Lataa Korihaiden ottelut mobiilikalenteriisi iCal-muodossa .
Korihait eteni vuoden tauon jälkeen pudotuspeleihin, joissa vastaan asettui . Kouvoja pidettiin Korihaiden kannalta pahimpana mahdollisena vastustajana, ja Kouvot voittikin puolivälierät voitoin 3–0. Korihait teki kolmessa ottelussa keskimäärin ainoastaan 57 pistettä, jolloin joukkueen kausi oli ohi. Korihait oli runkosarjan viides ja sai pudotuspeleissä vastaansa . Korihait onnistui voittamaan Lahden kerran kotonaan, mutta otteluparin voitot menivät Lahdelle luvuin 3–1. Kolme vuotta aiemmin tavoitteeksi asetettu mestaruus ei siis toteutunut. Positiivista oli se, että Korihait oli ainoa joukkue, joka pystyi voittamaan Lahden pudotuspeleissä. Seuraavalla kaudella joukkue pääsi jälleen pudotuspeleihin sijoituttuaan runkosarjan kuudenneksi. Pudotuspeleissä Korihait sai vastaansa , jolle se hävisi suoraan voitoin 3–0.
Korihait pelaa ottelunsa . Halli on rakennettu täysmittaiseksi 1980-luvulla, ja sen katsojakapasiteetti on 1507 henkeä. Areenan yleisöennätys on 2 500, joka on vuodelta 1990. Viimeksi hallia remontoitiin kesällä 2009, minkä jälkeen katsojia mahtui halliin hieman enemmän.
Korihaiden entisen valmentajan Jyri Lehtosen mukaan Pohitulli on ollut aina kova paikka vastustajalle. Vuodesta 1981 lähtien, kun Korihait on pelannut pelinsä Pohitullissa, jokaisessa ottelussa on ollut vähintään 600 katsojaa aina 2010-luvulle asti. Vaikka kannatus on yleensä ollut vastustajaakin kohtaan kohteliasta, niin ylilyöntejä on myös sattunut. Muun muassa vuonna 1982 yleisö ärtyi tuomarien ajettua UU:n valmentajan kentältä niin, että heti pelin loputtua yleisö ryntäsi kentälle. Tuomaripari jouduttiin viemään kaupungista pois poliisisaattueessa, koska yleisö kävi vielä pelin jälkeenkin kuumana. 1990–luvun vaihteessa Korihaiden ja KTP:n kannattajien välillä oli usein myös havaittavissa pieniä erimielisyyksiä, minkä takia peleissä oli yleensä poliisipartio.
Korihaiden ottelut kaudella 2024-2025 ovat:
Nikulan toinen jakso Korihaiden päävalmentajana päättyi helmikuussa, kun Nikula päätti jäädä sivuun päävalmentajan tehtävistä. Päävalmentajaksi nostettiin apuvalmentaja . Vaihdoksen jälkeen Korihait alkoi hivuttautumaan peli kerralta lähemmäksi sarjassa toiseksi viimeisenä ollutta Bisonsia. Kauden viimeisessä ottelussa ratkesi Korisliigasta putoaja, sillä ottelussa kohtasivat juuri Bisons ja Korihait. Haiparvi oli otteluun lähdettäessä yhden voiton jäljessä, mutta keskinäisten pelien turvin Korihait nousisi tasapisteissä Bisonsin edelle. Yli 200 ukilaisfanin kannustuksen siivittämänä Korihait säilytti paikkansa Korisliigassa. Kauteen mahtui myös suru-uutinen, kun koripallovaikuttaja Heikki Wala menehtyi marraskuussa 2021.
Kausi 2020–2021 päättyi Nikulan komennossa runkosarjan viimeiselle sijalle, mutta koronapandemian takia Korisliigasta ei kauden päätteeksi pudonnut yksikään seura urheilullisin perustein. Seuraavaksi kaudeksi seura sai miellyttävän paluumuuttajan, kun palasi kymmenen vuoden tauon jälkeen takaisin haipaitaan. Odotukset kauteen lähdettäessä olivat edelliskausia korkeammalla, mutta todellisuus iski vasten kasvoja talven pimeydessä. Korihait voitti 20 ensimmäisestä ottelusta vain kaksi, ja joukkue vahvasti matkalla kohti putoamista sarjasta.
