1959 Ensimmäinen voitto Ruotsista Suomessa, tulos 4-1.
2017:
Vuosi 2016 päättyy ja 2017 alkaa Kanadassa pelattavien Nuorten MM-kisojen merkeissä. Tällä kertaa Suomi ei pääse juhlimaan menestystä: päävalmentaja Jukka Rautakorpi esikuntineen vapautettiin tehtävistään kisojen aikana ja joukkue suuntasi kehnosti sujuneen turnauksen jälkeen karsintasarjaan Jussi Ahokkaan johtoryhmän alaisuudessa. Karsintasarjassa Suomi otti helpottavat kaksi voittoa Latviasta ja vältti näin putoamisen B-sarjaan. Tyttöleijonat sijoittui MM-kisoissa viidenneksi, alle 18-vuotiaat pojat eli Pikkuleijonat hienosti hopealle. Naisleijonat kaatoi Naisten MM-kisojen alkusarjassa historiallisesti Kanadan ja palasi turnauksen päätteeksi mitalikantaan, pronssille. Miesten kausi päättyi MM-kisojen neljänteen sijaan. Kotimaan sarjoissa Liigan mestariksi porskutti Tappara, Mestiksessä mestaruuspokaalia juhli SaPKo ja naisten Suomen mestaruuden voitti Kärpät. Kauden päätteeksi ja uuden kauden alkajaiseksi Naisten SM-sarjan nimi muuttui Naisten Liigaksi.
2016 – Vuodenvaihteessa 2015-2016 Helsingissä pelattiin alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, ja Suomi saavutti historiansa neljännen MM-kullan tässä ikäryhmässä. Jatkoajalle edenneessä loppuottelussa Kasperi Kapanen teki 4-3-voittomaalin Venäjän verkkoon. Tammikuun alkupuolella valta vaihtui myös Jääkiekkoliitossa, kun Kalervo Kummolan aikakausi puheenjohtajana päättyi. Uusi puheenjohtaja Harri Nummela aloitti tehtävissään 7. tammikuuta. Huhtikuussa alle 18-vuotiaiden maajoukkue noudatti Nuorten Leijonien esimerkkiä ja otti maailmanmestaruuden. Pikkuleijonat kukisti loppuottelussa Ruotsin maalein 6-1. Kuukausi myöhemmin A-maajoukkue yritti täydentää värisuoraa miesten MM-kilpailuissa. Leijonat eteni tappioitta loppuotteluun, mutta Kanada vei kirkkaimmat mitalit. Jo alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa loistanut hyökkääjä Patrik Laine valittiin miesten MM-kilpailujen arvokkaimmaksi pelaajaksi, ja Laineen mahtava kausi sai yhden huipennuksen huhtikuussakin, kun hänen edustamansa Tappara voitti Suomen mestaruuden. Mestiksen mestaruuden voitti Jukurit, joka lähti Liigaan seitsenkertaisena Mestiksen mestarina. Kauden 2016-17 alussa, usean vuoden tauon jälkeen pelattiin Kanadassa jääkiekon World Cup -turnaus, josta Suomelle ei tällä kertaa tule menestystä.
2016: Vuodenvaihteessa 2015-2016 Helsingissä pelattiin alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut, ja Suomi saavutti historiansa neljännen MM-kullan tässä ikäryhmässä. Jatkoajalle edenneessä loppuottelussa Kasperi Kapanen teki 4-3-voittomaalin Venäjän verkkoon. Tammikuun alkupuolella valta vaihtui myös Jääkiekkoliitossa, kun Kalervo Kummolan aikakausi puheenjohtajana päättyi. Uusi puheenjohtaja Harri Nummela aloitti tehtävissään 7. tammikuuta. Huhtikuussa alle 18-vuotiaiden maajoukkue noudatti Nuorten Leijonien esimerkkiä ja otti maailmanmestaruuden. Pikkuleijonat kukisti loppuottelussa Ruotsin maalein 6-1. Kuukausi myöhemmin A-maajoukkue yritti täydentää värisuoraa miesten MM-kilpailuissa. Leijonat eteni tappioitta loppuotteluun, mutta Kanada vei kirkkaimmat mitalit. Jo alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa loistanut hyökkääjä Patrik Laine valittiin miesten MM-kilpailujen arvokkaimmaksi pelaajaksi, ja Laineen mahtava kausi sai yhden huipennuksen huhtikuussakin, kun hänen edustamansa Tappara voitti Suomen mestaruuden. Mestiksen mestaruuden voitti Jukurit, joka lähti Liigaan seitsenkertaisena Mestiksen mestarina. Kauden 2016-17 alussa, usean vuoden tauon jälkeen pelattiin Kanadassa jääkiekon World Cup -turnaus, josta Suomelle ei tällä kertaa tule menestystä.
