Suomen presidentinvaalit -vedonlyönti 2024: Toinen kierros


Suomen presidentinvaalin toisella kierroksella kohtaavat Alexander Stubb (kok.) ja Pekka Haavisto (vihreiden tukema), uskovat vedonlyöntiyhtiö Unibetin vedonlyöjät.


Yhdysvaltain presidentinvaalien ennakkosuosikkia pidetään tällä hetkellä Donald Trumpia, vaikka hän ei olekaan lähtenyt vaaleihin mukaan ilman haasteita. Hänellä on kuitenkin vankka asema republikaanien joukossa ja näin ollen myös vahvat tukijoukot. Trumpin ja Harrisin kertoimet ovat monilla vedonlyöntisivustoilla melko samansuuruiset.

Koska molemmilla tärkeimmillä ehdokkailla on samat tai lähes samat kertoimet, on lukemien perusteella hyvin vaikea lähteä valitsemaan omaa ehdokasta. Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 kertoimia on muutenkin hyvä seurata koko vaalien ajan, sillä näin toimiminen voi antaa tärkeää tietoa vaalien etenemisestä. Kun olet jatkuvasti ajan tasalla tapahtumista sekä vaaleissa että vedonlyöntialustoilla, on sinulla mahdollisuus tehdä viisaampia päätöksiä.

Vedonlyönti USA Presidentinvaaleista 2024: Ehdokkaat ja kertoimet

USA presidentinvaalit kertoimet ovat vahvasti Trumpin voiton puolella. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä että Trump varmasti voittaisi, sillä kyseessä on vain vedonlyöjien mielipide. Pääasiassa vedonlyöjät kuitenkin ovat oikeassa pitkällä aikavälillä. Alta näet suosituimmat kertoimet niin voittajiin ja puolueisiin, kuin myös tärkeimmät osavaltiokohtaiset kertoimet.

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 on tapahtuma, jota odotetaan kuumeisesti myös veikkajien puolesta ja juuri nyt Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 kertoimet ovat julkiset. Ne ovat jo nyt keränneet valtavasti huomiota ja luvassa on varmasti jännittävä koitos molemmille vastapuolille. Tuolloin valitaan Yhdysvaltain presidentti ja varapresidentti kaudelle 2025-2029. Uuden presidentin on määrä astua virkaansa 20. tammikuuta, 2025. Presidentti valitaan virkaan yhden kauden eli 4 vuoden ajaksi. Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 kertoimet ovat jo saatavilla vedonlyöntisivustoilta.

On hyvä lukea ja analysoida ehdokkaiden aiempaa menestystä ja tutkimuksia siitä, kuka on todennäköisin voittaja ja ennenkaikkea, miksi. Lue eri asiantuntijoiden analyysejä ja pysy ajan tasalla kampanjoiden käänteissä. Muista, että politiikka Yhdysvalloissa näyttää vähän erilaiselta kun Euroopassa niin kuin monet jutut kutenkin urheilu. Vinkkejä Yhdysvaltainpresidentinvaaleihin voivat olla siis erilaisia. Näin kuin , vetovihjeet Yhdysvaltain presidentinvaaleihin löytyy sivultamme ja Tipstereiden Liigan sivultamme, jossa veikkajat maailman ympäriltä antavat vinkkejään voittolliseen vedonlyöntiin.

Itse vaalipäivä on 5.11.2024 ja vedonlyönti USA presidentti vaaleista onnistuu vielä silloinkin, sillä totuttuun tyyliin presidentinvaalit kertoimet ovat tarjolla myös live-vedonlyönnissä kesken ääntenlaskun.


Vedonlyöjillä on USA:n presidentinvaaleissa selvä suosikki

Presidentinvaalit kertoimet siis vaihtelevat vaalien lähestyessä, mutta ne voivat myös olla kuin yö ja päivä eri vedonlyöntisivustoilla. Siksi on suotavaa penkoa läpi useampia sivustoja, jotta saat parhaat palat pelilautasellesi.

USA:n presidentinvaalien vedonlyöntikertoimet keikahtivat

Yksi tärkeä päivämäärä presidentinvaalit vedonlyönnin kannalta oli 10.9.2024, jolloin järjestettiin toinen vaaliväittely. Väittelyn aikana Trump väitti demokraattien sallivan abortit vastasyntyneille ja Yhdysvalloissa maahanmuuttajien syövän kissoja. Väittelyssä Harris viittasi taas Ukrainan sotaan ja siihen, miten ilman Natoa Putin istuisi jo Kiovassa.

USA presidentinvaali vedonlyönti 2024: Ehdokkaat & puolueet

Vedonlyöjien ykkössuosikki presidentinvaalin voittajaksi on Stubb. Hänen kertoimensa seuraavaksi presidentiksi on 1,15. Vaikka Haaviston uskotaan pääsevän toiselle kierrokselle, vedonlyöjät eivät usko hänen mahdollisuuksiinsa. Haaviston kerroin vaalien voittajaksi on 5,00.

USA presidentinvaalit vedonlyönti

USA:n presidentinvaalien kohdalla toinen on väärässä, kannatuskyselyt tai vedonlyöntikertoimet. RealClearPolitics-sivuston koosteen mukaan vedonlyöntikertoimissa Donald Trumpin ja Kamala Harrisin johtoasema vaihteli pitkään, kunnes lokakuun alkupuolella ero alkoi selvästi kasvaa republikaanien Donald Trumpin hyväksi. Viikkoa ennen vaaleja vetopörssi Betfairilta sai Trumpin voitolle kertoimeksi 1.59 ja Harrisin voitolle 2.72. Prosenteiksi muutettuna tämä tarkoittaa sitä, että Trump olisi noin 63 prosentin suosikki voittamaan vaalit.

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 kertoimet | Trump vs. Harris

Yhdysvaltain presidentinvaalien vedonlyönti eroaa perinteisistä urheiluvedoista siksi, että kohteet ovat auki jo pitkään ennen varsinaista vaalipäivää. Kertoimet myös vaihtelevat kampanjoiden edetessä ja voimasuhteiden muuttuessa. Vedonlyönti USA presidentinvaalit kohteesta on mielenkiintoista, sillä kertoimet elävät jatkuvasti muun muassa kandidaattien ottaessa mittaa toisistaan väittelyissä.

USA Presidentinvaalit ja vedonlyönti

Kolmanneksi presidentinvaalin voittajavedonlyönnissä sijoittuu Halla-aho kertoimella 10,00. Keskustan Olli Rehnin voitolle saa tällä hetkellä kertoimen 40,00, kun vielä kuukausi sitten se oli 15,00.