MTV KATSOMO+ URHEILU (ILMAN MAINOKSIA) 47,95 €/kk


Jalkapallon MM-kisojen 64 ottelua esitetään Suomessa ensimmäistä kertaa MTV:n ja Ylen voimin. MTV esittää alkulohkovaiheessa otteluita lähes päivittäin ja pudotuspelejä joka toinen päivä aina pronssiotteluun saakka. Yhteensä luvassa on 22 ottelua, joista valtaosa pelataan parhaaseen katseluaikaan. Kaikki ottelut ja studiolähetykset esitetään MTV:n tv-kanavilla ja MTV Katsomossa. Otteluista 20 esitetään MTV3-kanavalla ja kaksi samaan aikaan pelattavaa ottelua Subilla. Kaikki ottelut esitetään myös C Moren kanavilla ja suoratoistopalvelussa. Ennakkostudio käynnistyy jokaisen lähetysajankohdan ympärillä aina vähintään 30 minuuttia ennen ottelun alkua ja jatkuu noin puolituntia pelin jälkeen.


Ottelulähetysten rinnalla MTV Katsomo ja C More -suoratoistopalvelut tarjoavat runsaasti lisäsisältöjä, kuten vaihtoehtoisia kamerakulmia ottelutapahtumiin aina pelaajaseurannasta taktiseen kuvakulmaan. Lisäksi luvassa on kootut huippuhetket jokaisesta ottelusta.

“Haluamme tarjota jalkapallon ystäville kattavan kokonaisuuden MM-kisoista – valoisien asioiden lisäksi se koskee tapahtuman varjopuolia. Maailman parhaat pelaajat kokoontuvat kerran neljässä vuodessa kamppailemaan MM-kullasta. Kun on kyse otteluista, pelistä ja pelaajista, keskitymme huipputiimimme johdolla siihen. Mutta myös epäkohtia käsitellään laajasti – niin uutis- ja ajankohtaislähetyksissä kuin erikoislähetyksissäkin”, MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero kertoo.

MTV KATSOMO+ URHEILU (ILMAN VIIHDETTÄ) 34,53 €/kk

JALKAPALLO Tänä vuonna jalkapallon suomalaisessa tv-urheilussa tehdään eräänlaista historiaa. Yleisradio ei esitä jalkapallon arvoturnausta enää yksinoikeudella, vaan Qatarissa vuoden lopulla pelattavia miesten MM-kisoja näytetään myös MTV:n kanavilla.

Maksu-tv-yhtiö C More välittää kahden huippusarjan kaikki ottelut suorina lähetyksinä televisiokanavillaan ja suoratoistopalvelussaan. Kauden aikana lähetetään yli 340 ottelua. Maksukanavien lisäksi valikoituja Mestarien liigan otteluita on katsottavissa MTV:n vapailla kanavilla.

Jalkapallon MM-kisat pelataan poikkeuksellisesti marras-joulukuussa. MTV ja C More esittävät 22 ottelua suorana. MM-kisojen tapahtumia valottaa ja värittää Mestarien liigastakin tuttu meritoitunut asiantuntijatiimi yli 700 A-maaottelun kokemuksella. Pelitapahtumien lisäksi MTV keskittyy kisojen aikana avaamaan kattavasti myös turnauksen yhteiskunnallisia kulmia.

Otteluohjelma esityskanavineen ja -ajankohtineen julkaistiin tiistaina. MTV:n FIFAn jalkapallon MM 2022 -asiantuntijatiimi julkistetaan myöhemmin.


MTV:ltä tuore ilmoitus urheiluoikeuksista

– Siinä viitekehyksessä (palloilulajit) olemme johtava pohjoismainen urheilumaa. Kilpailemme salibandyssa ja jääkiekossa tasavertaisesti Ruotsin kanssa, miesten koripallossa olemme ylivoimainen ykkönen, ja naisissa Ruotsi on ehkä jonkinlainen kilpailija. Jalkapallossa ja käsipallossa olemme ehkä haastajia, mutta sielläkin olemme merkittävästi nostaneet omaa tasoamme, Dettmann sanoi MTV:lle.

Jalkapallo: MTV: Krp aloittaa esitutkinnan ottelumanipulaatioista

Urheilua esitetään -, -, - ja -kanavilta, jotka kuuluvat MTV Katsomo+ viihde ja urheilu -kanavapakettiin. Kaikki lähetykset ovat nähtävillä myös -suoratoistopalvelussa.

MTV Katsomo: Mestarien liigan televisiointi kaudella 2024-25

Yle ja MTV ovat sopineet Fifan kanssa jalkapallon miesten MM-kisojen 2026 esitysoikeuksista. Puolet FIFA World Cup 2026 -turnauksen peleistä tullaan näkemään Ylellä.

MTV:n ja C Moren tiimi valmiina jalkapallon MM-kisoihin

Viime vuonna noin 20 miljoonan euron edestä tappiota tehnyt MTV on menettänyt merkittäviä urheiluoikeuksia. F1-kisat lähtivät MTV:ltä viime kauden jälkeen Viasatille. Jääkiekon MM-kisat puolestaan näytetään MTV:llä 2023 viimeistä kertaa.

MTV näyttää jalkapallon MM-kisoista 22 ottelua

“Yle tarjoaa pitkän näkymän suomalaisten yhteisiin elämyksiin ja suuriin urheiluhetkiin, kun hallussamme on nyt kaikki jalkapallon miesten arvokisat 2020-luvun loppuun asti. Huippujalkapallo on Ylen urheilutarjonnan kivijalka koko vuosikymmenen. Meille on tärkeää, että yleisöllä on vapaasti katsottavissa käytännössä sama määrä otteluita kuin aiemminkin. Yksin emme olisi pystyneet tätä turnausta hankkimaan”, Ylen Urheilu ja tapahtumat -yksikön johtaja Panu Pokkinen sanoo.

MTV ja Yle tuovat yhteistyössä FIFAn jalkapallon MM 2022

“Suurten urheilutapahtumien esittäminen puoliksi yleisradioyhtiön ja kaupallisen yhtiön kanavilla on varsin tuttua muista Pohjoismaista. On hienoa päästä tuomaan tämä malli myös Suomeen. Tuomme yhdessä suomalaisille ennennäkemättömät jalkapallon MM-kisat 2026”, MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen sanoo.