1959 – Ensimmäinen voitto Ruotsista Suomessa, tulos 4-1.
2015 – Vuodenvaihteessa 2014-2015 Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue puolusti Kanadassa pelatuissa nuorten MM-kisoissa MM-kultaansa, mutta Suomen pelit päättyivät jo puolivälierissä. Puolivälierätappioon päättyi myös Suomen A-maajoukkueen taival toukokuussa Tshekissä pelatuissa MM-kilpailuissa. Naisten ja alle 18-vuotiaiden maajoukkueet sen sijaan pääsivät mitalien makuun. Naisleijonat nappasi pronssin Ruotsissa pelatuissa MM-kilpailuissa, ja arvokisamitali oli ensimmäinen vuoden 2011 MM-kilpailujen jälkeen. Huhtikuu oli hyvä kuukausi myös Pikkuleijonille, jotka taistelivat alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa tiensä loppuotteluun saakka. Yhdysvallat oli kuitenkin liian kova vastustaja loppuottelussa, ja Pikkuleijonat joutui tyytymään MM-hopeaan. MM-hopeaa saavutti myös Rullaleijonat, jotka hävisi Tampereella järjestettyjen rullakiekon MM-kilpailujen loppuottelussa Kanadalle. Suomen mestaruuden kaudella 2014-2015 voitti Oulun Kärpät, ja Jääkiekkoliiton ylimmän sarjatason Mestiksen mestaruuden voitti historiallisesti jo kuudennen kerran Mikkelin Jukurit. Suomen A-maajoukkueen luottopuolustaja Kimmo Timosen pelaajaura päättyi Stanley Cup -juhliin Chicagon riveissä.
2015: Vuodenvaihteessa 2014-2015 Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue puolusti Kanadassa pelatuissa nuorten MM-kisoissa MM-kultaansa, mutta Suomen pelit päättyivät jo puolivälierissä. Puolivälierätappioon päättyi myös Suomen A-maajoukkueen taival toukokuussa Tshekissä pelatuissa MM-kilpailuissa. Naisten ja alle 18-vuotiaiden maajoukkueet sen sijaan pääsivät mitalien makuun. Naisleijonat nappasi pronssin Ruotsissa pelatuissa MM-kilpailuissa, ja arvokisamitali oli ensimmäinen vuoden 2011 MM-kilpailujen jälkeen. Huhtikuu oli hyvä kuukausi myös Pikkuleijonille, jotka taistelivat alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa tiensä loppuotteluun saakka. Yhdysvallat oli kuitenkin liian kova vastustaja loppuottelussa, ja Pikkuleijonat joutui tyytymään MM-hopeaan. MM-hopeaa saavutti myös Rullaleijonat, jotka hävisi Tampereella järjestettyjen rullakiekon MM-kilpailujen loppuottelussa Kanadalle. Suomen mestaruuden kaudella 2014-2015 voitti Oulun Kärpät, ja Jääkiekkoliiton ylimmän sarjatason Mestiksen mestaruuden voitti historiallisesti jo kuudennen kerran Mikkelin Jukurit. Suomen A-maajoukkueen luottopuolustaja Kimmo Timosen pelaajaura päättyi Stanley Cup -juhliin Chicagon riveissä.
2014 – Olympiavuosi käynnistyi Nuorten Leijonien maailmanmestaruudella Ruotsin MM-kisoista. Suomi ei kuulunut kisojen ennakkosuosikkeihin, mutta Karri Kiven luotsaama yhtenäinen joukkue näytti kyntensä ja Rasmus Ristolaisen jatkoaikamaali toi Suomelle voiton isäntämaa Ruotsista huippujännittävässä kultakamppailussa. Sotshin olympialaisista miesten joukkue voitti hienosti pronssia – USA kaatui pronssiottelussa maalein 0-5. Naisleijonien olympiaturnaus päättyi pettymykseen, ennakkoon mitalistiehdokkaaksi listatun joukkueen loppusijoitus turnauksessa oli viides. Maaliskuussa Tyttöleijonat sijoittui Unkarissa pelatuissa MM-kisoissa viidenneksi. Huhtikuussa Suomi isännöi Lappeenrannassa ja Imatralla pelattuja alle 18-vuotiaiden MM-kisoja, Pikkuleijonien turnaus päättyi puolivälierätappion jälkeen pettymykseen ja kuudenteen sijaan. A-maajoukkue puolestaan päätti voitokkaan EHT-kautensa voittamalla Ruotsin turnauksen Tukholmassa toukokuun alussa. Minskin MM-kisoista Leijonat palasi kotimaahan hopeamitalit kaulassaan – turnaukseen päättyi samalla Erkka Westerlundin vuoden pesti Leijonien peräsimessä, kesäkuun alussa A-maajoukkueen päävalmentajana aloitti Kari Jalonen. Kiekkokausi 2013-14 päättyi kultajuhliin Rullaleijonien voittaessa maailmanmestaruuden kesäkuun alussa.
