kaupunkien kellonajat ja aikaerot Suomeen


Tanskan tanskankielinen nimi mainitaan ensimmäisen kerran 900-luvulla pystytetyissä - Jellingin kaupungissa Tanskassa - vanhassa muodossaan . Nimitystä käytti kuitenkin jo norjalainen Othere (Ottar) hänen vieraillessaan kuningas luona Englannissa vuonna 890. Hieman myöhemmin apotti (kuoli vuonna 915) mainitsi nimen teoksessaan . Nimi koostuu kahdesta osasta. viittaa tanskalaisiin () ja sanalla on useita eri mahdollisia merkityksiä. Yksi niistä on ”raja-alue”, vaikka ei tiedetäkään tarkkaan mihin raja-alueeseen sillä olisi aikamaan viitattu. Yhden teorian mukaan nykyinen Tanska on käsitetty raja-alueena Ruotsiin nähden. Teoria perustuu 500-luvulla eläneen historioitsija kertomukseen siitä, kuinka nykyisen Tanskan saaret asutettiin Ruotsista käsin. Jordanes itse ei kuitenkaan käyttänyt nimeä . Toisen teorian mukaan nimitys on peräisin , jotka käyttivät termiä raja-alueista, jotka vaativat erityistä silmällä pitoa. olisi viitannut näin ollen alun perin alueeseen Jyllannin eteläosassa.


Täältä näet, paljonko kello on Kööpenhaminaissa juuri nyt. Näytämme myös mikä päivä on ja mikä päivämäärä sekä mikä osa päivästä on. Kaikki tiedot ajasta, aikaerosta ja aikavyöhykkeestä päivittyvät automaattisesti, jotta voit aina nähdä paljonko kello on, mikä päivä on ja mikä osa päivästä on juuri tällä hetkellä Kööpenhaminaissa.

Tästä näet, kello on maassa Tanskajuuri nyt. Näytämme myös mikä päivä on ja mikä päivämäärä ja itse asiassa mikä osa päivästä on! Kaikki laatikon tiedot päivittyvät automaattisesti, jotta näet aina, mikä kellonaika on, mikä päivä on ja mikä osa päivästä on tällä hetkellä maassa Tanska.

Sanan kellonaika käännös suomi-tanska

välittää niin maantie- kuin rautatieliikennettä Kööpenhaminasta Ruotsin . Ajoaika siltaa pitkin Malmöhön on noin 25 minuuttia.Jyllannista on hyvät maantie- ja rautatieyhteydet Saksan puolelle, mutta Kööpenhaminasta pääsee suorempaa reittiä kautta, josta on lauttayhteys Saksaan.

Väkiluku: 5484000
Pinta-ala: 43094.0 km² (7.82 kertaa pienempi kuin Suomi)
Pääkaupunki:
Virallinen kieli: tanska
Hyvä
Hätänumero: 112 (poliisi, ambulanssi, palokunta)
Valuutta: Tanskan kruunu (DKK)
Sähköpistokkeet: C (), E (), F (), K ()
Jännite: 230 V
Tippaaminen ravintoloissa: Tippaaminen ei ole tapana Tanskassa. Laskun loppusumman voi halutessaan pyöristää ylöspäin.
Kellonaika: 12:57 (21.12.2024)
Aikavyöhyke: +0100 CET
Aikaero Suomeen: -1 tuntia