Kaudella 2008–2009 Korihait ylitti tuhannen pääsarjapelin rajan. Samalla kaudella seura ylitti myös 500 voitetun pelin rajapyykin pelissä vastaan. Suomen pääsarjan maratontaulukossa seura on seitsemännellä sijalla. Kauden 2023–2024 lopussa seura oli pelannut 1542 ottelua pääsarjassa, joista 664 oli päättynyt voittoon. Seuran voittoprosentti on täten 43,1.
Kauden 2018–2019 jälkeen Korihait aloitti projektin, jonka tavoitteena on nousta Korisliigan kärkisijoille vuoteen 2024 mennessä. Kaudeksi Korihait palkkasi päävalmentajakseen . 12 hävityn ottelun jälkeen Korihait kuitenkin irtisanoi Justeen ja tilalle tuli apauvalmentajana toiminut Jarno Nikula. Nikula onnistui luotsaamaan Korihait seitsemään voittoon, mikä riitti runkosarjan viimeiseen sijaan ja suoraan putoamiseen I-divisioonaan. johdosta kausi kuitenkin keskeytettiin, jonka johdosta Korihait voi hakea Korisliiga-paikkaa myös kaudelle , koska Korihailla oli vielä teoreettinen mahdollisuus säilyä sarjassa.
Korihait Uusikaupunki live tulospalvelu, tulokset, otteluohjelma
Tammikuussa 2019 Korihait ilmoitti purkaneensa Dantzlerin sopimuksen, kun sen solmimisesta yli kulunut vain vähän yli vuosi. Samalla Korihait ilmoitti tehneensä valmentajasopimuksen kanssa. Korihait voitti kauden 2018–2019 aikana yhdeksän ottelua ja jäi sarjassa toiseksi viimeiseksi.
UU-Korihait Ottelut: Otteluohjelma & tulokset
Kesällä 2014 Korihait palkkasi uudeksi päävalmentajakseen . Keväällä 2016 Korihait nousi takaisin Korisliigaan kahden vuoden tauon jälkeen. Syksyllä 2017 Korihait rikkoi 600. voiton rajapyykin SM-sarjassa. Korihait oli kautta aikojen seitsemäs joukkue, joka on voittanut SM-sarjassa 600 ottelua. Kauden aikana päävalmentaja Nikula erosi tehtävistään. Nikulan tilalle seura palkkasi aikaisemmin Suomen mestaruuden voittaneen Dantzler onnistui pitämään Korihait Korisliigassa voittosuhteella 7/33. Toukokuussa 2018 Korihait ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen Dantzlerin kanssa.
Kaikki Korihaiden ottelut läpi kauden näet KorisTV:n kautta
Päävalmentajana toimineen Lehtosen sopimusta oli jäljellä vielä kauden verran seuran kanssa, mutta osapuolet päättivät purkaa sopimuksen. Sen sijaan päävalmentajaksi siirrettiin seurajohtajana toimiva . Korihait selviytyi ensimmäistä kertaa välieriin kuuteentoista vuoteen, mutta hävisi pronssiottelun KTP:lle. Kauden jälkeen joukkueen kapteeni, , lopetti pääsarjauransa.
Etusivu | Ottelut | Korihait - BC Nokia [25.03.2024]
Veikkauksen Etuasiakkaalle -50% pääsylipusta Korihait–Kobrat-ottelussa maanantaina 30.12. klo 18.30. Lippujen lunastus Veikkauksen Etuasiakaskortill...
Korihait - BC Nokia Ottelu 23-24 III Lopputulos 35:105
Korihait palkkasi seuraan bosnialaisen . Valmentajan englanninkieli oli kuitenkin niin huono, ettei kommunikaatio toiminut seuran jäsenten välillä. Tämä johti päävalmentajan vapauttamiseen. Uudeksi valmentajaksi palkattiin pian , joka erosi kuitenkin tammikuussa 2007. Korihaiden onneksi lopetteli ammattilaisuraansa selkäongelmien takia ja pian Lehtonen teki Korihaiden kanssa loppukauden kattavan sopimuksen. Korisliigassa Korihait joutui alkukauden tahmeuden takia taas liigakarsintaan. Sen Korihait suoritti kunnialla voittamalla kuudesta ottelusta viisi, jolloin seura varmisti paikkansa pääsarjassa.