2014 Olympiavuosi käynnistyi Nuorten Leijonien maailmanmestaruudella Ruotsin MM-kisoista. Suomi ei kuulunut kisojen ennakkosuosikkeihin, mutta Karri Kiven luotsaama yhtenäinen joukkue näytti kyntensä ja Rasmus Ristolaisen jatkoaikamaali toi Suomelle voiton isäntämaa Ruotsista huippujännittävässä kultakamppailussa. Sotshin olympialaisista miesten joukkue voitti hienosti pronssia - USA kaatui pronssiottelussa maalein 0-5. Naisleijonien olympiaturnaus päättyi pettymykseen, ennakkoon mitalistiehdokkaaksi listatun joukkueen loppusijoitus turnauksessa oli viides. Maaliskuussa Tyttöleijonat sijoittui Unkarissa pelatuissa MM-kisoissa viidenneksi. Huhtikuussa Suomi isännöi Lappeenrannassa ja Imatralla pelattuja alle 18-vuotiaiden MM-kisoja, Pikkuleijonien turnaus päättyi puolivälierätappion jälkeen pettymykseen ja kuudenteen sijaan. A-maajoukkue puolestaan päätti voitokkaan EHT-kautensa voittamalla Ruotsin turnauksen Tukholmassa toukokuun alussa. Minskin MM-kisoista Leijonat palasi kotimaahan hopeamitalit kaulassaan - turnaukseen päättyi samalla Erkka Westerlundin vuoden pesti Leijonien peräsimessä, kesäkuun alussa A-maajoukkueen päävalmentajana aloitti Kari Jalonen. Kiekkokausi 2013-14 päättyi kultajuhliin Rullaleijonien voittaessa maailmanmestaruuden kesäkuun alussa.
Jääkiekon MM-voitto on kurkistus Suomen kansalliseen mielialaan
2011 – Suomen miesten A-maajoukkue voittaa historiansa toisen maailmanmestaruuden Slovakian MM-kisoissa. Leijonat voittivat finaalissa rakkaan vihollisensa Ruotsin lukemin 6-1. Jarkko Immonen voitti turnauksen maali- ja pistepörssin yhdeksällä maalilla ja kolmella syöttöpisteellä. Naisten maajoukkue voitti Sveitsissä järjestetyissä MM-kisoissa pronssia kukistamalla Venäjän jatkoajalla Karoliina Rantamäen maalilla. Tyttöjen maajoukkue voitti pronssia oman ikäluokkansa MM-kisoista voittamalla Tshekin 3-0. Keväällä Suomi sai jälleen uuden Stanley Cup -voittajan, kun maalivahti Tuukka Raskin edustama Boston Bruins voitti Vancouver Canucksin.
Suomi ja Tanska jääkiekon MM-kisoissa: Voitot 9–2
2010 – Leijonat voittavat Vancouverin Olympialaisissa kaksi pronssimitalia, kun sekä naisten että miesten joukkueet sijoittuvat hienosti kolmansiksi. Myös alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voittaa pronssia Valko-Venäjän MM-kisoissa. A-maajoukkue juhlii keväällä Euro Hockey Tourin voittoa. Saksan MM-kisoissa Petteri Nummelin valitaan parhaaksi puolustajaksi ja jo viidennen kerran kisojen tähdistökentälliseen. Riikka Nieminen-Välilä valitaan ensimmäisenä eurooppalaisnaisena IIHF:n Hall of Fameen. Antti Niemestä (Chicago Blackhawks) tulee ensimmäinen suomalaismaalivahti, joka on voittanut Stanley Cupin.
Suomi voitti jääkiekon MM-kisat viimeksi vuonna 2019
2011 Suomen miesten A-maajoukkue voittaa historiansa toisen maailmanmestaruuden Slovakian MM-kisoissa. Leijonat voittivat finaalissa rakkaan vihollisensa Ruotsin lukemin 6-1. Jarkko Immonen voitti turnauksen maali- ja pistepörssin yhdeksällä maalilla ja kolmella syöttöpisteellä. Naisten maajoukkue voitti Sveitsissä järjestetyissä MM-kisoissa pronssia kukistamalla Venäjän jatkoajalla Karoliina Rantamäen maalilla. Tyttöjen maajoukkue voitti pronssia oman ikäluokkansa MM-kisoista voittamalla Tshekin 3-0. Keväällä Suomi sai jälleen uuden Stanley Cup -voittajan, kun maalivahti Tuukka Raskin edustama Boston Bruins voitti Vancouver Canucksin.