostettu yhdeksi potentiaalisimmista haastajista, mutta hänelle saa monen pelisivuston vedonlyönnissä jopa kertoimen 200.00. Kuvernööri on itse ilmoittanut tähtäävänsä tosissaan vasta vuoden 2028 presidentinvaaleihin.
USA presidentinvaalit vedonlyönti 2024 – kertoimet & vinkit
Useimmat vedonlyöntitoimistot tarjoavat kertoimia sekä demokraattien että republikaanien voittajasta sekä siitä, kuka lopulta voittaa presidentinvaalit.
USA presidentinvaalit vedonlyönti & kertoimet 2024
USA presidentinvaalit kertoimet ovat vahvasti Trumpin voiton puolella. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä että Trump varmasti voittaisi, sillä kyseessä on vain vedonlyöjien mielipide. Pääasiassa vedonlyöjät kuitenkin ovat oikeassa pitkällä aikavälillä. Alta näet suosituimmat kertoimet niin voittajiin ja puolueisiin, kuin myös tärkeimmät osavaltiokohtaiset kertoimet.